Vuosi kuolemasta: Lemmy In Memoriam

lemmy4

Lemmy Kilmister kuoli vuosi sitten 28.12.2015 vain neljä vuorokautta 7o-vuotispäivänsä jälkeen. Legenda teki töitä loppuun asti kunnon heikentymisestä huolimatta ja päätti viimeisen kiertueensa Euroopassa vain reilut kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Lemmy tunsi esiintymislavan kodikseen ja sai lähteä tavalla jota rakasti, täysipäiväisenä muusikkona. Motörheadin viimeiseksi konsertiksi jäi Berliini 11.12.2015. Kolmanneksi viimeinen keikka toteutui Suomessa, Hartwall Areenalla 6.12.2015.

Lemmyn tavaramerkkejä olivat viimeiseen keikkaan asti tuttu Rickenbacker-basso sekä omintakeinen mikrofonin asettelu lavalla. Vokalistina mies ei ollut teknisesti korkeatasoinen, mutta korvasi tämän laulunsa ja soittonsa ainutlaatuisuudella. Motörheadissa Lemmyn basson korkea volyymi, omalaatuinen soundi ja soittotyyli muodostivat käytännössä toisen kitaran varsinaisen kitaristin rinnalle. Motörhead ja Lemmyn soittotyyli inspiroivat tuhansia hevibändejä ja osaltaan vaikuttivat Thrash ja Speed Metallin syntyyn 1980-luvun alkupuolella. Miehen musiikki elää ajasta ikuisuuteen.

lemmy1

Lukuisat metallimaailman tähdet ovat muistaneet Lemmyä ja jakaneet muistojaan sekä kuviaan yhdestä suurimmista hevimusiikin ikoneista ja vaikuttajista. Metalliluola kokosi alle hevimaailman tribuutteja.

Motörheadin rumpali Mikkey Dee julkaisi alla olevan tribuuttikirjoituksen omilla Facebook-sivuillaan. Dee vahvisti heti Lemmyn kuoleman jälkeen ruotsalaiselle Expressen-lehdelle Motörheadin tarinan olevan luonnollisesti ohi eikä yhtäkään kiertuetta tai konserttia missään muodossa enää toteudu. Lemmyllä todettiin ennen kuolemaa aggressiivinen syöpä aivoissa ja elinaikaa luvattu vain kaksi kuukautta. Rumpali kertoo Lemmyn olleen viimeisellä Euroopan kiertueella todella heikossa kunnossa ja olleensa yllättynyt sekä onnellinen, että kiinnitys saatiin vietyä läpi lähes suunnitellusti:

Lemmy! My bandmate. My friend. My brother.

There are no words to describe the emotions running through my mind at this point but I could write thousands and thousands of words of all we created and experienced together. It has been a true honor and a privilege to play with you and share all this time brother. I celebrate every moment we shared…you bastard. I know I’ll see you sometime in the future and maybe I’ll join your band again…but this time, lets go a bit slower buddy. There is a big black hole here now that no one can ever fill. No one…

Later Lem

Mikkey

P.S I am deeply moved by all the care and love that has come in from fans, friends and fellow band mates from all over the world. I appreciate each and every one of you. Now, lets make Lemmy proud and carry on his legacy.

Lemmyn entinen bändikaveri ja ainoa elossa enää vaikuttava klassisen Motörhead-kokoonpanon jäsen, kitaristi Fast Eddie Clarke julkaisi kirjoituksen ja sarjan kuvia kokoonpanon viimeisestä yhteisestä tapaamisesta Birminghamissa vuonna 2014:

I have just been told that Lemmy has passed away in LA. Like Phil, he was like a brother to me. I am devastated. We did so much together, the three of us. The world seems a really empty place right now. I am having trouble finding the words… He will live on in our hearts. R.I.P Lemmy!

Metallica on tunnustanut Motörheadin olleen yksi suurimmista vaikuttajistaan ja Lemmy mentorinsa jo varhaisella 1980-luvulla. Bändi on esittänyt kokonaisen tribuuttikonsertin Lemmy-peruukeissa vuonna 1995 ja useita Motörhead-coverversioita on kuultu konserteissa vuosien varrella. Yhtye julkaisi sivuillaan seuraavan viestin:

Lemmy, you are one of the primary reasons this band exists. We are forever grateful for all of your inspiration. Rest In Peace. Endless Love & Respect. Metallica.

LemMetallica

Lemmyn kanssa Hawkwindissa 1970-luvulla vaikuttanut Dave Brock:

”So very sad to wake to the news that we have lost Lemmy. He was a character, a gentleman and a friend. I’ll miss him and especially our eccentric text conversations of recent years…We had a magical bond when we played together. He had a style all of his own and his legendary bass playing will live on forever…..We’ll miss you man, you’ll not be forgotten.”

 

hawkwind

Judas Priest:

“Words about Lemmy can never be enough so we will simply say farewell Lord Lemmy thank you for the music, the shows, the tours we did and the laughs and stories we shared – all of these and more will be cherished.”

lemmybiff

Viimeisellä Motörhead-kiertueella lämmitteljänä toimineen Saxon-yhtyeen vokalisti Biff Byford:

I knew Lemmy for 36 years – if you were his friend you were his friend for life. He has dealt his last card; he was a defiant rebel to the end who loved his music and never compromised. My heart goes out to his family and friends.

The Motörhead organisation are in mourning for their friend and mentor to the management and their fantastic crew. Let’s remember Lemmy as he wanted to be: as an iconic song writer and lyricists and R&R rebel.

I’m sure Phil and Micky are in shock this was their greatest tour, and I watched them play every night & they sounded great, sad sad day.

Wherever you are mate give em hell.

Lemmyn läheisiin ystäviin kuulunut Doro Pesch julkisti sivuillaan tänään viestin ja tribuuttivideon ”It Still Hurts”.

 

Today is exactly one year since the Rock & Roll world lost Lemmy Kilmister, one of it’s greatest ever – and one of my best and most beloved friends. One year…and we miss Lemmy so much. The wish to honor him and his remembrance day with a video, showing some beautiful moments, came from deep within our hearts. And here it is: In Memoriam – Lemmy, one of the greatest heroes in Rock!

 

Metallin kuninkaiksi itsensä julistanut Manowar:

“Lemmy was a great Bass Player, Song Writer and most of all a friend. To say he will be missed is an understatement. He was and will always be a Legend. We will never forget you and the good times we had on the road. We Hail You !”

lemmyozzy

Ozzy Osbourne ja Lemmy olivat hyviä ystäviä ja ovat esiintyneet yhteisissä dokumenteissakin. 1990-luvun alussa Lemmy kirjoitti kappaleita Ozzyn soololevyille ”No More Tears” sekä ”Ozzmosis.” Kaksikko levytti myös yhteisiä kappaleita tuolla aikakaudella – ”I Ain’t No Nice Guy” ja ”Hellraiser.” Ozzyn muistokirjoitus ystävästään alla:

Lost one of my best friends, Lemmy, today. He will be sadly missed. He was a warrior and a legend. I will see you on the other side.

Girlschool-with-Lemmy

Niinikään Motörheadia viimeisellä kiertueella lämmitellyt Girlschool tunnetaan vahvoista Motörhead-yhteyksistään ja bändit levyttivät yhdessä kappaleet ”Emergency” sekä ”Please Don’t Touch” vuoden 1981 EP-levylle ”St. Valentine’s Day Massacre”

”Today it is a very sad day in rock, we lost a true friend, someone who since 1979 was part of our lives and our history as band. We played together, recorded and toured together, but most and foremost we had the opportunity to know Lemmy’s true and kind heart! RIP, Lem, we have no words to express how much we miss you!”

King Diamond puolestaan jakoi arkistokuvan Record Vaultista vuodelta 1984:

It is a sad day. We have lost Lemmy, a legend of legends. With the highest respect, Rest in Peace my friend.

lemmyking

Lemmyn ikätoveri ja toinen rock-legenda Ritchie Blackmore jakoi videon Lemmyn kertomasta Blackmore-tarinasta, joka kitaristin mukaan on ”98% totta”:

The Voice of Rock Glenn Hughes tarjosi oman tribuuttinsa:

RIP LEMMY .. The real dang deal …the originator …within seconds on the radio I new it was him ~ distinctive bass and vocal approach …he lived for Rock n roll…in the 80’s l Failed miserably to keep up with him at the bar…he set the bar .he Was he bar .. There will never be another like you Lem…you did good kid …

Metalliluola kunnioittaa Lemmyn muistoa ja soittaa tänään miehen musiikkia kuten tarkoitus on eli ”everything louder than everything else.” Artikkelin miehen pitkästä urasta ja parhaista esityksistä näihin päiviin saakka saat lukuun linkistä.

Artikkeli: Ville Krannila

Lemmy Kilmister R.I.P. 1945-2015. Alla miehen elämänmotoksi muodostunut kappale ”Killed By Death” esittäjänä Lemmy & Motörhead vuoden 2004 ”Stagefright” DVD:ltä:

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here