Seer of Ages – Essence EP (2017) 

Vuonna 2014 perustettu tamperelainen Seer of Ages -yhtye jatkaa uraansa ”Essence” -nimellä kulkevan EP:n saattelemana. Lajityypiltään kokoonpano edustaa doomahtavaa pakanametallia ja yhtyeestä kuulee, että Enslavedin ja Primordialin tyyppiset pitkän linjan tekijät on otettu haltuun. Seer of Agesin musiikissa yhdistyvät puhtaat lauluosiot black metal -henkiseen kurkkulaulantaan ja tunnelma pysyy melodisen rauhallisena. Osa kappaleista tuo myös kovasti mieleen Type O Negativen kaihon sekä alakulon ja on vaikea sanoa, onko kyse tahallisesta vai tahattomasta vaikutteesta.

Selvistä esikuvistaan huolimatta ”Essence” onnistuu olemaan raikkaan omaperäinen tuulahdus ja se ylittää odotukset varsin ansiokkaasti. Miksaus on hoidettu kohtalaisen tyylikkäästi niin, että jokainen soitin erottuu toisistaan ja oikeastaan mikään elementti ei häiritse liikaa. Ehkä jälkimmäistä voi pitää myös negatiivisena piirteenä. Pieni linjasta poikkeaminen ei olisi ollut pahitteeksi, vaikka yhtye selvästi hakee metsäisen seesteistä tunnelmaa musiikillaan.

Seer of Ages onnistuu olemaan mukava tulokas suomalaisen pakanametallin laajassa rivistössä, mutta biisintekotaidoissa on vielä kasvun varaa, jotta yhtye jäisi kunnolla mieleen. Soitto lipuu varsin mallikkaasti ja teknisissä puolissa ei ole valittamisen aihetta. Ehkä kuulemme jonkin ajan kuluttua tästä yhtyeestä vielä pitkäsoiton muodossa, johon mennessä toivottavasti pienet puutteet on korjattu.

3/5

Joonas Hynninen

1.Essence
2.Sacrilege
3.Oblivion’s Trail
4.Where the Weeds Grow Free
5.Solitary Transient Travels
6.Memorial Candle

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here