Kiss toi 20 vuotta sitten maailman suurimman paluukiertueen Helsinkiin ja uudelle Hartwall Areenalle.

Yhtye palasi suuren suosion saattelemana yhteen alkuperäisen kokoonpanonsa kanssa alkuvuodesta 1996. Paul Stanley, Gene Simmons, Ace Frehley sekä Peter Criss suuntasivat yli vuoden kestäneelle ”Alive Worldwide”-maailmankiertueelle täysissä meikeissä ja vuoden 1977 ”Love Gun” –showta jäljitelleen shown myötä. Kiertue saapui lopulta loppuvaiheessa Suomeen 17.6.1997. Jäljellä oli Helsingin jälkeen enää seitsemän keikkaa. Lämmittelijänä toimi ruotsalainen The Hellacopters.

Keikan piti ensin toteutua 16.6. mutta sitä siirrettiin Tukholmaan lisätyn ylimääräisen konsertin vuoksi päivällä. Liput myivät loppuun kahdessa tunnissa ja kyseessä oli tuolloin vasta valmistuneen Hartwall Areenan ensimmäinen loppuunmyyty konsertti. Liput yläkatsomoon maksoivat 230 markkaa. Kiss oli vieraillut Suomessa edellisen kerran syyskuussa 1988 ”Crazy Nights”- kiertueella ja meikeissä visiitti oli ensimmäinen, joten kansan innokkuus ei ollut suuri ihme. Yhtyeen settilista noudatti tuolloin tutuksi käynyttä kaavaa, vuoden 1977 ”Love Gun” teemasta oli eksytty ainoastaan Acen soololevyn hitin ”New York Groove” sekä erityisesti Euroopassa suurta suosiota nauttineen ”I Was Made For Lovin’ You” – hitin myötä.

Simmonsin tulennielentä ja veren sylkeminen, Frehleyn savuava kitara, Crissin korkeuksiin nousevat rummut sekä etualalla showta hallinnut Stanley takasivat unohtumattoman kokemuksen. Vuoden 1997 jälkeen Kiss on esiintynyt Suomessa viiteen eri otteeseen, alkuperäinen kokoonpano hajosi jo 15 vuotta sitten, mutta meikit pysyvät edelleen. Kissin nykytilasta voi kiistellä, mutta vuonna 1997 yhtye oli vielä elinvoimainen ja vastuksen alleen jyrännyt rock-kone. Spektaakkelimaisen shown saattelemana yhtye tarjosi elämyksen, jonka nuorempi sukupolvi sai nyt kokea ensimmäistä kertaa. Ilta-Sanomat kertoi Kissin vuosimallia 1988 olleen ”vanha, kehno ja väsynyt”, mutta 1997 lavalla nähtiin lajissaan täydellinen rock-yhtye. soundien olleen ”kirskuvat ja ontot kuten yhtyeen 1970-luvun levyillä”, ja musiikin menettäneen shown rinnalla merkityksensä. Zeus Mattila kirjoitti Rumban keikka-arviossaan nuoren miehen lausuneen matkalla läheiselle Pasilan juna-asemalle: ”Tämän jälkeen on vaikea mennä tavallisille keikoille”. Kissin tavoite oli saavutettu.

Teksti & lippu- ja lehtiartikkelikuvat: Ville Krannila

Alla katsottavissa Jyrki TV-special, jossa haastatteluja ja kuvamateriaalia Helsingistä 1997 sekä livevideo ”King Of The Night Time World” esityksestä:

Kiss settilista Helsinki 17.6.2017:

KISS Setlist Hartwall Areena, Helsinki, Finland 1997, Alive/Worldwide

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here