One Desire – One Desire (2017)

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja
MAINOS:



Yhdeksi kovimmista melodisen hard rockin kotimaisista toivoista nopealla vauhdilla noussut One Desire on saanut valmiiksi debyyttialbuminsa. Aiemmin OD-nimellä tunnettu yhtye sai kieltämättä vahvan sysäyksen kirjoitettuaan sopimuksen genren mekkana tunnetun Frontiers-levymerkin kanssa ja rekrytoimalla uudeksi laulajakseen menneinä vuosina Sturm und Drangista tutun André Linmanin. Epäsuosiollisia mielikuvia herättäneestä lyhyemmästä nimestä luovuttiin ja levyä valmisteltiin vuoden päivät. Lopputulos on nyt käsittelyssä ja paketti valmis lanseerattavaksi maailmalle. Fanien kommenteista ja etukäteen suitsutusta keränneistä arvioista päätellen bändi omaa hypen tueksi myös melkoisesti oikeaa potentiaalia.

Materiaali yhdistelee Europen ”Out Of This World”- sekä ”Prisoners In Paradise” kauden kasarisoundia, nykyaikana kuuntelussa helposti kuluvia radiovaikutteita sekä ajoittain raskaasti soivia kitaroita erinomaiseen tuotantoon. Vastaavaa on joillain viime vuosien muillakin levyillä kuultu. Sekoitus ei välttämättä ole omaperäisin, mutta One Desire saa sen toimimaan toisin kuin monet muut yrittäjät. Frontiersin kovaa tahtia pihalle puskema kertakulutuskama ohitetaan ja biiseissä on yllättäviäkin koukkuja. Sovitukset on myös tehty taitavasti, useammalle kappaleelle voi ennustaa listamenestystä. Soundimaailma on lämmin ja terävä, säilyttäen samalla jonkinlaisen kotikutoisen tunnelman. Vaikka kertosäkeet ovat suuria, mukana on sydäntä ja maanläheisyyttä.

Levyn ensimmäisenä singlenä ja musiikkivideona julkaistu ”Hurt” vakuutti ensi kuulemalta ja on edelleen albumin komein esitys. Tutuista aineksista on rakennettu samanaikaisesti klassisen melodinen hard rock-veto ja yllättävän raskaita kitaravalleja hyödyntävä hieno sovitus. Biisi vie kuulijan 1990-luvulle, jolloin grungen ja death metallin valtakaudella kuunneltiin salaa mökin venevajan takana AOR-klassikoita lonkeroa lipittäen. Vokalistin vahva tulkinta kruunaa biisin, jossa kaikki tuntuu toimivan.

Kitaristi Jimmy Westerlundin sävellys- sekä soittotaito on kiistaton ja rytmiryhmä tekee vakuuttavaa työtä. Lisäksi yhtyeellä on vielä yksi kiistaton etu puolellaan. André Linmanin ääni tuntuu olevan vielä paremmin kotonaan One Desiren kappaleissa kuin Sturm und Drangin perinteisemmän melodisen metallin säestämänä. Linman nostaa keskitasollekin jäävää materiaalia selvästi ylemmäs ja miehen ääni tuntuu myös selkeästi kasvaneen sekä kehittyneen nuoruusvuosista.

Täysosuma ”Hurtin” jatkoksi singlejulkaisuna kuultu ”Wherever I’m Dreaming” sekä toisena videona ilmestynyt ”Apologize” eivät paljoa jää jälkeen ja ovat tarttuvuuskertoimiltaan melkoista ilotulitusta. Myös raskaammalle ”Buried Alivelle” sekä ”Love Injectionille” on helppo luvata suosiota listoilla ja kappaleet saavat varmasti liveympäristössä melkoisen kuorolaulun tuekseen. Sen sijaan balladipuolella aivan samaan onnistumisen suoraan ei päästä. ”Falling Apart”, ”This Is Where The Heartbreak Begins” ja ”Turn Back Time” eivät yllä timanttiluokkaan vaan jäävät perustason AOR-vedoiksi.

Mikäli ”One Desire” olisi julkaistu vuoden 1987 markkinatilanteessa, levy olisi voinut nousta kovaan menestykseen. Nykypäivänä haasteet ovat aivan toisenlaiset, mutta nopeampaan musiikinkulutukseen tottuneet melodian ystävät ovat varmasti yhtä lailla tyytyväisiä. One Desiren debyytti ei ole uusi ”Appetite For Destruction” ja parannettavaa jää vielä tulevaisuuteen. Näin pitääkin ja yhtyeen kasvua sekä edelleen kehittymistä erityisesti livekokemuksen karttuessa jäämme odottamaan innolla.

8+/10

Ville Krannila

1. Hurt
2. Apologize
3. Love Injection
4. Turn Back Time
5. Falling Apart
6. Straight Through The Heart
7. Whenever I’m Dreaming
8. Do You Believe
9. Buried Alive
10. This Is Where The Heartbreak Begins

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.