Olutarvio: Tornion Sentenced Ever-Frost

"Laadukas ja runsasmakuinen tsekkityylinen pils"

Löytyykö Suomesta metallifania, joka ei olisi kuullut Sentencedistä? Niinpä, siksipä tässä lienee turha kirjoittaa bändistä sen enempää. Jos Sentenced kuitenkin on vielä tuntematon, niin yhtyeen viimeisestä keikasta julkaistu erinomainen Buried Alive DVD toimii hyvänä läpileikkauksena bändin musiikkiin. Suosittelen myös lukemaan Matti Riekin kirjoittaman kirjan Täältä pohjoiseen – Sentencedin tarina. Kirjasta saa paljon irti, vaikkei bändin musiikkiin olisi tutustunutkaan.

Oluena Ever-Frost on tsekkityylinen pils, eli maailman ensimmäisen vaalean lagerin Pilsner Urquellin jäljillä kuljetaan. Ever-Frost on niin sanottu etikettiolut, eli samaa olutta löytyy kaupasta myös Tornion Czech Style Pilsner nimellä. Reseptiikan takana on tsekkiläinen Panimomestari David Maša ja valmistusprosessi on sen mukainen. Pilsner Urquellin tapaan Tornion Panimokin käyttää tätä olutta valmistaessaan keittomäskäystä, jossa osa mäskistä – eli mallasohran ja veden muodostamasta ”puurosta” – keitetään, jolloin maltaiden sokeri karamellisoituu ja olut saa syvän kultaisen värin ja runsaamman rungon. Keitossa olut maustetaan tsekkiläisellä Saaz -humalalajikkeella. Reseptiikan ja prosessin puolesta siis homma on kunnossa – loppu on enää kiinni toteutuksen laadukkuudesta.

Syvän kultainen, kirkas ja mukavasti vaahtoava olut. Tuoksusta löytyy hedelmäistä humalaa, kuivaa kesäistä kukkaniittyä ja mallasleipää. Tsekkityylisissä oluissa asiaankuuluva kevyt diasetyylisyys, eli lagerhiivan käymisessä tuottama voimainen aromi, leijailee taustalla. Tätä voimaista aromia et saksalaisista pilsnereistä löydä. Sitä pidetään normaalisti oluessa virheenä, mutta tiettyihin tyyleihin, kuten juuri tsekkityylisen pilsneriin se ehdottomasti kuuluu. Suutuntuma on heti melko täyteläinen eli olut on rungoltaan runsas, varsinkin tämän vahvuusluokan yleiseen tasoon peilaten. Oluen maussa avaintekijöinä ovat sekä tuo mainittu voimaisuus, että voimakas rapsakan iskevä katkeruus ja melko pehmeä maltaisuus. Olen vakuuttunut oluen tsekkityylisestä aitoudesta. Humalointi on runsas ja aromaattinen, kuten tyylissä pitääkin, mutta mallaspohja tukee täyteläisesti myös. Ei synkkä eikä itsetuhoinen, vaan lopulta varsin valoisa ja elämäniloinen olut. Tämä sanoma oli ehkä rivien välistä koettavissa myös Sentencedin kappaleissa – elä täysillä, polta kynttilää molemmista päistä ja anna elämän viedä. Se ei ole aina kaunista, oikeudenmukaista tai helppoa, mutta se kannattaa elää – ja tämä kannattaa maistaa!
– Tämä on ihan helevetin hyvvää kalijaa. Meillä on laajaa vertailupohjaa, sillä olemme vuosien varrella retkillämme ryypänneet melkein kaikkia maailman oluita. Tämä on yksi parhaista. Ever-Frost nautitaan kylmänä ja runsaasti, aamusta iltaan ja pohjaan saakka, tunnelmoi bändin kitaristi Sami Lopakka.

Panimo: Tornion Panimo, Tornio
Oluttyyli: Tsekkityylinen Pils
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Citymarket, Rauma)

ARVOSANA: 8

Teksti ja olutkuva: Harri Metsäjoki

Metalliluola tekee yhteistyötä oluiden osalta raumalaisen Harri Metsäjoen kanssa. Harri on olutharrastaja, joka on harrastanut vuodesta 2008 alkaen. Vuonna 2009 mukaan astuivat olutarviointi ja laajempi syventyminen oluen valmistukseen, sekä historiaan. Lempioluttyylejä ovat Imperial Stout, India Pale Ale, Barley Wine ja luostarioluet, joita myös keräilee kellariin ikäännytystarkoituksella (poislukien India Pale Alet, jotka nauttii mahdollisimman tuoreena). Valittiin vuoden olutarvioijaksi vuosina 2010, 2011, 2012 ja 2013 Olutopas.info -verkkoyhteisön avoimella yleisöäänestyksellä.

Reittausblogi

 

1 KOMMENTTI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here