Soulhealer julkaisi musiikkivideon kappaleestaan ”Zoned Out 2016”

soulhealer

Kajaanilainen Soulhealer on julkaissut uuden musiikkivideon kappaleestaan ”Zoned Out 2016”. Alkujaan kappale sävellettiin yhtyeen devyyttialbumille nimeltä ”The Kings Of Bullet Alley”(2011), mutta yhtye päätti päivittää biisin kasvot vuodelle 2016 uudelleennauhoituksen sekä musiikkivideon voimin.

Itse musiikkivideossa kunnioitetaan ajan käsitettä peilaamalla valokuvien kautta yhtyeen historiaa aina entisistä jäsenistä nykyisiin.

Bändin kitaristi ja säveltäjä Teemu Kuosmanen kommentoi asiaa seuraavasti: ”Kappaleen uudelleennauhoituksesta on puhuttu jo parin vuoden ajan. Biisi itsessään on kuulunut keikkasettiin ja on noussut vuosien saatossa yhtyeen ”Anthemiksi”. Nyt palaset loksahtivat kohdalleen ja biisi sai uudet kasvot aina soundejaan myöten. Välitilinpätös on nyt tehty ja katseet ovat kevään sekä kesän ajan esiintymisissä. Tämän jälkeen on aika suunnitella tulevaa materiaalia”. 

 

 

Soulhealer diskografia:

The Kings Of Bullet Alley (2011)
Chasing The Dream (2013)
Bear The Cross (2014)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here