Omniversum haastattelu

Kuopiolainen Omniversum väläytti osaamistaan Demigods (2014) ep:llään, joka sai poikkeuksetta hyviä arvosanoja metallimedioissa. Mm. Amaranthen lämppärinä toiminut Omniversum on yksi tulevaisuuden lupauksia, jonka uutta julkaisua mielenkiinnolla odotetaan. Otimme yhteyttä yhtyeen kitaristi /säveltäjä Jani Snellmaniin (JS) sekä vokalisti Tomas Alhroosiin (TA). 

 Tervehdys! Mitä Omniversumille kuuluu näin kesän kynnyksellä?
– (TA) Kiitos kysymästä, oikein hyvää kuuluu. Ollaan tässä tekemässä valmisteluja ensimmäistä keikkaa varten pitkän tauon jälkeen, joten fiilis on katossa.

– (JS) Hei vain, innolla keikalle! Nyt on HD-hommatkin ajan tasalla, joten voidaan hypätä turvallisin mielin lauteille viihdyttämään ihmisiä! Kaikkea muutakin mukavaa luvassa, mutta ei niistä uskalla vielä hirveästi huudella.

Olette valmistelemassa uutta albumia. Miten prosessi on sujunut ja milloin saamme odottaa uutta materiaalia ulos?

– (TA) Ollaan niin sanotusti otettu hieman etäisyyttä bändistä tässä talven aikana jotta saadaan kerättyä uutta energiaa luomisprosessiin. Henkilökohtaisesti ainakin olen luovimmillani silloin kun saa olla rauhassa omien ajatusten kanssa. Eli parhaat ideat tulevat silloin kun pää on laitettu tyynylle ja valot sammutettu.. luonnollisesti aina ei jaksa nousta ikuistamaan niitä mutta joskus sitäkin tulee tehtyä. Samanaikaisesti kaikki jäsenet ovat saaneet mahdollisuuden tehdä omia juttuja. Itse olen mm. äänittänyt vokaaliosuuksia yhteen Hautajaisyön biisin ja kävinhän myös heittämässä yhden keikan The Coverslaves yhteen riveissä MaidenFest.fi tapahtumassa Kuopiossa.

-(JS) Sanotaanko, että prosessi on pörähtänyt kevään aikana sävellystyön-osalta hyvin käyntiin. Ja kuten Tomas jo mainitsi, niin sanottu ”hengen veto” on tehnyt bändille paljon. Itsellä aika on pyörähtänyt electron parissa Smash my style- projektia tehdessä ja TVOF- voittajan Miia Kosusen bändihommissa. Uutta materiaalia pyritään tekemään MAHDOLLISIMMAN nopeasti, mutta ei kuitenkaan hutiloiden. Deadlineä ei aseteta sen suhteen milloin uuden levyn pitäisi olla valmis.

Onko kokoonpanossa tapahtunut muutoksia siten Demigods-ep:n?

-(TA) Bändi kutistui syksyllä 2014 jälleen viisihenkiseksi kun kosketinsoittaja päätti jättää yhtyeen. Hetken harkinnan jälkeen tultiin siihen lopputulokseen että tässä vaiheessa ei ainakaan lähdetä täyttämään pianopenkkiä ennen kuin tiedetään mihin suuntaan uusi albumi on menossa.

Miten katsotte taaksepäin aikaisempia julkaisujanne suhteessa uudempaan materiaaliin? Onko musiikillisia muutoksia luvassa?

– (TA) Jos vertaa ”Demigodsia” ”…As The End Draws Neariin” niin onhan siinä huomattava ero sekä musiikillisesti mutta eteenkin saundimaailma otti ison askeleen eteenpäin. Luulen ja tiedänkin että näin tulee myös käymään tulevan albumin kohdalla. Väitän silti että kyllä sen tunnistaa Omniversumiksi.

– (JS) Uskallan sanoa, että progeilu jää hieman vähemmälle ja kappaleet tulevat olemaan hieman helposti lähestyttävimpiä. Minun mielestä on turhaa lähteä toistamaan omia tekemisiä, koska edelliset levyt kertovat niistä ajoista ja mieltymyksistä. Nyt mennään sitten tämän hetken ehdoilla ja näkemyksillä. Näkisin, että tuotantopuoleen pitää keskittyä enemmän ja oppia kurkkaamaan myös laatikon ulkopuolelle. Onko tämä nyt sitten hyvä vai huono asia, aika näyttää. Mutta toki me pyritään pitämään niin sanottu ”Omniversum-soundi” yllä.

omniversum_demigods_art_small

Minkälainen työjärjestys teillä on sävellyksien suhteen?

– (TA) Tähän saakka Jani on ollut vastuussa musiikista ja vastaavasti minä olen kirjoittanut sanat sekä kehitellyt laulumelodiat biiseihin. Saattaa olla että tulevalle levylle eksyy myös minun sävellyksiä.

Tomas omaa monipuolisen lauluäänen, joten onko tulevalla julkaisulla odotettavissa rohkeampaa äänenkäyttöä?

– TA) Riippuu täysin siitä minkälaista äänenkäyttöä biisit vaatii. ”Demigods” biisissähän on meille todella epätyypillinen kertosäe. Matalalta laulettu ja harmonioita ei ole juuri lainkaan. Jää nähtäväksi mihinkä ääripäähän minun ääntä viedään seuraavaksi.

– (JS) Tässä mainittakoon, että laatikon ulkopuolelle kurkkaaminen tuotti hedelmää. Omasta mielestä Demigodsin kertosäe on parasta A-luokkaa. Ja tuli itselle myös yllätyksenä, miten hyvin Tompan ääni soi matalemmilla sävelillä. Tulevaisuus näyttää!

omni

Olette lämmitelleet suhteellisen kovia nimiä mm. Amaranthea. Miltä tuntuu hypätä lavalle ennen suuria nimiä ja oletteko saaneet ns. suoraa palautetta keikkojen pääartisteilta?

– (TA) Onhan se todella hienoa että näinkin tuntemattomalle bändille annetaan mahdollisuus jakaa lava isojen bändien kanssa. Kyseinen keikka on kyllä ollut tämän lyhyen uran yksi kohokohta. Palautetta tulee kyllä monessa muodossa. Paras palautehan on kun joku bändi pyytää uudestaan keikalle. Esimerkiksi tuleva keikka Black Light Disciplinen kanssa on hyvä esimerkki siitä. Tämä taitaa olla järjestyksessä neljäs yhteinen keikka.

– (JS) Pakko lisätä, että isommilla keikoilla tulee ihan törkeän suuri näyttämisen tarve. Sen takia yleensä nämä keikat menee ihan helvetin hyvin.

Mitkä yhtyeet ovat mielestänne eniten vaikuttaneet musiikkiinne?

– (TA) Vaikea kysymys. Kaikkien jäsenten musiikkimaku poikkeaa toisistaan melko paljon. Itselläni ainakin Symphony X, Ayreon (ja yleisesti kaikki mitä Arjen Lucassen pistää pihalle), Metallica, Queen… mahtuuhan mukaan myös mm. Dimmu Borgir ja The Kovenant (entinen Covenant). Lista ei lopu koskaan. Ja jos puhutaan muusta kuin metallimusiikista niin mainittakoon esimerkiksi akapellayhtye Pentatonix joka on tehnyt minuun hyvin suuren vaikutuksen lyhyessä ajassa. Tutustuin bändiin viime syksynä ystävän kautta ja onhan se pelkkää timanttia alusta loppuun.

– (JS) Alkuun sanon, että vaikutteita tulee aivan kaikkialta, ei ainoastaan musiikista. Mutta. Ensimmäisellä EP:llä kuuntelin paljon Lamb of godia ja tarkkakorvaisimmat varmasti löytää yhteläisyyksiä riffeissä. Sointukierroissa ja teemoissa on varmasti havaittavissa Symphony X:n vaikutteet. ”Demigods” EP:n teon aikana suurimmat vaikutteet tulivat Muselta ja Queenilta, jotka ovat omasta mielestäni kaksi mahtavinta yhtyettä ikinä. Ja uskallan sanoa ääneen, että en kuuntele enää metallimusiikkia lainkaan. Mutta se ei tarkoita sitä etten osaisi enää säveltää kyseistä genreä, vaan päin vastoin, näen sen rikkautena ja silmiä aukaisevana tekijänä.

Kuinka paljon teillä on riffejä varastossa ja miten teet lopulliset valinnat sen suhteen, mitkä pääsevät eteenpäin lopullisiin kappaleisiin?

– (JS) En näe yksittäisiä riffejä niinkään avaimena hyviin biiseihin. Lähes sama kuin rakentaisi auton renkaan ympärille. Kaikkien eri elementtejen on palveltava toisiaan, jotka taas muodostavat täydellisen kokonaisuuden. Täytynee kuitenkin sanoa, että en millään tavalla väheksy riffien voimaa, ne ovat kuitenkin yksiä metallimusiikin tärkeimmistä elementeistä. Omasta mielestäni kuitenkin sointukulun ja teeman on oltava kohdallaan, jonka jälkeen rueta miettimään mitä elementtejä lisätä, jotta saadaan toimiva kokonaisuus. Joten älkää ihmiset uskoko Yngwietä. Less is more! Mutta vastauksena kysymykseen, minulla ei ole yhtään riffiä varastossa. Riffejä on helppo tehdä jälkeen päin, mutta toimivia sointukulkuja ja biisipohjia ei niinkään. Toisella kitaristillamme Tikkasen Mikalla on kylläkin riffejä varastossa. Ehkäpä murtaudun sitten hänen pöytälaatikkoon.

omni jani

(Jani) Jos pitäisi nimetä yksi kitaristi, niin kuka on vaikuttanut omaan soittoosi eniten?

– (JS) Niitä on paljon. Keikoilla esiintymiseen on vaikuttaneet eri kitaristit kuin soittamiseen. Aluksi kiitos Sakari Hietalalle, että jaksoi saattaa minut vuonna 2004 kitaran saloihin ja jaksoi muistuttaa siitä, miten vibrato kuuluu tehdä. Tottakai Yngwie Malmsteen oli nuorempana todella suuri vaikuttaja soittamiseen, kuten myös Alexi Laiho ja Dimebag. Esiintymiseen nyt ottaa vaikutteita kaikilta loistavan asenteen omaavista esiintyjistä, ei ainoastaan kitaristeilta. Mutta vastuksena kysymykseen, kitaristi joka on eniten vaikuttanut soittotyyliin, Yngwie Malmsteen.

(Tomas) Jos pitäisi nimetä kaksi erityylistä laulajaa, jotka ovat vaikuttaneet omaan äänenkäyttöösi, niin ketkä nimeäisit?

– (TA) Jälleen vaikea valinta.. mutta kyllähän yksi niistä on ehdottomasti Freddie Mercury. Freddie oli kyllä ensimmäinen idolini, sääli että hän(kin) on poissa. Toiseksi valitsen Kurt Ellingin. Aivan uskomattoman taito käyttää ääntä. Törmäsin tähän herrasmieheen ystävän suosituksesta Youtubessa. Yhden katselukerran se vaati että olin aivan myyty. Herra vetää Nature Boy biisin livenä Sydney Symphony Orchestran säestämänä.. esityksessä on myös scatt kohta.. tarvitseeko muuta sanoa?

Mitkä olivat vuoden 2014 kolme parasta metallijulkaisua?

– (TA), Sabaton – Heroes, Katatonia – Last Fair Day Gone Night, Voyager – V.  Oli pakko valita livelevy jotta saisi Katatonian mahtumaan listaan!

– (JS) Ei ole tullut metallia kuunneltua pitkilleen, joten en osaa oikein vastata kysymykseen. Voin kuitenkin mainita hyviä levyjä metalligenren ulkopuolelta: Knife Party – Abandon Ship, Sia – 1000 Forms of Fear,  Deadmau5 – While(1<2)

Sana on vapaa. Mitä terveisiä haluatte lähettää lukijoille?

– (JS) Olkaa kuulolla hyvät lukijat tulevaisuuden julkaisuista ja uutisista. Ja käykää tykästelemässä facebookissa, näin olette perillä uusimmista uutisista, keikoista ja tapahtumista. Hyvää kesää myös kaikille! Muistakaa kaiken kiireen keskellä myös antaa sorville rauha ja istahtakaa lähimmäistenne kanssa nauttimaan elämästä!

https://omniversum.bandpage.com/

Haastattelu: Juha Karvonen 05/2015
Kuvat: Yhtyeen promomateriaali ja facebook-sivut

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here