Status Abnormis avaa metsästyskauden huhtikuussa ”Huntress” EP:llä

Tiedote 23.3.2018

Ylivieskassa vuonna 2009 laulaja-kitaristi Nikke Kukin sooloprojektina startannut, mutta vuotta myöhemmin oikeaksi bändiksi muotoutunut Status Abnormis julkaisee uuden ”Huntress”-nimisen EP:n 6.4.18 Yhtyeen omalaatuisen kieroutunut, eri äärimetalligenreistä kuten death, black ja thrash metal vaikutteensa ammentanut ja seosta vielä kone- ja sinfonisilla osuuksilla hämmentänyt musiikki on uudella EP:llä astetta rauhallisempaa, mutta silti totutun painostavaa ja tinkimätöntä.

”Kahden vihaisen täyspitkän jälkeen teki mieli hengähtää ja luoda jotain erilaista. Tempojen löysääminen ja muutkin kokeilut tuntuivat oikeilta tässä vaiheessa bändin kehitystä ja lopputulemana on erilaista mutta silti Statuksen kuuloista musiikkia.
Sanoitusrintamalla palattiin tarinankerrontaan debyytti-EP:n hengessä, mutta muutenkin teksteihin haettiin vähän uutta otetta. Kosmista kauhua on kosketeltu muillakin levyillä, mutta nyt se otettiin johtotähdeksi ja sanottavaa tuntuu riittävän vielä seuraavallekin levylle. Aika näyttää…”, yhtyeen rumpali Antti Teirioja kertoo minijulkaisun sisällöstä.

”HUNTRESS”-BIISILISTA
1. Witnesses to the Pale
2. Last Light
3. Chrysalis
4. Huntress

KOKOONPANO
N-KK – laulu & kitara
A-TRJ – rummut & taustalaulu
J-KR – kitara & taustalaulu
T-TKK – basso & taustalaulu

DISKOGRAFIA
Damage Control EP (2012)
Call of the Void (2013)
Amor Fati (2015)
Huntress EP (2018)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here