Kotimaista metalliolutta markkinoille. Nyt vuorossa Diablo.

MAINOS:



diablo

Bändioluet ovat tällä hetkellä kovassa suosiossa ja nyt Diablolta on tulossa markkinoille omaa nimeään kantava olut. Yhtye tiedotti asiasta omilla facebook-sivuillaan seuraavasti:

“Lienee aika raottaa salaisuuden verhoa erään kulissien takana käynnissä olleen projektin suhteen. Joitain kuukausia sitten Pyynikin Käsityöläispanimo ilmaisi halunsa panna Diablolle omaa nimikko-olutta. Tarkoitus oli luoda kokonaan uusi olut, eikä vain pullottaa jo olemassa olevaa tuotetta uudella etiketillä. Tätä varten ensimmäiseksi piti kartoittaa bändin olutmaku. Koska rumputaiteilija Heikki Malmberg on porukan olutharrastaja, hän joutui valjastamaan makunystyränsä ja aivosolunsa valvotuissa oloissa suoritettuun olutmaisteluun. Maistelun lopputuloksena Heikit (rumputaiteilija Malmberg ja panimon reseptivastaava Heikki Eräsalo) päätyivät siihen, että olut tulee olemaan kauppavahvuista stouttia. Ja koska olut on tummaa, niin mikäpä sille olisikaan ollut sopivampi nimi kuin Corium Black. Malmberg ja bassotaiteilija Virtanen kävivät toissaviikolla panimolla suorittamassa tilannekartoituksen. Ensimmäinen keitto on tällä hetkellä lähes valmis, joten Diablon ja oluen ystävien kannattaa seurata tilannetta tulevina viikkoina.”

Kuva:(c) Tuija Ollila

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-