Sinful Society – The EP (2016)

[three_fourth]Parin vuoden ikäinen turkulainen Sinful Society julkaisi 29.1.16 debyytti-EP:nsä. Bändi oli minulle aiemmin outo, mutta orkesteri osoittautui debyyttinsä perusteella varsin päteväksi pumpuksi, jota voi huoleti suositella esimerkiksi Buckcherryn, Backyard Babiesin ja Hardcore Superstarin faneille.

EP käynnistyy varsin muikeasti rokkaavalla ”Let Me Burnilla.” Kappaleesta löytyy varsin tarttuva rokettirolli-kertosäe ja orkesterin naisvokalisti Riina Tuulia pääsee heti ensimmäisessä biisissä esittelemään hienoa ääntään. Lisäkehut pitää antaa lehmänkellon käytöstä. Toisena pläjäyksenä EP:llä kuullaan ”On The Run.” Hieman popimmissa fiiliksissä käynnistyvä biisi kiihtyy viimeistään b-osassa selkeäksi rokkipalaksi, mutta valitettavasi kertosäe ei mielestäni muuten varsin toimivassa viisussa oikein lähde lentoon. Julkaisun kolmas biisi ”Are You Ready?” starttaa kunnon kasarihenkisellä kitarariffillä. Kertosäe on mielestäni myös tässä kappaleessa lievä pettymys mainiosti rokkaavan startin jälkeen. EP:n viimeiseksi ralliksi on säästetty vähintään lupaavasti nimetty ”Psycho Bitch.” Railakkaalla riffillä starttaava viisu osoittautui omaksi suosikikseni EP:llä. Kappale iski julkaisun viisuista mielestäni parhaiten ja siinä oli rokille tärkeää vaaran tunnetta. EP:n kolme muuta rallia eivät ainakaan minua onnistuneet potkimaan perseelle, vaikka varsin päteviä ralleja olivatkin.

Summa Summarum. Sinful Society on ulkoisesti ja soitannollisesti pätevä pumppu, josta tullaan vielä kuulemaan. Bändin biisit edustavat mielestäni toistaiseksi ”varsin jees-osastoa”, sillä sellainen killeri-raita orkesterilta ainakin tämän julkaisun perusteella puuttuu. EP:n soundit ovat kohtuullisen rosoiset, josta ainakin minä pidin. Orkesterin meiningistä huokui näin levyformaatissa mainion live-bändin meininki, jota mielelläni jossain vaiheessa todistaisin silmästä silmään.

3+/5

Ilkka Järvenpää

www.facebook.com/sinfulsocietyband/

[/three_fourth] [one_fourth_last]

sinful s

1.Let Me Burn
2.On The Run
3.Are You Ready?
4.Psycho Bitch[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here