Mustan Kuun Lapset haastattelussa

Metalliluola haastatteli uuden rumpalin rekrytointinsa tänään viimeistellyttä kotimaista dark metal -pioneeria Mustan Kuun Lapsia. Juttutuokioon osallistui myös bändin pitkäaikainen rumpali Mikko Hautala, joka heitti jäähyväiskeikan yhtyeessä toukokuussa Oulun Hevimestassa.

P = Pete Lehtinen – laulu / kitara
M = Mikko Hautala – rummut
H = Heikki Piipari – Kitara
V = Ville Pelkonen – basso / matalat vokaalit

Tervehdys, minkälaiset fiilikset olivat ennen jäähyväiskeikkaa?

P: Olihan se kieltämättä aika haikeaa. Koko homma kuitenkin lähtenyt liikkeelle Mikon kanssa. Me ollaan vuonna 1991 aloiteltu 16-vuotiaana ja 1993 voi laskea, että alkoi tämä bänditoiminta. On tässä aika monta vuotta mennyt ja en ole toisen rumpalin kanssa soittanut, poislaskettuna yksittäisiä keikkoja. Kyllä tässä on totuttelemista, mutta onneksi kaikki on kuitenkin mennyt yhteisymmärryksessä.

M: 16-vuotiaana myin mopon pois ja ostin rummut samoilla rahoilla. Tavallaan minun osaltani se on muutos musiikissa, mutta toki on haikea jättää nämä kaverit. Peten kanssa ollaan tunnettu hiekkalaatikolta asti.

V: Täysin yhteisymmärryksessä tämä tapahtui.

H: Se oli Mikon päätös ja me tuetaan sitä ihan täysin. Eihän tässä väkisin tarvitse roikkua, jos fiilis siltä tuntuu, ettei potkaise tämä homma, niin onhan se kaikkien etu.

Olitte taannoin pitkällä tauolla, miltä tuntuu soittaa paluun jälkeen? Ja oliko muutosta entiseen havaittavissa?

P: Itse kun on alusta asti tässä ollut, niin huomasin, että bändin arvostus on kyllä noussut paljon. Vuonna 2007 laitettiin pillit pussiin. Toki silloinkin oli ollut keikkataukoa ja soiteltiin ns. jäähyväiskiertue. Siitä saatiinkin erittäin hyvää palautetta, mutta itse päätettiin, että laitetaan pillit pussiin ja seitsemän vuotta päätöksessä pysyttiin. Ja nyt on ollut kyllä helvetin hauska soitella.

H: Niin sehän oli se arkun tuuletus -kiertue silloin missä oli Helsinki, Lahti, Turku ja Steelfest 2014. Siitähän meni sitten vielä vuosi, mutta silloin huomattiin, ettei tarvinnutkaan tyhjille seinille soitella, sitä jengiä keikoilla oli. Ja nyt nämä keikat mitä on soitettu, voi sanoa, ettei yhtään huonoa esiintymistä ole ollut.

Kuinka paljon musiikkibisnes yleisesti on muuttunut alkuaikoihin verrattuna?

P: No sen minkä sai nyt huomata, mehän ollaan kaikki levyt tehty studiossa aikaisemmin. Siihen tietenkin haikailin takaisin kovasti, mutta siinä iski realismi, arki tai inhorealismi vastaan. Levy-yhtiöt eivät enää lähde meidän kokoisia bändejä kustantamaan studioon.

V: Ei ole niitä kustannuksia tarjota ja sitten me päätettiin tehdä kokonaan omin avuin ja miksailla kaikki omissa tiloissa. Ettei tullut sitten niitä studiokuluja.

P: Ville on äänittänyt ja miksannut tämän uuden levyn kokonaan rumpuäänityksiä lukuun ottamatta. Meillä kävi onni, että saatiin tämmöinen lahjakas kaveri bändiin. Hän tuli mukaan vuonna 2015.

Minkälaista palautetta uusin levy ”Saatto” on saanut?

H: Sehän siinä hauskinta on, että arvosteluita on enemmän tullut ulkomailta, vaikka soitetaan suomenkielistä musiikkia. Ja siitä tietysti iso kiitos Inverse Recordsille, niiden lonkerot ulottuvat pitkälle ja ovat varmasti promonneet levyä. Ja Suomestakin on hyviä arvosanoja tullut. Reilusti ollaan siellä hyvän puolella.

P: Enimmäkseen hyviä on ollut, oikeastaan tosi vähän tullut niitä “ihan kiva” arvosteluita, jotka ovat niitä pahimpia.

Mistä ajatus vieraileviin muusikoihin levyllä lähti?

P: Olen kokenut, että tuo murinalaulu rajoittaa hieman sitä taiteellista ulosantia, vaikka se onkin meidän juttu. Varsinkin tässä uudella levyllä oleva akustinen kappale, niin kyllä se siitä lähti, ettei osata itse tämmöisiä lauluja suorittaa. Ja ”Saatto”– kappaleeseen halusin tietynlaista popmaisuutta. Tosin keikoilla olemme vetäneet sitä murinoilla ja toimii se niinkin, mutta levylle oli tarkoitus saada pop-mausteita.

Mistä löysitte kyseiset laulajat?

P: Vuonna 2014 oli se arkun tuuletus-kiertue ja meillä oli yksi akustinen keikka Turussa Levykauppa X:ssä. Siellä Jussi Helenius vinkkasi, että olisi lahjakas laulaja, joka voisi tulla auttamaan, ettei tarvitsi instrumentaalina vetää. Sitä kautta sitten Jani Rämö tuli mukaan ja homma toimi heti hyvin. Me ei harjoiteltu keikkaa muuten, ainoastaan ennen esiintymistä kävimme homman läpi kertaalleen levykaupan alakerrassa. Siitä se oikeastaan lähti, että Janin kanssa olisi kiva tehdä enemmänkin.

Kuunteletteko omia kappaleita ja tuleeko jälkikäteen ajatuksia, että mitä olisi pitänyt tehdä toisin?

H: Eikös Ville sanonut, että sinulla meni viikkoja ennen, kun edes kuuntelit biisejä?

V: Lähinnä kun niitä oli itse äänittänyt ja miksannut, niin siihen tarvitsi sitä taukoa nollatakseen tilannetta.

H: On se varmasti ihan luonnollinen reaktio, turrutat itsesi siinä ja ei siitä enää kuule sitä mitä haluaa kuulla. Mutta nyt olen sitä kuunnellut ja tulihan sitä kuunneltua monessa eri paikassa. Kotona alakerran stereoissa, tietokoneelta ja autossa. Eikös sitä sanota, että jos autossa kuulostaa hyvältä niin se on onnistunut? Mutta tyytyväinen olen. Pete on hyvin luonut sen draaman kaaren ja kappaleet tukevat hyvin toisiaan.

Mistä biisien sanoitukset kumpuavat?

P: Aikaisemmin on tullut vähän mistä milloinkin, on ollut murheita tai muita fiiliksiä. Nykyään olisiko iän mukanaan tuoma juttu, mutta tämän levyn kanssa oli haastavaa. On joutunut kappaleet tekemällä tekemään. Aloittanut jostain lauseesta tai kahdesta työstämään. Ei minulla ole koskaan ollut näin vaikeaa tehdä sanoituksia levylle. Sanotaan kuitenkin näin, että melko tyytyväinen olen sanoituksiin. Olen aika kriittinen, koska kuitenkin itse siellä tarinoiden takana seisoo. En mielestäni sinne ihan paskoja ole tehnyt, mutta olen tehnyt parempiakin.

Miten Talvenranta-projekti etenee, vieläkö on voimissaan?

P: Se on jo unohdettu. Siihen ei levy-yhtiöt lähteneet mukaan. Asuimme Lahdessa sekä Helsingissä ja yhdessä treenaaminen oli työlästä. Itseasiassa ”Saatto”- kappale on Talvenrannan ajoilta, toki sitä on modattu tähän levylle. Kappaleen lyriikat ovat muistaakseni tulleet jo vuonna 2008.

Mitkä ovat yhtyeen suurimmat musiikilliset vaikuttajat?

P: Jos nyt lähdetään juurille, niin Iron Maiden ja totta kai nämä kaikki mitä on pentuna kuunnellut, niin kyllä ne sieltä kuuluvat. Kotimaisista Amorphis oli kova. ”Tales From The Thousand Lakes” kun tuli, niin se vaikutti paljon siihen, että mekin alettiin tekemään sitä, että toinen kitara soittaa melodiaa ja toinen komppaa. Mutta nykyään kuuntelen todella vähän metallia, enemmän menee rockin puolelle.

M: Itse fanitan ennemmin rumpaleita. Esimerkkinä Kai Hahto, kaikki tietää hänet, aivan tajuton. Sami Kuoppamäki, nostan aina ensin nämä suomalaiset rumpalit ja pitkän listan jälkeen vasta tulee ulkomaalaisia.

H: Olen kuunnellut aika laidasta laitaan kaikkea. Itsehän olen ollut vähän proge-jätkä jossain vaiheessa. Ollut semmoinen proge-bändikin, joka kuoli omaan mahdottomuuteensa. Kuusi jätkää eikä kukaan kerennyt treenaamaan, se oli tuossa pari vuotta sitten vielä jollain tavalla voimissaan, mutta nyt se on kuopattu. Death metallia on aika paljon kuunneltu. Ja kyllä Death on ollut aika kova, semmoista sopivan koukeroista meininkiä. Tietysti myös Metallica, Iron Maiden ja mitä näitä kasari-bändejä nyt olikaan. Nykyään on kaikki niin paljon helpommin saatavilla. Ennen Headbangers Ball:kin näkyi vaan porvareilla. Se oli hienoa aikaa, kaikki piti etsiä ja nauhoiteltiin telkkarista VHS:ille.

M: Ja onneksi oli Metalliliitto. Muistan ensimmäisen kerran mökillä, kun radiosta tuli death metallia. Otin radion mukaan ja lähdin kuuntelemaan rauhassa ohjelmaa. Ja olihan se hieno kuulla sieltä joskus omaa demoakin.

P: Klaus Flaming itse asiassa antoi meille nimen MuKuLat, vuonna 1996.

H: Nykyään vaikka teet kuinka hyvää musiikkia, niin uudella bändillä on vaikea lähteä, koska tarjontaa on paljon ja levy-yhtiöt eivät enää satsaa saman lailla.

M: Sitähän sitä teininä tehtiin, että mentiin levykauppoihin kuuntelemaan uusia levyjä. Se oli meidän silloinen internet.

Kuinka paljon tulee hankittua levyjä tai vinyyleitä?

H: Minulle vinyyli ei ole ollut se juttu, tuo meidän kuvaaja on vinyyliharrastaja ja siellä tulee joskus käytyä selailemassa, nehän ovat todella hienoja, melkein kun tauluja. Sanotaan että levy kuukaudessa tai riippuen tietenkin mitä tulee. Nuorena meni rahat kasetteihin.

V: Itse olin teininä kovempi ostelemaan, mutta se on jäänyt vähän vähemmälle. Kun innostui liikaa, kaikki rahat alkoivat mennä niihin.

M: Kyllä silloin teininä meni kaikki rahat levyihin ja kasetteihin.

P: 20 vuotta meilläkin edellisestä kasetista.

Onko keikka-iltoina jotain tiettyjä rituaaleja, mitä pitää suorittaa ennen soittoa?

H: Ainakin pari bisseä. Ei oikeastaan ole. Kyllä sitä on välillä seurannut muiden bändien toimintoja ja useasti niillä on sitä meikkaamista, vetävät sen oman juttunsa. Vähän aikaa kun saisi olla rauhassa, mutta harvoinpa sekin onnistuu. Keikka-ilta menee niin sykleissä ja kohta se onkin jo soittoaika.

P: Päässyt jo semmoiseen rutiiniin, aika rauhallisesti yleensä otetaan. Yritetään pitää näitä myös vähän tällaisina kaverimatkoina. Kyllä me pidetään sen verran ammattiylpeyttä, vaikka ei ammattilaisia ollakaan, ettei hirveästi juoda ennen keikkaa.

Onko joku keikka mikä olisi jäänyt mieleen erityisesti?

V: Varmasti kaikille on jäänyt Seinäjoki mieleen. Ajettiin paikalle monta tuntia ja kuulimme, että Swallow The Sunilla olisi myös samana iltana keikka Rytmikorjaamolla. Olimme jo aika maamme myyneitä, mutta silti tupa olikin melkein täynnä ja oli hyvä yleisö.

H: Siellä riitti porukkaa molempiin paikkoihin. Ja sitten tietysti voin varmasti sanoa kaikkien puolesta, että Nummirock oli myös iso kulmakivi. Ja toki Steelfest, vaikkei Ville mukana lavalla ollutkaan. Nummirockissa osui kyllä kaikki kohdalleen, oli hyvä sää, hyvä soittoaika, paljon porukkaa ja hyvä fiilis. Sehän oli juuri sitä, mitä se varmasti parhaimmillaan on. Siellä kyllä homma toimi, eikä ollut epäilystäkään, että olisi kompastuksia tullut.

P: Yhden keikan alkuvuosilta voisin mainita Lahden Fillari Cafesta, olisiko ollut 1997-98. Siellä olimme me, Enochian Crescent sekä Barathrum. Fillari Cafe oli semmoinen, missä ihmiset istuivat siinä meidän edessä maassa ja seisoivat sitten myöhemmin. Ei oikeastaan aikaisemmin ollut vastaavia keikkoja, missä yleisö olisi ollut niin lähellä.

M: Oltiin todella kovassa seurassa, oli kyllä huuli pyöreänä, että mitä helvettiä! Sitä keikkaa ei unohda.

H: Kyllähän täällä Suomessa on se porukka, joka pääsääntöisesti keikoille tullut, oikeasti tullut ja tykännyt. Ei ole havaittu semmoista rokkipoliisi menoa. Tosin varsinkin nuoremmilla on tullut uusia fanituksen kohteita, on tubettajia ja pelaajia jne. Maailma muuttuu.

Terveiset Metalliluolan lukijoille?

H: Kiitokset näistä hetkistä, jotka ollaan saatu viettää fanien kanssa. Olisikos Mikolla ns. viimeisiä sanoja?

M: No olen aika vähäpuheinen kaveri, mutta toivon että uusi rumpali tuo bändille nostetta ja lisäenergiaa. Rummut ovat kuin moottori bändille, sen moottorin pitää kuitenkin toimia.

H: Ei ne sinun hevoset niin laitumella ole kuitenkaan ollut. Ja toivotaan että ihmiset kävisi vastaisuudessakin keikoilla, kyllä se musiikki livenä on parasta.

P: Se oli hyvin sanottu!

Metalliluolan arvion ”Saatto”-levystä saa lukuun linkistä.

Haastattelu: Jarno Saarinen
Kuvat: Yhtyeen promokuvat

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here