Panzer – Send Them All To Hell (2014)

Nuclear Blastin viime vuoden superkokoonpanoksi julistama Panzer (pidempi versio The German Panzer on myös nähty käytössä) on julkaissut debyyttialbuminsa. Laulussa ja bassossa raivoaa Destructionin Schmier. Loput triosta muodostavat äskettäin Acceptista eronneet kitaristi Herman Frank sekä rumpali Stefan Schwarzmann. Molemmilla on myös pitkä kokemus myös muista yhtyeistä kuten Victory, Moon Doc, Helloween ja Running Wild. Frankin viime vuosien aikana julkaisemat soololevytkin ovat olleet varsin laadukasta tavaraa.

Ensin tiskiin laitetaan ne hyvät puolet. Frank on todella aliarvostettu kitaristi ja säveltäjä, jolle olisi ollut käyttöä nyky-Acceptissakin. Tämän perusteella ei ole ihme jos mies turhautui pelkkään komppikitaristin rooliin. Hänen soolotyöskentelyään on ilo kuulla jopa hieman vaatimattomammissa kappaleissa ja runsaasti kovia riffejä on myös saatu mukaan. Schwarzmann kannuttaa huipputahtia, ja hänen yhteensoittonsa Schmierin kanssa sujuu saumattomasti.

Schmier on hakenut ääneensä hieman erilaista lähestymistapaa mikä tällaiselle perinteikkäämmälle heville mainiosti sopiikin. Myös laulajan ääni kuulostaa niin hyvältä, että kuuntelija alkaa toivoa enemmän tällaista tavaraa sinänsä hyvien Destruction-levyjen jatkumoksi.

Panssarivaunu kannessa kuvaa musiikkiakin melko osuvasti, sillä laaksojen ja kukkuloiden yli vyörytään raivolla ja vimmalla. Kukkulat kuulostavat hetkittäin melkoiselta ilotulitukselta, laaksot saavat puolestaan nekin puimaan nyrkkiä vaikka sävellyksellisesti ollaan selvästi syvemmällä alueella. ”Send Them All To Hell” on kieltämättä kaksijakoinen tapaus.

Tuotanto on kohdillaan, erityisesti Frank on liekeissä ja Panzer vyöryy eteenpäin kadehdittavalla intensiteetillä. On vaikea tarttua missä vika piilee, mutta pääsyy tietysti lepää itse kappalemateriaalissa. Suurimpaan osaa biisejä on taiottu joko vakuuttava aloitus, tarttuvia riffejä, kertosäkeitä tai sooloja. Ne eivät vain tunnu kohtaavan toisiaan kertaakaan edes yhden todella loistavan kappaleen muodostamiseksi. Lisäksi suurin osa biiseistä on yksinkertaisesti venytetty liian pitkiksi. Tämän kaltaisessa raivokkaassa perinnehevissä kuuntelija alkaa väkisin noin neljän minuutin kohdalla pohtia pitäisikö jo olla maalisuoralla. Levystä todella haluaisi pitää, ja yksilötasolla soittajat tarjoavatkin todella korkeatasoisen suorituksen. Ensi kerraksi toivomuksena on siis veteraaneilta enemmän panostusta sävellyksiin ja sovituksiin.

7 ½/10

Ville Krannila

1.Death Knell
2.Hail And Kill
3.Temple Of doom
4.Panzer
5.Freakshow
6.Mr. Nobrain
7.Why?
8.Virtual Collision
9.Roll The Dice
10.Bleed For Your Sins
11.Murder In The Skies

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here