Kuolemanlaakson Laakso: Tulijoutsen-dokumentti on vedenjakaja kahden aikakauden välissä.

Kuolemanlaakson toinen täyspitkä albumi ”Tulijoutsen” julkaistiin 2014 ja myytiin loppuun jokin aika sitten.

Peruspainoksen ottamisen sijaan Kuolemanlaakson kitaristi Markus Laakso tuumikin tehdä levystä erikoispainoksen ja ryydittää sen yhtyeen taustoja sekä albumin tekoa valottavalla dokumenttielokuvalla, valituilla ekstramateriaaleilla, ja kaikella albumin äänityssessioissa tehdyllä materiaalilla, eli ”Tulijoutsen”-levyllä, ”Musta aurinko nousee” -EP:llä sekä ”Raadot raunioilla” -bonusbiisillä.

“Minua on aina kiinnostanut musiikkidokumentit katsojana, ja olisin aina halunnut tehdä sellaisen. Tiesin, että ”Tulijoutsen” on hilkulla myydä loppuun ja siitä piti ruveta tekemään uutta painosta”, kertoo Laakso. “Sanoin levy-yhtiölle, että älkää painako sitä vielä, tehdään siitä siisti ja laitetaan siihen mahdollisimman paljon rahalle vastinetta.”

Tulijoutsenen aikakauden päätös

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen dokumenttielokuvan nimeäminen “Tulijoutsen – In Memoriamiksi” saattaa kuulostaa yhtyeen fanin korvaan kohtalokkaalta, ikään kuin tämä olisi nyt tässä.

“Tavallaan se olikin siinä”, Laakso naurahtaa. “Se on ‘In Memoriam’ siksi, että sen on toisen aikakautemme päätös ja kolmannen alku, vedenjakaja siinä välissä. Saimme tuuletettua arkistokaapit ja kalibroitua kiikarit tulevaisuutta varten.”

Yhtyeen debyyttialbumi ”Uusi uljas maailma” (2012), sitä seurannut ”Musta aurinko nousee” -EP (2013) ja ”Tulijoutsen” (2014) tehtiin tiiviiseen tahtiin, julkaisu per vuosi. Erikoisjulkaisun saatesanoissa Laakso kertoo, että reippaalla työtahdilla yhtye halusi osoittaa kunnioitusta vanhoille 60- ja 70-lukujen mestareille, kuten The Doorsille ja Black Sabbathille, joiden levyjulkaisujen väliin ei aina mahtunut edes vuotta.

”Tulijoutsenen” ja sitä seuranneen keikkailun jälkeen Kuolemanlaakson leirissä kuitenkin hiljeni. Kolmatta albumia piti alkaa äänittää jo vuonna 2015 ja uudelleen alkuvuodesta 2017, mutta suunnitellun ajan koittaessa aika, resurssit ja jaksaminen eivät riittäneet.

“Löin itse silloin pelin poikki. Silloin oli yksinkertaisesti liikaa kaikkea muuta kuormittavaa päällekkäin, enkä olisi pystynyt keskittymään levyyn tarpeeksi”, toteaa Laakso.

“Ehdotin jätkille, että voisin työstää omat biisini valmiiksi levyä varten, mutten tulisi osallistumaan studiosessioon, enkä ehkä keikoillekaan. Häiskät, Kotamäki etunenässä, kommentoivat kuitenkin suorasanaisesti, että tämä bändi ei tekisi levyjä ilman minua ja että voisin ottaa niin paljon aikaa palautumiseen kuin tarvitsisin. Olisin tietysti halunnut yhtyeen jatkavan tiivistä julkaisutahtia, mutta se ymmärryksen, välittämisen ja luottamuksen määrä, mikä minulle suotiin, oli liikuttavaa. Hienoja miehiä”, kiittää Kuolemanlaakson nokkamies yhtyettään.

Ajatuksesta dokumenttielokuvaksi

Ajatus omasta rokkidokkarista muotoutui, kun ”Tulijoutsenen” ensimmäisen painoksen loppuminen oli käsillä. Ajatus muuttui käytännöksi, kun Laakso otti yhteyttä tuttuun videointiryhmään.

Arkistomateriaalia studiosessioista löytyi Laaksolta itseltään, livetaltiointeja ja DVD:lle liitetyt musiikkivideot piti hakea tahoiltaan.

“Mulla oli oma videokamera mukana Saksassa Victor Santuran (Triptykon, Dark Fortress) Woodshed Studiolla ekan levyn äänityksissä. Se oli oikeestaan niin aikainen aika bändin historiassa, että soittajatkaan eivät kunnolla tunteneet toisiaan,” kertoo Laakso. “En mä silloin kelannut, että materiaalia tultaisiin käyttämään joskus dokumentissa. Kuvasimme lähinnä omaksi huviksi ja muistoksi. Ja olihan se siistiä päästä tekemään yhteistyötä Triptykonin kitaristin ja studiohemmon kanssa.”

”Tulijoutsen” ja ”Musta aurinko nousee” äänitettiin Etelä-Savossa mökillä, jonne kasattiin studio äänityksiä varten. Bändi vietti Santuran kanssa reilut kolme viikkoa marjastaen, kalastaen ja musiikkia tehden.

“Tulijoutsenen” sessiossa kuvaamisessa alkoi olla vähän ajatustakin, mutta materiaalia tarttui kortille Saksan-reissua vähemmän, koska minulla oli muun muassa puolet biisien sanoituksista vielä tekemättä, kun äänitykset alkoivat. Oli siellä aika täydet päivät”, Laakso muistelee.

Kertynyttä arkistomateriaalia molemmilta äänityssessioilta oli paljon, eikä ihan kaikki olisi kestäneet julkista tarkastelua.

“Sieltä löytyi kaikennäköistä. Mikko (Kotamäki, mm. Swallow the Sun) on kova källihuumorin ystävä, joten nauhalla saattoi olla esimerkiksi väsynyttä rumpalia yltä päältä huulipunassa ja pelikorteissa”, naureskelee Laakso studioreissun muistoille.

Materiaalia valitessaan Laakso halusi antaa katsojalle käsityksen paitsi bändin sielunelämästä, myös siitä, mitä studiossa ja Kuolemanlaakson äänityssessioissa tapahtuu.

“Dokumentissa on esimerkiksi kohta, jossa soitan studiossa “Minä Elän” -biisin viimeistä riffiä. Se valikoitui mukaan siksi, että se tuo Santuraa esiin jumalaisen kitarasoundin luojana. Santura on ollut mielestäni muutenkin Kuolemanlaaksolle täydellinen tuottaja ja soundin luoja, oli instrumentti mikä tahansa.”

Dokumentin haastatteluosuudet toteutuivat osin Laakson itsensä tekemänä, osin haastatteluja ja kuvauksia teki Jukka Uitto. Videoeditoinnista huolehti Riku Jokinen.

“Dokumenttiin tulivat juuri ne materiaalit, jotka siihen halusinkin. Istuin käytännössä leikkaajan vieressä koko prosessin ajan ja kerroin sille mitä haluan mihinkin”, Laakso valottaa prosessia.

Kaikki ei kuitenkaan vastannut Laakson visiota. Dokumenttia aluksi kuvanneella Uitolla oli maanläheisempi ja rennompi näkemys. Esimerkiksi bändin jäsenten haastattelut kuvattiin ulkona ja bäkkärillä studion sijaan. Laakso itse olisi lähtenyt imagovetoisemmalle visuaaliselle linjalle Watainin ja Behemothin dokumenttien tapaan.

“Haluaisin kyllä tehdä sellaisenkin joskus”, tuumii Laakso. “Sellaisen selkeästi visuaalisemman ja symbolisemman, joka toisi enemmän esiin ajatusmaailmaa imagon takana.”

Tunnistettava soundi, mutta myös jotain uutta

”Tulijoutsen” kipusi ilmestyttyään Suomen virallisen albumilistan kymmenenneksi ja myös debyyttilevy ”Uusi uljas maailma” möi hyvin jo ilmestyttyään ja on myöhemmin myös myyty loppuun niin CD:nä kuin vinyylinäkin. Miltä ”Tulijoutsen” nyt kuulostaa artistin itsensä korvaan?

“Kuuntelin sitä joku aika sitten pitkän tauon jälkeen ja tulin siihen tulokseen, että se on oikeasti helvetin hyvä levy – siis miltei yllätyin siitä.”

“Tajusin samalla oikeastaan ensimmäistä kertaa, miksi se on ollut monelle kuulijalle niin tärkeä albumi, kuin mitä moni on meille väittänyt. En ollut enää itse niin tappituntumalla biiseihin, kun niitä tehdessä ja aktiivisesti soittaessa. Keikkatauko on tuonut perspektiiviä kappaleisiin”, miettii Laakso ”Tulijoutsen”-albumista.

“Muistan, kun Mikko tuli studiolle neljän viimeisen päivän ajaksi ”Tulijoutsenen” äänityksissä. Se sanoi, että ‘Nyt pojat täytyy sanoa, että mitä vittua te ootte ajatellu sillä ensimmäisellä levyllä, kun täähän on ihan vitun kova ja paljon paljon parempi!’” naurahtaa Laakso.

“Sitä vaan työsti sitä levyä, eikä ajatellut, että onko se hyvä vai huono. Teimme vain parhaamme. ”Tulijoutsenta” parempaa levyä ei tehdä tuosta noin vaan, mutta edeltäjän ylittäminen on edellytys sille, että seuraava ylipäätään tehdään”, Laakso toteaa, asettaen rimaa sopivalle korkeudelle tulevaa levyä ajatellen.

Onko levyssä jotain, mitä haluaisit muuttaa näin jälkikäteen ajateltuna?

“En esimerkiksi lähtisi äänittämään sitä uudelleen tai editoimaan ottoja, mutta jos nämä kappaleet olisivat nyt uusia ja tulossa levylle, tiivistäisin niitä. En ehkä kaikkia, mutta joitain”, Laakso arvelee.

Kuolemanlaakson kahdella ensimmäisellä levyllä on huomattavissa eroa toisiinsa. Uusi uljas maailma on tarkoituksella synkkä, raskas ja tyly, kun taas ”Tulijoutsenella” melodisuus pääsee enemmän pinnalle. Kolmannelle levylle Laakso lupailee ainakin kehitystä musikaalisempaan ja rytmisesti monipuolisempaan suuntaan. Levy tulee olemaan edeltäjiensä tavoin tunnistettavaa Kuolemanlaaksoa, mutta jälleen omansalainen teos.

“En halua, että Kuolemanlaakson levyt ovat keskenään liian lähellä toisiaan. Tyylin on oltava tunnistettava, mutta näkökannan erilainen. On oltava kehityskaari, mitä on seurattava. Kaaren luovat muutokset, jotka peilautuvat biisintekijöiden kokemuksista, kehityksestä ja sisimmästä ihmisenä: mitä tunnet, mikä inspiroi, mikä kyllästyttää, mihin pyrit, mitä sydän sanoo”, Laakso pohtii yhtyeen musiikin kehitystä.

“Minun silmin katsottuna Kuolemanlaakson levyt ovat ja tulevat olemaan erilaisia näkökulmia synkkyyteen: ensimmäinen oli lyijynraskas, toinen melankolinen ja kolmannesta tulee sellainen kuin siitä tulee. Tällä hetkellä on mahdotonta sanoa, millainen siitä lopulta muodostuu, koska prosessi on alkuvaiheessa, ja kollektiivinen luovuutemme käy kierroksilla siihen saakka, kunnes levyn masteri on hyväksytty”, mies toteaa.

Ei mikään yhden miehen projekti

Kuopiossa päämajaa pitelevä tuomiojyrä ei ole olosuhteiden vuoksi ehtinyt viime vuosina paljon treenailemaan yhdessä. Kuopiossa asuu tällä hetkellä vain Laakso itse, sekä Tiera (rummut). Muu bändi asuu ympäri Suomea. Kotamäen osallistumista vaikeuttaa ajoittain myös Swallow The Sun -kiireet.

Vaikka Laakso vastaa itse paljon yhtyeen asioista, kuten visuaalisesta ilmeestä, biisien tekemisestä ja sanoittamisesta, ei Kuolemanlaakso ole kuitenkaan hänen projektinsa vaan kokonainen bändi. Biisintekoon osallistuu myös muut, enimmäkseen yhtyeen bassotaituri Usva, mutta myös toinen kitaristi Kouta.

“Koko bändin panos on mittava sovittamisessa. Ilman Tieran komppeja ja groovea bändi kuulostaisi paljon vaisummalta”, tuumii Laakso.

“Usva on tosi aktiivinen tekemään biisejä. Sillä olisi Kuolemanlaaksolle jo varmaan tuplalevyllinen materiaalia kasassa. Usva on henkeen ja vereen musiikki-ihminen, ja todella taitava sellainen. Monella bändimme jäsenellä on taustaa helvetin teknisestä soittamisesta. Heiltä lähtisi ihan mikä tahansa. Siistiä, että he nauttivat silti näin simppelin musan soittamisesta”, Laakso toteaa kollegoistaan.

“Bändi on onneksi säilynyt hyvien ystävien kollektiivina, eikä kellään meistä ole intressejä idioottimaisuuksiin, kuten joissain kokoonpanossa saattaa olla. Minun itseni kannattaisi delegoida enemmän hommia muille, jotta pystyisin keskittymään paremmin asioihin, jotka ovat oikeasti tärkeitä. Mutta bändi tämä on ehdottomasti, eikä mikään minun projektini.”

Santura, tuottaja, ystävä ja studiopsykologi

Victor Santura on tuottanut kaikki Kuolemanlaakson levyt, sekä Laakson vuonna 2016 Kuolemanlaakson nimen alla ilmestyneen sooloalbumin, ”M. Laakso – Vol. 1: The Gothic Tapesin”. Santuran osuus Kuolemanlaakson soundissa ja kemiassa on niin merkittävä, että äänittämistä kenenkään toisen tuottajan kanssa ei voida edes harkita.

“Tuottajana Victorissa on parasta se, että se ymmärtää sanomattakin sen, mitä haemme. Tämä juontaa varmaan juurensa siihen, että olemme tutustuneet toisiimme puolin ja toisin, myös musiikillisesti. Victor osaa kaivaa juuri oikeanlaisen soundimaailman aina valmiiksi.”

Soundin sisäistämisen, teknisen osaamisen ja järjestelmällisyyden lisäksi Santura saa Laaksolta kiitosta vuorovaikuitustaidoista ja empatiasta. Studiossa on tärkeää olla myös hyvä fiilis musiikin tekemiseen. Vihaisena tekeminen toimii vain lauluissa.

“Moni tuottaja on sellainen, että levyä tehtäessä keskitytään vain taltioimaan kliinisesti täydelliset otot talteen ja that’s it. Victor on aidosti sydämellinen ihminen, joka välittää soittajista ja myös heidän fiiliksistä. Hän pyrkii aina luomaan positiivisen ilmapiirin ja löytämään yhdessä parhaat mahdolliset ratkaisut”, kiittää Laakso.

Esimerkkinä Saturan sosiaalisista ongelmanratkaisutaidoista Laakso kertoo tarinan kitara-feedbackien nauhoituksista debyyttilevyn studiosessioissa. Nauhoitukset eivät ottaneet sujuakseen kun häntä äänitti väliaikaisesti yksi bändin jäsen, ja soittajan mieliala alkoi olla pohjalukemissa.

“”Kun Victor palasi studiolle, hän sanoi, että menepä pelaamaan vähäksi aikaa Nintendoa, ’Go save the princess’. Se meni rumpuäänityskoppiin, kasasi sinne omat hillittömät Triptykon-stäkkinsä ja sanoi, että tuossa on kitara, nyt vedetään näillä tässä eikä tarkkaamossa.”

Puuttuvat kitara-feedbackit vedettiin siis miehenkorkuisen vahvistinpinon kanssa. Laaksoa vastassa oli kaksi Marshallin kaappia ja Peaveyn 6150-nuppi.

“Victor sanoi, että muista laittaa luurit päähän ennen kuin alat soittaa, koska muuten sulta räjähtää pää. Laitoin luurit päähän ja löin ensimmäisen soinnun käyntiin. Tunsin kirjaimellisesti lahkeitteni lepattavan ja rintalastan painuvan sisään. Samalla huulet nousivat grumpy cat -asennosta kohti korvia”, muistelee Laakso hymyillen.

“Jumalauta! Semmosta soittofiilistä ei ole koskaan ollut!”

“Victor tiesi, mitä hänen pitäisi tehdä ja miten se tulisi toteuttaa. Juuri tällaiset asiat tekevät hänestä meille oikean tuottajan.”

Suunnitelmissa studioon meno

Materiaalia kolmannelle Kuolemanlaakson levylle on siis ollut kasassa jo hyvän aikaa useammankin bändin jäsenen taholta. Maantieteellisten haasteiden vuoksi biisejä työstetään tällä hetkellä lähinnä lähettelemällä tiedostoja toinen toiselle.

“Toivoisin, että voisin järjestää itselleni aikaa, jotta voisin käydä omat aihioni rauhassa läpi ja miettiä, mitkä niistä läpäisisivät seuraavan levyn seulan”, pohtii Laakso, jolla on bändihommien ja päivätyön lisäksi työn alla myös uusi kirjaprojekti.

Studioajan sopiminen riippuu myös Santuran aikatauluista. “Äänitämme seuraavan levyn toivottavasti ensi kesänä. Jos ei kesällä, niin sitten kun Victorilla on aikaa”, toteaa Laakso.

Levyn jälkeen on luonnollisesti luvassa myös live-esiintymisiä. Kotimaan keikkojen lisäksi Kuolemanlaakso havittelee Euroopan areenoille.

”En tiedä, voinko sanoa näin radikaalisti, mutta jos emme soita kolmannen levyn tiimoilta ulkomailla, neljättä ei tule”, Laakso tuumaa nauraen. ”Aika iso osa levyistämme menee kuitenkin Suomen ulkopuolelle, ja olen tehnyt haastatteluja huomattavasti enemmän ulkomaisiin kuin kotimaisiin medioihin bändin tiimoilta, eritoten Saksaan.”

“Toki pitää ottaa huomioon realiteetit. Emme me voi lähteä mihinkään, jos tarjous on huono”, toteaa Laakso realistisesti. Koko bändi on kiinni myös muissa projekteissa ja päivätöissä, perheistä puhumattakaan. Kiertueen jälkeen pitää pystyä vielä maksamaan laskut.

“Mutta tiedoksi siis kaikille Euroopassa kiertäville bändeille, jotka tätä lukevat, että yhteistyötä voi ehdottaa”, Laakso huomauttaa nauraen.

Mikä olisi sitten Kuolemanlaakson kiertueelle unelma-kombo?

“Suomalaisista bändeistä? Harmi, että HIM juuri lopetti!” nauraa Laakso. Muita kiertuemielessä kiinnostavia bändejä voisi olla My Dying Bride, Hallatar ja Swallow The Sun, ellei viimeksi mainitun kanssa olisi intressiristiriitaa laulajan suhteen.

“Triptykon olisi ehkä kaikista bändeistä se, jonka kanssa eniten haluaisin päästä kiertämään.” Santuran lisäksi myös muut bändin jäsenet ovat tulleet vuosien varrella tutuksi Kuolemanlaakson jäsenille, joten tien päällä viihdyttäisiin varmasti.

Uutta Kuolemanlaaksoa on siis tuomion säveliä kaipaaville luvassa myöhemmin, joko tänä tai ensi vuonna. Sillä aikaa uteliaisuuttaan ja doom-nälkäänsä voi tyydyttää vaikka hankkimalla ”Tulijoutsen In Memoriam” -dokumentin katsottavakseen.

Traileri katsottavissa alta:

Haastattelu ja livekuvat Raisa Krogerus ©Metalliluola
Promokuvat: Kuolemanlaakso/Susanna Ahvalo ja Markus Laakso

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here