My Funeral julkaisee uuden EP:n. Uusi biisi kuunneltavissa.

MAINOS:



My Funeral
Reilu kymmenen vuotta sitten perustettu jyväskyläinen thrash-remuremmi My Funeral julkaisee, jos ei nyt elämää suuremman, niin ainakin sitä kovemman EP:n ”Harder Than This Life” puolalaisen Via Nocturnan kautta syyskuun 2.päivä. Minijulkaisu on seuraaja maaliskuussa 2015 ilmestyneelle ”Violence Academy” -albumille, joka vakuutti kuulijansa aggressiivisella päällekäyvyydellään, perkeleellisellä groovellaan sekä jämäköillä melodioillaan.

”EP:n nimi on saanut innoituksensa Crowbarilta, jonka ”kovan jätkä itkeminen” on jollain tapaa samalla sekä hienoa että vähän koomistakin. Samalla se kuvastaa myös EP:n sisältöä eli musiikkimme on kovempaa ja raskaampaa kuin elämä, joka tuntuu osalle olevan niin kovin vaikeaa. Sanoitukset ovat taas ”Future Violence” -biisiä lukuun ottamatta omanelämäkerrallisia ja jopa kotiseudullisia. My Funeralin oma tyyli jalostui edelleen tälle EP:lle eniten sen takia, että löysin ensimmäisen bändini debyyttidemon. Sitä kun kuuntelin, niin huomasin että kämäisyydestään huolimatta se oli silti aika omaperäistä kamaa. Aloin muistella millä mentaliteetilla biisejä tuli silloin tehtyä ja tämä rohkaisikin minua käyttämään enemmän niitä vaikutteita, mitä tuohon aikaan omasi”, bändin laulava basisti Ilkka Sepponen kertoo.

 

EP:n julkaisukeikka Vernissa Thrash Festissä Vantaalla 2.9. yhdessä Lost Societyn, Tyranexin (SWE), Ceaseless Tormentin, Architorturen, Freedominationin, Raduxin ja Apexin kanssa. Marraskuussa My Funeral suuntaa reilun viikon mittaiselle Thrash Or Die -kiertueelle Balkanille:

”HARDER THAN THIS LIFE” -BIISILISTA
1. Future Violence
2. It’s All About the Pride
3. ….And More Violence
4. Seek the Truth
5. Harder Than This Life

KOKOONPANO
Ilkka Sepponen – laulu & basso
Joonas Kiviniemi – kitara
Aku Korhonen – kitara
Hannu Sivusuo – rummut

DISKOGRAFIA
Very Live One demo (2006)
Funeral Terror demo (2006)
Grave Wide Open demo (2008)
Death EP (omakustanne 2009)
Carnal Obduction (Violent Journey 2010)
Thrash Destruction (Violent Journey 2013)
Violence Academy (omakustanne 2015)
Harder Than This Life EP (Via Nocturna 2016)

 

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-