Krokus – Big Rocks (2017)

Sveitsin hard rock-ylpeys Krokus on julkaissut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta tasaisen laadukkaita studiolevyjä koko pitkän uransa ajan. Vaikka jäseniä on tullut ja mennyt, on suunta ja rouhea rock pysynyt mallikkaana. Tuntuukin oudolta, että Krokus uransa tässä vaiheessa julkaisee cover-albumin, johon on hännän huipuksi laitettu yhden oman biisin uusinta versiointi. Liekö kyseessä se perinteinen ajanpeluu uutta studioalbumia ajatellen vai näyttö faneille mistä yhtye vaikutteensa ammentaa?

Joka tapauksessa ”Big Rocksin” biisilistan nähtyäni ensimmäinen reaktio oli järkytys. Tuttuakin tutumpia rockstandardeja täysi tusina ja yksi oma veto päälle. Muutama mielenkiintoinen kappalevalinta kiinnitti kuitenkin huomioni, joten päätin rykäistä levyn tulille ja antaa palaa!

”N.I.B.”– tuo Black Sabbath-klassikko bändin nimialbumilta olisi voitu hoitaa kotiin tyylikkäästi ja soittaa raita tylysti sekä suorasti Krokusmaisella käsittelyllä alusta loppuun. Nyt se saa hoitaa introraidan virkaa, kyseessä on pelkkä tynkä reilun minuutin mittainen aloitussoitto ilman vokaaliraitaa ja tuntuu heti kättelyssä täysin turhalta; varsinkin kun kuvittelee miten kovan vedon tästä olisi saanut aikaan. Queenilta lainattu ”Tie Your Mother Down” ei tilannetta paljon paranna. Kappalehan on toki klassikko, mutta Krokuksen läpiluenta aiheesta jättää suuhun väljähtyneen maun. ”Kunhan tässä soitellaan” lähestymistapa vie tämänkin miinuksen puolelle eikä hommaa pelasta The Whon ”My Generationkaan”. Loppuunkaluttu ralli, jonka ensitahdeista lähtien tekee mieli painaa ”skip” nappulaa.

Ja pahemmaksi vain menee. The Troggsin ”Wild Thingia” kuunnellessa tulee Hendrixin Jimppaa ikävä. Krokus ei tuo mitään uutta tähän klassikkoon ja tässä vaiheessa tekee jo mieli jättää koko levyn kuuntelu sikseen. Paskaa mikä paskaa. Päähän tulee kuitenkin perverssi ajatus: ehkä tässä onkin vuoden huonoin albumi ja pitäähän se nyt alusta loppuun kuunnella edes kerran ja toivoa sitä yhtä kelvollista raitaa. ”The House Of The Rising Sunin” aikana mieli vaeltelee vinyylihyllyn suuntaan ja jonkin tuhat kertaa paremman version pariin. Vaikka Animalsin, joka on ainoa oikea biisin esittäjä. Mutta ei auta. Kidutus jatkukoon.

Joku on ilmeisesti tuntenut tuskani, koska seuraavana tuleva Neil Youngin ”Rockin´ In The Free World” toimii eri tavalla. Kitaristit ovat loihtineet säkeeseen mestarillisen koukun, joka tuo biisiin ihan uuden aspektin ja yhtäkkiä olenkin täysin hereillä. Noinkin pieni nyanssi voi nostaa tämän vahvasti plussan puolelle. Alkoi olla korkea aika, koska seuraavana soiva raita tottelee nimeä ”Gimme Some Lovin´,” joka sekin lienee kaikille rockareille tuttu. Yllättäen tämä toimii edes jotenkin tai sitten en vain ole saanut tästä vielä yliannostusta originaalin muodossa. Mitään uutta ei ikävä kyllä tuoda, oma ote sveitsiläisiltä tuntuu puuttuvan lähes joka kappaleessa.

”Whole Lotta Love” aiheuttaa pelonsekaisen reaktion. Kuka urpo uskaltaa coveroida Led Zeppelinia ja tehdä sen toivotulla tavalla eli loistavasti? Käkikellomaan pojat uskaltavat ja selviävät hommasta yllättävää kyllä plussalle. Väliosa on käytännössä unohdettu, eikä Plantin sfääreihin tietenkään ylletä, mutta tämän parissa huomasi viihtyvänsä jollain tavalla. Eddie Cochranin ”Summertime Blues” sekä jo aiemmin kuultu Steppenwolfin ”Born To Be Wild” soljuvat jälleen yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos jättämättä mitään muistijälkiä. Bob Dylanin ”Quinn The Eskimo” tuo hommaan vihdoin jotain uutta johtuen originaalin popsävyistä, joita vastaan Krokus lyö toimivan kitaravallin ja rockvaihteen. Voi kun pojat olisivat tajunneet tämän vahvuutensa ennen biisivalintoja…

”Jumpin´ Jack Flash” ei esittelyjä kaipaa ja sen tietää Krokuskin, koska tähän on ladattu jotain mikä kaikista muista versioista puuttuu. Vokalisti Marc Storace runttaa biisin komeasti maaliin ja myös kitaristit hoitavat tonttinsa komeasti. Tässä on jopa jotain likaista ja alkukantaista, jota myös rock´n´rolliksi kutsutaan.

Albumin viimeiset pari raitaa ovat toimineet paremmin, joten on viimein päästää irti covereista ja antaa Krokuksen liikkua omaan päätyynsä. Heti ”Backseat Rock´n´Rollin” käynnistyessä alkaa jalka vipattaa ja tajuaa sen tosiasian, että tässä on Krokus omimmillaan oman 37 vuotta vanhan ripeän hard rock-palansa parissa. Toimii! Olisivat soitelleet uusiksi vanhoja rallejaan uusin sovituksin mieluummin kuin menneet sohimaan pahimpaan mehiläispesään, kaikkein pyhimpien ja tunnetuimpien rockpalojen Mekkaan.

5½/10

Tomi Nousiainen-Gunnar


1.N.I.B.
2.Tie Your Mother Down
3.My Generation
4.Wild Thing
5.Rock N’ Roll
6.The House Of The Rising Sun
7.Rockin’ In The Free World
8.Gimme Some Lovin’
9.Whole Lotta Love
10.Summertime Blues
11.Born To Be Wild
12.Quinn The Eskimo
13.Jumpin’ Jack Flash
14.Backseat Rock N’ Roll

Kommentit

kommentit