Skid Row – Slave To The Grind (1991)

3.4.2018 on tullut kuluneeksi 50 vuotta Sebastian Philip Bierkin syntymästä, joten siinä on tarpeeksi syytä ottaa nimellä Sebastian Bach paremmin tunnetun herrasmiehen vanhan bändin Skid Rown toinen albumi ”Slave To The Grind” parempaan syyniin.

Vuonna 1991 Skid Row oli haastavan tilanteen edessä; pari vuotta aiemmin ilmestynyt bändin omalla nimellä kulkenut debyyttialbumi oli ollut valtaisa menestys, myyden pelkästään USA:ssa yli 5 miljoonaa kappaletta ja sisältäen useamman klassikoksi laskettavan hittibiisin (”18 & Life”, ”I Remember You”, ”Youth Gone Wild”). Bändi ei kuitenkaan pelännyt haastetta, vaan sulkeutui äänittämään jo debyytin tuottaneen Michael Wagenerin johdolla ”pelättyä” kakkosalbumiaan.

”Slave To The Grind” käynnistyy levyn ensimmäisellä singlellä ”Monkey Businessilla”. Jopa hieman blues-sävyjä tavoittelevan intron jälkeen komeasti käyntiin räjähtävä biisi kertoo heti, mikä homman nimi. Skid Row oli tullut takaisin tylympänä ja ilkeämpänä, pistäen tallan pohjaan ja sysäten suuren osan debyytilevyn pop metal -sävyistä syrjään.

’Cause I won’t be the one left behind.
Can’t be king of the world if you’re slave to the grind
Tear down the rat racial slime.
Can’t be king of the world if you’re slave to the grind.

Työn orjat sorron yöstä nouskaa! Näin voisi todeta levyn toisena kuultavasta nimikkokappaleesta. Hurjasti rokkaavan biisin kitarariffi tavoitteli jopa thrash metal -sävyjä, Bachin sylkiessä ilmoille sen asteisen uransa vihaisinta tulkintaa. Hurjan avauskaksikon jälkeen levyn ”The Threat” kulkee hieman huomaamatta ohi, bändin iskiessä tiskiin sen jälkeen jälleen täysosuman. ”Quicksand Jesus” oli jotain aivan muuta, kuin se perinteinen power balladi. Biisin sanoitusten liikkuvat myös muualla kuin voimaballadit yleensä, Bachin tulkitessa basisti Rachel Bolanin lyriikoita sielunsa pohjasta asti.

Are we saved by the words of bastard saints?
Do we live in fear or faith, Tell me now who’s behind the rain.

Perinteisen LP-levyn A-puolen päättää kaksi rokkaria, törkyinen ”Psycho Love” ja naisia ei varsinaisessa #metoo-hengessä käsittelevä ”Get The Fuck Out”. Kumpikin kappaleista oli ihan mukiinmenevä, mutta varsinaiseksi klassikoksi kumpaakaan ei voi kutsua. Tosin ”Get The Fuck Outin” toisen säkeen käynnistävä rivi ”Well, I puke, I stink, bitch, give me a drink ’cuz I’m payin’ for the room” ansaitsee pienimuotoisen klassikon maineen.

Mick Hutson/Redferns

B-puoli käynnistyy komeasti rullaavilla ”Livin’ On A Chain Gangilla” ja ”Creepshowlla”, joista varsinkin jälkimmäinen on komea rokkari, ei vähiten osuvan lehmänkellon käytön vuoksi. Kaksi B-puolen avausta on kuitenkin vain alkulämmittelyä täysosumalle nimeltään ”In A Darkened Room”. Kappale kuuluu ehdottomasti Skid Rown viiden parhaan tulkinnan joukkoon. Upea kertosäe, loistava kitarateema, mainio kitarasoolo ja päälle kruununa Bachin uran sielukkain tulkinta. Kuunnelkaapa biisin toinen säkeistö ja sitä seuraava kertosäe. Täydellistä. Levyn neljännen täysosuman jälkeen Skid Row runttaa vielä kerran rokkivaihteen päälle punk-henkisen ”Riot Actin” ja tiukan riffin varassa jyräävän ”Mudkickerin” myötä. Levyn päättää komea balladi ”Wasted Time”, joka sulkee teoksen sille sopivalla arvokkuudella.

Kuuntelin ”Slave To The Grindin” tätä arviota varten pari kertaa läpi todella pitkän tauon jälkeen ja levy oli mielestäni kestänyt ajan hammasta varsin hyvin. Pidin siitä ilmestymisen aikoihin todella paljon ja erittäin hyvä albumi kyseessä on vieläkin. Se on jopa parempi kuin bändin klassikoksi laskettava debyytti. Toki levy ei ehkä ole aivan niin helposti lähestyttävä kuin melodisempi debyytti, mutta sen minkä bändi ehkä melodioissa hävisi, korvasi Skid Row metallisemmalla otteella ja vanhalla kunnon haistakaa vittu -asenteella. Mainio levy. ”Slave To The Grind” ei yltänyt edeltäjänsä myyntilukuihin, mutta albumi myi silti USA:ssa varsin kunnioitettavat 2 miljoonaa kappaletta, valloittaen samalla jenkkien albumilistan kärkipaikan. Selkeä ero edeltäjään oli siinä, ettei levyltä löytynyt yhtään varsinaista sinkkuhittiä.

ps. Lisämaininta pitää antaa Sebastian Bachin vuonna 2002 kuolleen isän David Bierkin klassikoksi laskettavasta kansitaiteesta.

9-/10

Ilkka Järvenpää

1.Monkey Business
2.Slave To The Grind
3.The Threat
4.Quicksand Jesus
5.Psycho Love
6.Get The Fuck Out
7.Livin’ On A Chain Gang
8.Creepshow
9.In A Darkened Room
10.Riot Act
11.Mudkicker
12.Wasted Time

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here