Mokoma juhlii 15 vuotta täyttävää ”Kurimus”-albumia joulukuussa Helsingissä

Mokoma

Tiedote 8.10.2018

Juhlakeikka vietetään 7. joulukuuta Helsingin The Circuksessa.

Metalliyhtye Mokoma juhlistaa 15-vuotiaan läpimurtolevynsä ”Kurimuksen” synttäreitä Helsingin The Circuksessa 7. joulukuuta. Bändi lanseerasi vuonna 2003 ilmestyneellä kolmannella albumillaan suomenkielisen thrash metallin ja otti pysyvän paikkansa hevikansan sydämissä. Jo ensimmäinen singlejulkaisu ”Takatalvi” nousi unohtumattomaksi kulttihitiksi. ”Punainen kukko”, ”Kasvot kohti itää” sekä ”Silmäterä” nousivat myöhemmin ikivihreiden Mokoma-sävelmien joukkoon.

Mokoman kitaristi ja Sakara Recordsin toimitusjohtaja Tuomo Saikkonen kommentoi:

Olimme tehneet kaksi floppilevyä isolle levy-yhtiölle. Potkujen jälkeen ilmaiseksi jakelemamme mp3-single ”Takatalvi” nousi aikansa viraalihitiksi. Levy-yhtiö oli vimmaisesti mutta tuloksetta hakenut radiosoittoa ekoilla levyillä, mutta vasta ”Kurimuksen” balladi ”Silmäterä” päätyi soitttoon ilman, että olimme sellaista osanneet enää edes ajatella. Yleisö löysi yhtäkkiä keikolle ja ”Kurimuksen” julkaisua varten perustamamme Sakara Records alkoi elää omaa elämäänsä.

On selvää, että ilman ”Kurimuksen” musiikillisia oivalluksia ja menestystä emme olisi tässä. Niinpä päätimme juhlia läpimurtolevyämme vuoden päätteeksi yksillä isoilla bileillä ja pitkällä setillä!

Mokoma esittää ”Kurimus”-albumin The Circuksessa kokonaisuudessaan. Tavanomaista pidemmällä keikalla kuullaan lisäksi iso liuta Mokoman uudempia keikkahittejä. Liput keikalle tulevat myyntiin tiistaina 9.10. klo 09 osoitteessa www.ticketmaster.fi.

Joulukuinen Helsingin keikka päättää Mokoman vuoden, johon on kuulunut listaykköseksi nousseen ”Hengen pitimet” -albumin julkaisu ja menestyksekäs julkaisukiertue. Mm. viime viikonlopun Helsingin Tavastian liput myytiin loppuun jo viikkoja ennen keikkaa. Joulukuulle saakka kestävä Metalliveljet 2018 -kiertue jatkuu ensi viikonloppuna Kuopiosta. The Circuksen jälkeen Mokoma vetäytyy keikkatauolle kesään asti.

Metalliveljet 2018 -kiertue:

11.10. Henrys Pub, Kuopio
12.10. Kerubi, Joensuu
13.10. Wilhelm Public House, Mikkeli
19.10. Lutakko, Jyväskylä
20.10. Mari`s Coffee, Anjala
02.11. Tuiskula, Nivala
03.11. Hevimesta, Oulu
09.11. Finlandia-Klubi, Lahti
10.11. Osmos Cosmos Bar, Imatra
16.11. Ws Arena, Vaasa
17.11. Wanha Mestari, Kauhajoki
30.11. Bomban Talo, Nurmes
01.12. Ravintola Karhu, Kitee
05.12. Apollo Live Club, Turku

Kurimus XV -juhlakeikka 07.12.2018
The Circus, Helsinki
Liput: ennakkoon 20€ + palvelumaksu, ovelta 25€

Liput tulevat myyntiin tiistaina 9.10. osoitteessa ticketmaster.fi.

Kuva: Raisa Krogerus ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here