Mormânt De Snagov – Depths Below Space And Existence (2018)

MAINOS:



Jo nimensä ansiosta Mormânt De Snagov vetää varmasti uteliaimmat metallin kuuntelijat puoleensa. Pahimmassa tapauksessa taas karkottaa niitä.

Joka tapauksessa laakereillaan eivät turkulaiset ole lepäilleet kymmenvuotisen uransa aikana, sillä kyseessä on jo yhtyeen kolmas täyspitkä. Lisäksi päivänvalon ovat nähneet koko liuta erilaisia demoja, split-julkaisuja sekä EP:itä.

Bändi on tehnyt pieniä, mutta näkyviä muutoksia aikaisempaan materiaaliinsa ja sekoittanut mustaan metalliinsa kuolon lisäksi melodisempia osuuksia. Uudistuminen on useimmiten hyvä asia ja pitää homman mielenkiintoisena, mutta valitettavasti Mormânt De Snagovilla eivät visio ja toteutus täysin kohtaa.

Ensikuunteluilla puutuminen ja mielenkiinnon lopahtaminen hiipii iholle pidemmissä, progressiivisemmissa kappaleissa. Edes useampi kuuntelukerta ei tätä muuta. Hiukan tulee sellainen olo, että biisien pituuksia on venytetty vain venyttämisen takia eivätkä ideat riitä täysin loppuun asti. Tämä venytysratkaisu on vähintäänkin kummallinen, sillä lyhyissä ja nopeissa rykäisyissä bändi on parhaimmillaan. ”Resist” sekä ”You’re Next” edustavatkin levyn ehdotonta parhaimmistoa. Tuotannollisesti albumi nousee myös kirkkaasti keskitason yläpuolelle.

”Depths Below Space And Existence” on kaksijakoinen levy. Progeilun ja perinteisemmän black metallin välillä palloileva teos ei sinällään ole huono. Se ei vain tiedä mitä haluaa olla.

6/10

Marko Klingberg

  1. Mentor Deceived
  2. Never Speak Aloud
  3. Resist
  4. Stories Untold
  5. Battle Neverending
  6. You’re Next
  7. Writhe Infinite
  8. The Roots Of Grief
+ artikkelit

Kipinä raskaampaa musiikkia kohtaan syttyi jo vaahtosammuttimen kokoisena 80-luvulla enon levykokoelmaa selaillessa. Number Of The Beastin kaltaiset kansikuvat iskostuivat lähtemättömästi nuoren miehenalun verkkokalvoille. Siitä asti on metallisempi musiikki ollut iso osa elämää. Ja vaikka olen kaikkiruokainen, on raskaampi ja synkempi ulosanti lähimpänä sydäntä.