Qstockin lauantain liput loppuunmyyty

Tiedote 11.6.2019

Oululaisen Qstock-festivaalin lipunmyynti on sujunut edellisvuosia vilkkaammin. Lauantain yhden päivän liput on myyty loppuun jo vajaat seitsemän viikkoa ennen festivaalia. Yksittäisiä asiakkaiden varaamia lippuja tosin saattaa vielä vapautua Ticketmasterin myyntikanaville seuraavien päivien aikana.

Myös S-Etuhintaisten kahden päivän lippujen kiintiö on myyty.

Kahden päivän ja perjantain lippujen sekä VIP-alueelle oikeuttavien yhden ja kahden päivän lippujen myynti jatkuu normaalisti Ticketmasterin myyntikanavilla.

Viestintäpäällikkö Niina Ristolainen muistuttaa:

Festivaalin lipunmyynti lähti jo joulumyynnin yhteydessä vahvasti käyntiin, ja suunta on säilynyt samana. Myös VIP-alueelle oikeuttavista lipuista yli 60 prosenttia on myyty. Suosittelemme hankkimaan lipun viralliselta Ticketmasterin myyntikanavalta, sillä väärennöksiä saattaa olla liikkeellä. Kaikkien lippujen aitous tarkistetaan.

Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella Oulussa 26.-27.7.2019. Qstock on ollut loppuunmyyty jo kuutena kesänä peräkkäin, ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen suurimmista festivaaleista. Viime vuonna tapahtuma keräsi 35 000 juhlijaa kahden päivän aikana.

Qstockissa tullaan näkemään 60 esiintyjää kuudella eri lavalla. Festivaalilla esiintyvät muiden muassa Thirty Seconds To Mars (US), The Offspring (US), Children Of Bodom, Ville Valo & Agents ja Airbourne (AU). Koko ohjelma aikatauluineen löytyy osoitteesta: www.qstock.fi/aikataulu

 

Kuva: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here