Masterstroke – Edge Of No Return (2017)

[three_fourth]Ensikosketukseni Masterstrokeen tapahtui helmikuussa 2008. Kävin Kajaanin tuon ajan kovimmassa rokkibaarissa todistamassa bändin keikan kaverini ja ehkä viiden muun paikalle vaivautuneen kanssa. Bändiläisillä oli yhteneväiset keikka-asut ja meininki oli kaikin puolin ammattimaista. Soitto kulki livenä ja lavalla oli elämää, vaikka baarissa oli kourallinen asiakkaita ja melkein saman verran henkilökuntaa. Bändin toiminta teki vaikutuksen. Vetivät ainakin ulkopuolisen silmin nähtynä täysillä, vaikka kokemuksesta itsekin tiedän, että seinille on aika turhauttava soittaa.

Masterstroke julkaisi jäähyväis-lyhytsoittonsa ”Edge Of No Returnin” helmikuun lopulla. Jäähyväiset? Nimenomaan kyllä. Jäähyväisistä on kyse. Kipinä Masterstroke-musiikin tekemiseen oli hitaasti mutta varmasti orkesterilta hiipunut ja yhteisellä päätöksellä haluttiin antaa rakkaalle lapselle vielä viimeinen voitelu ennen kuoppajaisia. Uusi julkaisu on tyylikäs päätös bändin uralle. Se sisältää neljä täysin uutta sekä kaksi aiemmista sessioista yli jäänyttä ja ennen julkaisematonta kappaletta. Viisi ensimmäistä biisiä ovat rautaa. Levyn päättävällä dance-miksatulla kappaleella sen sijaan lienee todellista arvoa vain bändin jäsenille itselleen.

”Edge Of No Return” alkaa nimibiisillä ja se katkoo oksat heti kättelyssä. Modernia power metallia moderneilla soundeilla, sitä tämä on. Kappale sisältää hienoja melodioita, taidokasta laulua, genrelle ominaista tukutukua ja ennen kaikkea tyylitajua. Tätä kuunnellessa panee miettimään, että tasan eivät käy onnen lahjat. Tällaista korvakarkkia suoltava bändi ei koskaan saanut ansaitsemaansa arvostusta ja nyt tässä taputellaan orkesterin tarua nippuun. Neljä seuraavaa biisiä ”Fool´s Dance (A New Chapter)”, ”World Of Shadows”, ”Final Sacrifice” ja ”One By One” jatkavat samalla tiellä. Kaikki kappaleet ovat monipuolisia, polveilevia, kekseliäitä ja samalla kuitenkin kohtuullisen helposti kuunneltavia. Levyn päättävä biisi on jo aiemmin mainittu dance-miksattu ”Turn Away”, joka tuo mieleen E-Typen. Täytyy vain sanoa, että E-Type teki tämän 2000-luvun alkupuolella Masterstrokea paremmin. Kyseessä lienee kuitenkin vain bändin oma hassuttelu ja kuriositeetti. Mikäpä siinä. Tanssijalka alkaa vipattamaan ja kyllä itse ainakin yökerhossa kuuntelisin mieluummin tätä kuin JVG:ä.

Kitarat ovat dropatussa vireessä ja riffit murisevat räyhäkästi. Kosketinsoittimet luovat tunnelmaa ja välillä ottavat enemmän roolia – sikäli perinteisessä powerin hengessä mennään. Rytmiryhmä tekee jämäkkää työtä ja kyllähän voimametallissa rumpali on usein paljon vartija. Jos tuplat eivät irtoa niin sitten hommasta ei tule mitään. Janne Juutisella tuplat lähtevät ja lähtee paljon muutakin. Bändistä huokuu ammattitaito ja näkemys omaan tekemiseen. Tuntuu absurdilta, että tällä osaamisella ja intensiteetillä operoiva bändi esittelee tässä joutsenlauluaan.

Olen tässä toistellut power metallin genremääritelmää. Ihan niin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Masterstroke ei ole pelkkää poweria vaan mukana on hienoisia progehtaviakin vaikutteita, jotka eivät kuitenkaan ota valtaa missään vaiheessa vaan melko lailla suoraa latua lasketellaan. Mainitsemani proge kuuluukin ehkä eniten sointukierroissa ja kappalerakenteissa, jotka eivät noudata aivan sitä tavanomaisinta ja turvallisinta kaavaa. Masterstroke ei myöskään soi niin duurivoittoisesti kuin perinteisimmät maailmaa pelastavat power-bändit. Kuunnelkoon jokainen ja määritelköön itse, jos siihen kokee tarvetta.

Masterstroken tilanne kuvastaa ajan henkeä. Metalli ei enää myy ja keikkoja on vaikea saada. Omia musiikillisia ambitioita olisi ehkä halu vielä toteuttaa, mutta pahin nuoruuden into on saanut väistyä ja tilalle on tullut reaalielämän velvoitteita vieden aikaa rakkaalta bänditoiminnalta. Kun tarpeeksi monta tyhjälle baarille soitettua keikkaa on vyölle kertynyt, alkaa kovimmankin soittajan motivaatio hiipua. Ja kun parhaina ja aktiivisimpinakaan päivinä suosiota ei undergroundin ulkopuolella liiaksi tullut, on lopettamispäätös helppo ymmärtää. 15 vuotta ilman sen suurempaa vastakaikua on pitkä aika.

”Edge Of No Return” on hieno lopetus omaa latuaan kulkeneelle ja omaa visiotaan toteuttaneelle bändille. Levyä kuunnellessa tulee tunne, että kyllä tälle olisi vielä jatkossakin ollut tilaa. Ehkä sitä tilausta ei sitten koskaan ollut tarpeeksi. Vastaavia parrasvalojen loisteen ulkopuolella puurtavia taidokkaita ja itsensä näköistä musiikkia tekeviä bändejä on maailma väärällään. Masterstroken lopettamisen jälkeen niitä on nyt yksi vähemmän. Iltapäivälehtien otsikoissa tämä lopettamispäätös ei saa palstatilaa, mutta pienemmissä piireissä uutinen on varmasti herättänyt huomiota. Itse laitan ”Edge Of No Returnin” vielä kertaalleen soimaan ja avaan oluen bändin muistolle. Kiitos!

8½ / 10

Teemu Kuosmanen

[/three_fourth]
[one_fourth_last]

Edge Of No Return
Fool´s Dance (A New Chapter)
World Of Shadows
Final Sacrifice
One By One (Bonus song from ”Broken”-sessions)
Turn Away (Chaingun Liberator Dance Mix)
[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here