Ritchie Blackmoren viimeisestä keikasta Deep Purplen riveissä Helsingissä kulunut 25 vuotta

Ritchie Blackmore soitti viimeisen konserttinsa Deep Purplessa 25 vuotta sitten Helsingin Jäähallissa. Kitaristi poistui tuolloin sisäisiin ristiriitoihin ajautuneen yhtyeen riveistä lopullisesti hyvästejä jättämättä.

Purple oli kesällä 1993 julkaissut albumin ”The Battle Rages On”, jonka nimi oli hädin tuskin verhottu kuvaus yhtyeen tilasta. Jälleen kerran laulajaksi palannut Ian Gillan esiintyi levyllä vastoin Blackmoren tahtoa ja kitaristi kuvasi elämänkertaelokuvassaan vokaalisuoritusta ”yksinkertaisesti kauheaksi, olin myynyt sieluni”. Amerikan kiertueen peruunnuttua bändi suuntasi syyskuun lopussa Eurooppaan voimakkaasti kasvavien jännitteiden vallitessa.

Blackmore ja Gillan eivät keskustelleet keskenään lainkaan puhumattakaan yhteisestä matkustamisesta, myös majoitus hoitui usein eri kohteissa. Kitaristin tunnelmat vaihtelivat näennäisen tyyneyden ja katastrofaalisen kiukuttelun välilillä useita kertoja jo saman päivän aikana. Esiintymiset olivat tästä riippuen joko bändin 1970-luvulta saakka tavaramerkkinä olleesta negatiivisesta energiasta huippuvireen imeneitä rock-klassikkoja tai kasaan romahtaneita sekoiluja. Myös Gillanin ääni tuntui rapautuneen edellisestä 1980-luvun kiertueesta ja esityksen taso vaihteli eri paikkakunnilla. Blackmoren settiin joka ilta vaatima ”Child In Time” ei korkeine osuuksineen helpottanut asiaa.

Ritchie Blackmore viimeisellä Deep Purple -keikallaan Helsingissä 17.11.1993

Saksan keikat lokakuussa 1993 nauhoitettiin ja konserttivideo kuvattiin levy-yhtiön vaatimuksesta myöhemmin Birminghamissa, Englannissa. Keikka ei kuulunut kiertueen parhaimpiin. Kamerasijoittelut lavalla eivät olleet Blackmoren mieleen, mistä johtuen setin avannut ”Highway Star” esitettiin käytännössä ilman kitaraa ja biisin aikana vesi lensi kameramiehen päälle. Loka-marraskuun vaihteessa kuukauden kiertämisen jälkeen Blackmore oli tehnyt ratkaisunsa ja ilmoitti, ettei lähtisi joulukuun alun Japanin kiertueelle, sillä esiintymiset oli sovittu häneltä kysymättä. Näin siitä huolimatta, että oli itse aiemmin luovuttanut kiertuemanagerille passinsa, jota tarvittiin viisumin anomisessa.

Erokirje annettiin managerille toimitettavaksi jokaiselle jäsenelle Prahan keikan jälkeen. Hetken pohdinnan jälkeen muu yhtye päätti jatkaa ja loput konsertit Euroopassa olivat vain selviytymistaistelua. Blackmore ei halunnut jatkaa enää pelleksi nimeämänsä Gillanin kanssa samassa yhtyeessä ja muu Purple oli kyllästynyt kävelemään ohuella jäällä joka ilta. Myöhemmin kitaristi tosin suuttui pahasti, kun hänelle selvisi, ettei lähtönsä välttämättä merkinnytkään bändille maailmanloppua ja täydellisen paniikin valtakautta. Blackmore repi Japanin viisuminsa näyttävästi ja käveli raivoissaan ovesta ulos.

Mika Järvinen kirjoittaa uudessa Highway Star -teoksessaan kattavasti Helsingin konserttia edeltävästä vaikeasta ajasta ja myös itse tunnelmista Suomessa. Myös Jerry Bloomin ”Musta Ritari” (Black Knight) kirjassa kuvataan päätöskonserttia. Helsingissä 17.11.1993 kaikki yhtyeen sisällä tiesivät MKII -kokoonpanon tulleen lopullisesti tiensä päähän, julkisuuteen oli vuotanut ainoastaan huhuja bändin jälleen kerran edessä olevasta hajoamisesta. Helpottunut Blackmore soitti päätöskeikalla todistajien mukaan vapautuneesti ja ilman turhaa kiukuttelua. Keikan lopussa hän pysyi lavalla hieman pidempään ja kätteli eturivin faneja ennen poistumistaan hotellille. Konsertin jälkeen kitaristi vaihtoi ainoastaan rumpali Ian Paicen kanssa muutaman sanan ennen katoamista omille teilleen.

Deep Purple oli jo rekrytoinut korvaajaksi virtuoosimaisesta kitaratyylistään tunnetun amerikkalaisen Joe Satrianin, jonka kanssa bändi soitti Japanin kiertueen sekä toisen Euroopan osuuden kesällä 1994 ennen Steve Morsen liittymistä yhtyeeseen.

Blackmoren kanssa tehdyltä viimeiseltä kiertueelta julkaistiin livelevy ”Come Hell Or High Water” marraskuussa 1994, jolloin Morse oli jo kiinnitetty Purplen kitaristiksi. Albumi oli nauhoitettu suurimmaksi osaksi Saksassa, toisin kuin video, joka puolestaan ikuisti rundin vaikeimpiin kuuluneen keikan Birminghamissa. Saksassa Purple soitti loistavasti. ”Come Hell Or High Water” on edelleen suosikkilivejäni yhtyeeltä ja  koko hard rock -genressä. Vuonna 1994 se sai valitettavasti lähinnä apaattisen vastaanoton arvioissa. Levyn sisältä löytyy kiitokset yhtyeen manageri Bruce Paynelle ”for amongst everything else, guidance on a sad night in Helsinki”. Kasettiversion eri lehdistön kommentteja esitelleessä sisävihossa luki jopa suomeksi ”Deep Purple – virkeä rock-dinosaurus”.

Myöhemmissä lausunnoissa bändi on korostanut olleensa vapautunut Blackmoren lähdöstä, pilvet väistyivät ja aurinko alkoi jälleen paistaa Purplen maailmaan. Tämä myös konkretioitui lavalla. Tasan kaksi viikkoa Ritchien lähdön jälkeen alkaneella Japanin kiertueella Purple lisäsi settiin välittömästi ”Machine Head” -levyn ”Pictures Of Home”- sekä ”Maybe I’m A Leo” –kappaleet, joiden soittamisen Blackmore oli aiemmin torpedoinut.

Deep Purple- fanisivustoa vetävä Petri Myllylä muistelee Helsingin 1993 keikkaa seuraavasti:

Meillä suomalaisilla oli kunnia nähdä ja kokea Deep Purplen legendaarisen kakkoskokoonpanon viimeinen keikka. Ja millainen se olikaan?! Muistikuvan virkistykseksi on mukavaa kuunnella se varsin hyvälaatuiselta nauhalta.

”Highway Star” aloittaa keikan komeasti ja yleisö ulvoo innosta. ”Black Night” on ehkä hieman hengetön, mutta Ritchie livauttaa siihen Rainbown ”Long Live Rock & Rollin”. Ja yleisö lauloi sitä pitkään. Taisi Riku jo tuolloin ajatella, että tämän biisin voisi tulla esittämään stadilaisille oikein laulajan kera. Sehän tapahtui parin vuoden kuluttua. ”Talk About Loven” aikana Ritchie taisi käydä drinksulla, sillä kitaraa ei kuulu lainkaan ja biisi on muutenkin setin heikoin. ”A Twist In The Tale” sitä vastoin kulkee mallikkaasti. ”Perfect Strangersiin” Ritchie soittaa tulevaa Rainbow –materiaalia, eli norjalaisen Griegin ”Hall Of The Mountain King” (oliko Peikkoluola Suomeksi?). Biisi oli ollut itseoikeutetusti setissä jo pari päivää aiemmin Oslossa. Aikoinaan 70-luvulla se kuului Jon Lordin repertuaariin, mutta 90-luvulla Ritchie omi sen itselleen.

Keikan loppuosuus on huima. ”Speed King” ja ilman kitaran rikkomista soitettu ”Smoke On The Water” ovat kiertueen parhaimmistoa. Ensimmäisessä Blackmoren ja Lord kilpailevat keskenään kuin 70-luvulla vikkeläsormisen kosketinsoittajan viedessä viimeisen yhteisen soittoillan nimiinsä. Voikin hyvällä syyllä sanoa että Ritchie lähti bändistä parhaalla mahdollisella tavalla. Soittamalla upean keikan, parhaimman mitä minä olen omilla silmilläni mieheltä koskaan nähnyt.

Tämä keikka on julkaistu aikanaan bootleg-levyllä ”Finish in Finland”. Mutta sitäkin parempi äänitys kiertää suomalaisten fanien keskuudessa.

Kuka muistaa mitä liput maksoivat keikalle? Oikea vastaus: 195 markkaa.

Rasmus Heide via Darker Than Blue magazine:

The highest high point was ”Speed King”. Come the guitar/organ duel Ritchie came close to the Hammond and decided he’d try and throw Jon for once. This he attempted to do with one amazing run after another, all of them much longer than usual. And they all seemed much more complex in his choice of notes. One after another, Jon proceeded to copy them all. Obviously failing at what he set out to do, Ritchie put his hands on his hips and gave a ”Who do you think you are” look at Jon. Then they both laughed, and shook hands. As ”Smoke On The Water ”came to an end, Ritchie just couldn’t let it go. Walking over to switch on his reel-to-reel, he let loose a flurry of notes before finally ending, then he stood for a few seconds to look out over the audience. He did his right hand fingers outstretched hold the thumb with his left hand signal, bowed slightly and then walked off.

Blackmore ei koskaan enää soittanut Purplessa vaan jatkoi omien Rainbow– ja Blackmore’s Night –yhtyeidensä kanssa. Edes Purplen nimitys Rock And Roll Hall Of Fameen vuonna 2016 ei saanut Ritchieta paikalle vanhojen bänditovereidensa rinnalle. Kosketinsoittaja Jon Lordin kuolema vuonna 2012 tosin inspiroi kitaristia kasaamaan jälleen Rainbown lähes 20 vuoden tauon jälkeen. Yhtye saapuu toisen kerran vuoden sisällä Suomeen ensi kesäkuun Rockfestiin. Deep Purple on puolestaan jatkanut tasaiseen tahtiin levyjen julkaisua ja kiertämistä. Käynnissä olevaa The Long Goodbye –rundia on arvioitu bändin viimeiseksi. Piti tämä paikkansa tai ei, päämiesten lähestyessä 75 vuoden rajapyykkiä, tosiasiat on tunnustettava. Loppu on lähellä.

2000-luvun alussa Ian Gillan totesi, että yleisökadot MKII – päätöskiertueella vuonna 1993 olivat merkittäviä, eikä bändillä ollut enää tulevaisuutta jatkaa samalla kaavalla tai miehistöllä. Myös levytyssopimus oli katkolla. Tästä huolimatta vain 2000 kappaletta Japanin joulukuun 1993 kiertueelle etukäteen myydyistä 80 000 lipusta palautettiin, ennen keikkoja julkistetun Ritchie Blackmoren puuttumisen vuoksi.

Deep Purple ei Helsingin ja marraskuun 1993 jälkeen kuulostanut enää koskaan samalta. Negatiivisen energian katoaminen saatiin myöhemmin käännettyä uudeksi luovuudeksi, toisaalta Blackmoren aggressiivinen soittotyyli ja sen mukananaan tuoma jännite live-esiintymisistä väistämättä katosivat. Tästä huolimatta bändi on satunnaisesti ja varsinkin vuonna 1996 julkaisemallaan ensimmäisellä Morsea esitelleellä studiolevyllä ”Purpendicular” yltänyt omalla lähestymiskulmallaan erinomaisiin tuloksiin. Blackmore pääsi puolestaan nyt vapaasti esittämään rakastamaansa renessanssimusiikkia Blackmore’s Nightin kanssa ja toisaalta Rainbown vuoden 1995 paluulevy ”Stranger In Us All” kuuluu yhä yhtyeen parhaimpiin suorituksiin.

Teksti: Ville Krannila

Mika Järvisen uutta Deep Purple –teosta ”Highway Star” on saatavilla mm. Adlibriksen kautta linkistä.

Helsingin keikasta on katsottavissa MTV:n dokumentti Ian Gillanin haastatteluineen sekä videomateriaalia konsertista. Koko esiintyminen on myös julkaistu bootleg-CD:nä ”Finish In Finland (Ritchie’s last)”, joka kuunneltavissa alta.

Deep Purple Setlist Jäähalli, Helsinki, Finland 1993, The Battle Rages On

Lähteet:
Järvinen Mika – Deep Purple – Highway Star Ritchie Blackmoren vuodet 1968-1993
Bloom, Jerry – Musta Ritari, Ritchie Blackmore

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here