Red Moon Architectilta kolmas levy toukokuussa: “Torment” lyriikkavideo ulkona

Kouvolaa kutsutaan Suomen suurimmaksi valaistuksi hautausmaaksi. Ei ole siis mikään ihme, että se on synnyttänyt Red Moon Architectin kaltaisen funeral doom metal -yhtyeen, jonka kolmas albumi ”Return of the Black Butterflies” ilmestyy toukokuun 19.5. Levy on samalla ensimmäinen, jolla kuullaan yhtyeen uudeksi laulajaksi viime vuonna liittynyttä Ville Rutasta (ex-Casket).

Yhtyeen pääarkkitehti Saku Moilanen julistaa:

”Return of the Black Butterflies” on tähän mennessä selvästi paras albumimme ja se asettaakin uuden riman ennätyskorkeuteen massiivisella äänimaisemallaan sekä piinaavan kauniilla sävellyksillään. Biisit ovat moniulotteisia, dynaamisia ja entistä raskaampia. Levy seilaa syvissä vesissä alusta loppuun, eikä päästä otteestaan kertaakaan tämän 49 minuutin aikana. Jos kuuntelet vuonna 2017 vain yhden levyn, kuuntele
tämä!

”Torment” -lyriikkavideo katsottavissa alta:

Levyn julkaisua juhlistetaan keikalla Helsingissä Elmun Baarissa 8.6.2017

“Return of the Black Butterflies” kansi ja biisilista:

1. The Haunt
2. Tormented
3. Return of the Black Butterflies
4. Journey
5. End of Days
6. NDE

KOKOONPANO
Saku Moilanen – rummut & koskettimet
Ville Rutanen – laulu
Matias Moilanen – kitara
Anni Viljanen – laulu
Jukka Jauhiainen – basso

DISKOGRAFIA
Concealed Silence (Inverse 2012)
Fall (Playground Music Finland 2015)
Return of the Black Butterflies (Inverse 2017)

https://www.facebook.com/RedMoonArchitect/
http://twitter.com/RMAmetal
http://www.instagram.com/redmoonarchitect/

Kommentit

kommentit