Symphony X:n Michael Romeo loppuunmyydystä Helsingin keikasta: Meidän on tultava takaisin Suomeen!

Symphony X loisti lähes 10 vuoden tauon jälkeen Suomen keikkalavalla ja loppuunmyydyssä Helsingin The Circus –salissa toukokuussa.

Tyytyväinen kitaristi Michael Romeo kertoi Metalliluolalle taustoja bändin paluun takana ja suunnitelmia tulevan uuden levyn suhteen sekä paljasti kakkososan miehen omalle ”War Of The Worlds” -albumille olevan jo suurimmaksi osaksi valmis.

Loppuunmyyty Helsingin konsertti saa Romeon hymyilemään leveästi.

Kuulin, että konsertti oli loppuunmyyty ja se on loistava juttu! En tiedä miksi olemme olleet poissa täältä niin kauan. Meiltä kysytään aina, miksi Symphony X ei ole käynyt siellä ja siellä kaupungissa. Paljon kiertueissa on kiinni logistiikasta, aikatauluista sekä rahasta, mutta on selvä juttu, että meidän on tultava Suomeen jatkossa takaisin ja useammin. Tämä on se juttu, mikä pitää meidät jatkamassa. Saavumme tänne ja näemme kuinka iloisia ihmiset ovat, se tekee kaikesta tästä kovan puurtamisen arvoista.

Symphony X:n tulevaisuus oli jonkin aikaa kysymysmerkki. Keväällä 2017 vokalisti Sir Russell Allen kertoi, ettei enää inspiroitunut laulamisesta yhtyeessä. Laulajan toisen yhtyeen Adrenaline Mobin kiertuebussin palo kesällä 2017 vaati bändin kitaristi David Z:n hengen, Allen loukkaantui lievästi ja tauko oli odotettavissa.

Kiersimme kauan aikaa ”Underworldin” jälkeen ja niiden keikkojen päätyttyä sovimme tauosta. Russell ja Mike (LePond, basisti) tekivät soolojuttujaan ja minä julkaisin oman levyni ”War Of The Worlds pt. 1”. Levytin samoissa sessioissa myös kakkososan, se vaatii vielä hiomista, mutta ehdottomasti julkaisen sen jossain vaiheessa. En halua pitää sen kanssa kiirettä, sillä Symphony X on prioriteettini.

Kun käyt läpi jotain niin traagista kuin Russellin onnettomuus, tarvitset aikaa päästäksesi taas jaloillesi. Jossain vaiheessa ilmassa oli kieltämättä epävarmuutta. Russell ei oikein tiennyt mitä ajattelisi kiertämisestä ja matkustamisesta, mutta keskustelin asiasta pitkään hänen kanssaan ja nyt olemme täällä, joten kaikki on hyvin. Sen sijasta, että olisimme painuneet suoraan studioon, päätimme lähteä tien päälle, jotta saisimme taas vietettyä aikaa yhdessä ja löytäisimme tauon jälkeen yhteisen sävelen. Lisäksi on mukavaa taas soittaa best of –settiä, kun edellisellä kiertueella esitimme ”Underworld”-levyä kokonaisuudessaan.

Ilahduttavaa on myös uutinen siitä, että Symphony X on varmuudella työstämässä seuraajaa vuoden 2015 ”Underworld”-albumille.

Istumme elokuun Etelä-Amerikan kiertueen jälkeen alas ja alamme valmistella toden teolla uutta levyä. Kun saamme homman käyntiin, prosessi yleensä etenee nopeasti. Uskon, että materiaali jatkaa ”Underworld”-albumin linjaa. Emme ole keskustelleet musiikista, mutta kokonaisuus löytää varmasti luonnollisen jatkumonsa ”Underworldilta”. Raskasta, kevyesti progressiivista, sinfonisia elementtejä ja melodisuutta: näistä osista musiikkimme rakentuu. Rap-levyä ei ole tulossa, sen voin luvata! (naurua)

Romeo harkitsee pitkään kysyttäessä kitaristin omaa suosikkia Symphony X:n pitkältä levytysuralta.

”Iconoclast” (2011) oli suosikkini, koska se oli todella raskas albumi, jossa oli riffejä joka puolella. ”Underworld” oli ehdottomasti melodisempi ja progressiivisempi, siinä oli myös hyviä riffejä, mutta painopiste oli ehkä enemmän vahvoissa kertosäkeissä. Joten nuo kaksi ovat valintani.

Progressiivisen metallin ja ylipäätänsä raskaan musiikin saralla markkinat ovat täyttyneet yhä uusista yrittäjistä. Romeon mukaan tämä tekee haastavaksi kenelle tahansa tutustua uusiin yhtyeisiin.

Tilanne on todella vaikea ja jokainen yhtye, jonka kanssa puhun, on pahoissa vaikeuksissa ja taistelee voidakseen ylipäätänsä jatkaa soittamista. Pelkästään New Jerseyn alueella, jossa itse asun, bändejä kulkee läpi paikkakunnan jatkuvasti. Internet on tehnyt kaiken saataville helposti ja heti, joten yhtyeet tarjoavat materiaaliaan joka puolella. Monet nuoret pitävät sitä hyvänä mahdollisuutena, mutta kuten aina joukossa on yhtä lailla hyviä tulokkaita ja keskinkertaisia yhtyeitä. Tavaraa on vain niin paljon tarjolla, että helmien löytäminen joukosta on muuttunut vaikeaksi. Ennen tiesit kun bändi oli saanut levytyssopimuksen, sen eteen oli työskennelty ja levy-yhtiö oli kehittänyt yhtyettä. Nykyisin tilanne on erilainen. En edes tiedä kuinka neuvoa uusia bändejä vuonna 2019. Joka ilta kaupungissa on jossain klubilla uusi kokoonpano, eivätkä kaikki yksinkertaisesti voi revetä katsomaan jokaista niistä. Ehkä teen sittenkin sen hip-hop levyn, niillä kavereilla tuntuu yhä menevän hyvin. (naurua)

Huolimatta epävarmoista ajoista Romeo uskoo 25 vuoden uran tehneen yhtyeensä pysyvän kartalla vielä jonkin aikaa.

Teemme tätä niin kauan kuin ihmiset tulevat katsomaan meitä ja homma tuntuu hyvältä. Kaikki me rakastamme yhä musiikkia, säveltämistä ja soittamista. Toiset 25 vuotta? En tiedä siitä, mutta loppua ei ole näkyvissä.

Raportin Symphony X:n ja Savage Messiahin Helsingin konsertista saa katseluun linkistä. Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Haastattelu: Ville Krannila & Miika Manninen
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here