On levyjä joiden avaus ja ensimmäinen kuuntelukerta ovat jääneet ikuisesti mieleen, ja mielessään albumit liittää lopullisesti tapahtumiin oman elämän sekä heavyhistorian ympärille. Joskus levy iskee kehiin aloituksen, jolla se porautuu takaraivoon loppuiäksi.
Näin itselleni kävi kun Rainbown ”Rising” ja sen avausraita ”Tarot Woman” oli ensimmäisen kerran kuuntelussa joskus varhaisen nuoruuden vuosina. Biisi alkaa mystisellä kosketinsoitin-introlla, joka 90 sekunnin jälkeen räjähtää itämaisia nuotteja pursuavaan hypnoottiseen rytmiin. Ronnie James Dio esittelee kappaleen ja sen tarinan klassisella sanoituksella: ”I don’t wanna go, something tells me no, but traces in the sand, the lines that set my hand, say go” ja matka on alkanut.
Dion myöhemmin julkaisema albumi ”Holy Diver” oli jo tuolloin tuttua kamaa ja myös se alkoi jollain tavalla samankaltaisella vaarallisen tuntuisella introlla, joka räjähti käyntiin sellaisella vimmalla, että lapset olivat ihmeissään ja piiloutuivat sängyn alle. Mielessään kappaleet liittää välittömästi 15 vuotta sitten sitten menehtyneeseen Ronnie James Dioon, vaikka ”Tarot Womanin” kosketinkuviot soitti Tony Carey ja sävellyksestä vastasi Ritchie Blackmore. Biisien välissä on seitsemän vuotta, mutta Dio ehti sinä aikana vierailla Black Sabbathissa kahden levyn ja tuplaliven verran.
”Rising”-klassikon julkaisusta tulee pian kuluneeksi 50 vuotta. On uskomatonta miten aika tiimalasissa valuu, sillä selvästi muistissa on vielä Rainbown uudelleen kasaamis-suunnitelmat levyn 20-vuotispäivän kunniaksi. Suunnitelmat valuivat rumpali Cozy Powellin kuoleman myötä hiekan mukana, mutta käsittelyssä oleva teos on säilyttänyt vetovoimansa.
Kyseessä oli yhtyeen toinen studioalbumi ja ensimmäinen varsinainen taidonnäyte vielä muotoaan hakeneen ja toki omalla tavallaan erinomaisen ”Ritchie Blackmore’s Rainbow” -debyytin jälkeen. Edelliseltä albumilta ainoastaan johtohahmo Blackmore sekä Dio jatkoivat miehistössä, Careyn ja Powellin lisäksi kokoonpanoon liittyi Jimmy Bain bassoon. Kyseessä on ehkä se Rainbown tunnetuin miehistö, joka käytännössä pysyi kasassa ainoastaan LP:tä seuranneen kiertueen, jolta lohkaistiin livealbumi ”On Stage”. Soittajien meriitit lienevät kaikilla tiedossa.
Vapaana edellisenä vuonna jättämänsä Deep Purplen rajoitteista Blackmore pystyi nyt tuomaan pöydälle omia klassiseen ja renessanssimusiikkiin pohjautuvia vaikutteitaan. Kitaristi kirjoitti koko levyn yhdessä Dion kanssa ja kaksikon luova yhteistyö oli tuolloin huipussaan. Dion mystisyyttä henkivät sanoitukset sopivat täydellisesti mustan ritarin musiikilliseen mielialaan.
B-puolen avaava ”Stargazer” edusti tätä yhdistelmää parhaimmillaan ja on ansaitusti keskiaikaisen heavyn legendaarisimpia esityksiä. Kappaleessa kuullaan kokonaista orkesteria ja Blackmore on kertonut hyödyntäneensä sovituksessa toista suosikki-instrumenttiaan selloa. Dion laulusuoritus hakee vertaistaan, biisin loppuosiossa voit maistaa hiekan sekä kulkea tarinan velhon tavoin matkan tornin huipulle ja sieltä alas.
”Rising” taltioitiin viikossa helmikuun 1976 aikana ja syntyi spontaanien jamisessioiden ympäriltä, yhtyeen sulautuminen musiikillisesti yhteen kuuluu jokaisesta nuotista. Albumi rakentuu vahvasti kolmen suurteoksen ympärille: ”Tarot Woman” sekä kakkospuolen muodostaneet kaksi eeposta ”Stargazer,” ja ”A Light In The Black” jättävät muun hienon materiaalin varjoonsa olemalla yksinkertaisia täydellisiä vanhakantaisia metallikappaleita. Blackmore soittaa kuin demoni Powellin voimakkaan rumputyylin ja soundin täydentäessä kitaristin vimmaa. Carey sekä Bain säestävät menoa varmalla otteella ja Dio kruunaa kaiken mestarillisella äänellään.
”Starstruck” ja ”Do You Close Your Eyes” olivat lyhempiä biisejä, jotka suoraviivaisempina upposivat yleisöön hienosti. Jälkimmäinen tosin livenä venytettiin maratonmittoihin. Jostain kumman syystä vuoden 1977 ”On Stagella” kuullaan tämän albumin kappaleista ainoastaan ”Starstruck” vaikka nauhalla olisi ollut versiot myös ”Stargazerista” sekä ”A Light In The Blackista.”
”Rising” on myöhemmin noussut legendaariseksi albumiksi, joka esiintyy säännöllisesti metallihistorian kärkijulkaisujen listoilla. Martin Birchin tuotanto on 1970-luvun hengestään huolimatta raskas ja dynaaminen, vaikka Rainbow tulisi vielä parantamaan kokonaisuutta seuraavalla ”Long Live Rock’n’Roll” -kiekolla. ”Risingin” yllä olevaa auraa ruokkii edelleen se, että levyn viidestä tekijästä enää kaksi on hengissä. Cozy Powell menehtyi auto-onnettomuudessa 1990-luvun lopulla, Ronnie James Dion ja Jimmy Bainin vei syöpä myöhemmin. Levystä on sittemmin julkaistu remasteroitu tuplavedos, jossa kuullaan marginaalisesti toisistaan eroavat New Yorkin ja Los Angelesin miksaukset, raakaversioita kappaleista sekä huonolaatuinen harjoitusveto ”Stargazerista.” Alkuperäinen LP lienee siis edelleen se paras investointi.
Harvoin omista tuotoksistaan puhuva Blackmore antoi ”The Story Of Ritchie Blackmore” – dokumentissa positiivisen lausunnon levystä. Mies palasi Rainbown kanssa lavoille vuonna 2016 ja itseoikeutetusti jokaisessa konsertissa sen jälkeen tältä levyltä on kuultu ”Stargazer”. Tässä taloudessa kajahtivat jälleen kerran ”Stargazer” ja ”Tarot Woman” sekä pari kyyneltä Dion, Powellin ja Bainin muistolle. Hieno levy, hienoja biisejä ja hienoja muistoja. Ja herätti se ”Tarot Womanin” intro ne tutut lapsuuden värinät jälleen kerran.
9½/10
Ville Krannila
1.Tarot Woman
2.Run With The Wolf
3.Starstruck
4.Do You Close Your Eyes
5.Stargazer
6.A Light In The Black
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}