Sojourner – The Shadowed Road (2018)

MAINOS:



Monikansallinen Sojourner yllätti hyvin Summoning-henkisellä debyytillään “Empire Of Ash” vuonna 2016 ja bändin seuraavia askeleita jäätiin odottamaan mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Uusi albumi kasattiin mm. Dan Swänön avustuksella ja kyseessä on ehdottomasti yksi vuoden 2018 odotetuimpia julkaisuja.

Jos joku on tiedustellut, minkä tyyppistä musiikkia Sojourner tekee, olen usein vastannut kysymällä onko sattunut näkemään Ylellä esitettävää ”Meidän Maamme”-ohjelmaa? Ohjelmassa kamera kuvaa Suomen luontoa, vesistöjä ja kaupunkeja lintuperspektiivistä. Sojournerin tuotanto olisi mitä parhainta taustamusiikkia tälle nimenomaiselle ohjelmalla. Eeppistä, tunnelmallista black metalia, jossa örinä ja puhdas naislaulu paiskaavat kättä varsin onnistuneesti.

”The Shadowed Roadin” matka alkaa todella komeasti ja avauskolmikko ”Winter´s Slumber”/”Titan”/”Ode To The Sovereign” on juuri niin hyvä, kuin mitä debyyttilevyn jälkeen toivoi kuulevansa. Kappaleita kuunnellessaan voi täysin huoletta unohtaa ympäröivän maailman ja antaa musiikin kantaa. Alun perusteella kaikki on siis niin kuin pitääkin ja massiivisia odotuksia ollaan lunastamassa.

Sitten kuitenkin tapahtuu jotain odottamatonta, siivet eivät enää kanna ja pudotaan korkealta. Pudotus on kova, sillä seuraavat sävellykset ”An Oath Sworn In Sorrow” ja ”Our Bones Among The Ruins” ovat kylmiä, kankeita sekä elottomia teoksia. Eivät kuuntelukelvottoman huonoja, samat elementit ovat paikallaan kuin aiemmissakin biiseissä, mutta se ilmavuus joka bändin materiaalia on kannatellut, loistaa nyt poissaolollaan ja kappaleet jäävät harmaiksi.

Tässä vaiheessa erään ruumiinosan ympärille alkaa muotoutua se kuuluisa ”kylmä rinki”. Oliko tämä nyt tässä ja kaatuuko todella komea sekä lupaava alku näin? No, ei se kaadu! Tilanteeseen nimensä puolesta loistavasti sopiva ”Where Lost Hope Lies” nostaa levyn jälleen siivilleen vahvojen Summoning-vaikutteidensa kera ja taas ollaan pelissä mukana.
Levyn päättää albumin nimibiisi ja millaisella tavalla. ”The Shadowed Road” ei nouse pelkästään levyn parhaaksi, vaan myös bändin koko tuotannon upeimmaksi helmeksi. Biisin alku tuo vahvan mielleyhtymän Enyan ”Taru Sormusten Herrasta” -trilogiaan tekemästä ”May It Be” -klassikosta ja tästä jatketaan komeasti eteenpäin vokalistien Chloe Bray/Emilio Crespo vetäessä upean dueton muun bändin tehdessä kappaleesta täysin ohittamattoman järkäleen.

”Empire Of Ashilla” pystyi kuulemaan vahvasti Summoningin läsnäolon, kuitenkin siten, ettei itävaltalaisia oltu lähdetty kopioimaan vaan Sojourner työsti vahvasti omaa juttuaan. ”The Shadowed Roadilla” samat vaikutteet ovat läsnä, mutta nyt poimittavissa on myös jonkin verran kaikuja esimerkiksi Amorphiksen tuotannosta.

Kokonaisuutena ”The Shadowed Road” ottaa väkisin hopeisen mitalin vertailussa ”Empire Of Ashiin”, mutta tämä ei tee albumista heikkoa. Debyytti näin jälkeenpäin mietittynä oli yksinkertaisesti vuoden 2016 kovin albumi, joten urheilutermein voi todeta, että ”huonolle ei hävitty”. Eikä tässä paljoa takkiin tule, ainoastaan levyn keskivaiheilla tapahtuva puutuminen rokottaa pisteitä alaspäin. Muutoin Sojourner on saanut kasaan pelkkää priimaa ja kaikesta huolimatta puhutaan yhdestä kuluneen vuoden vaikuttavimmista julkaisuista.

8+/10

Miika Manninen

1.Winter’s Slumber
2.Titan
3.Ode To The Sovereign
4.An Oath Sworn In Sorrow
5.Our Bones Among The Ruins
6.Where Lost Hope Lies
7.The Shadowed Road

https://www.youtube.com/watch?v=X7E3Qgqddg0

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.