Kiss Alive! tänään 40 vuotta

kiss 1975

Kissin lopullisen läpimurron tuonut legendaarinen livetupla ”Alive!” täyttää tänään 40 vuotta. Se levytettiin aikanaan konserteissa Detroitissa, Davenportissa, Clevelandissa sekä Wildwoodissa. Kissin kolme ensimmäistä studiolevyä eivät olleet bändin itsensä mukaan onnistuneet vangitsemaan yhtyeen livetaikaa, joten seuraava looginen askel oli tehdä livelevy. Tuolloin konserttialbumit olivat vielä jonkin asteinen riski, mutta tässä kohtaa se osoittautui vaivan arvoiseksi. ”Alive!” osoitti paitsi bändin voiman lavalla, myös toi heidän yleisönsä joka jo tunnettiin nimeltä Kiss Army hienosti etualalle. Erityisesti bändin aiemmin samana vuonna studiossa taltioima anthem ”Rock And Roll All Nite” lähti nousukiitoon sen ilmestyttyä singlenä lokakuussa. Single siivitti levyn massiivisiin myyntilukuihin ja ennätysajassa Kissistä oli tullut supertähtiä.

Kiss on julkaissut myöhemmin kolme jatko-osaa levylle, mutta yhä tämä ensimmäinen ”Alive!” nousee omaan luokkaansa. Se tunnetaan yhä yhtenä kaikkien aikojen legendaarisimmista livejulkaisuisuista, alkaen loistavasta levynkannestaan, joka kuvattiin lavastetussa tilanteessa Michiganissa. Levylle tehdyistä jälkiäänityksistä on myöhemmin kohuttu paljon, mutta verrattuna kahteen seuraavaan ”Alive” – albumiin näitä tehtiin kuitenkin vielä maltillisesti. Yhtye on myöhemmin myöntänyt, että joitain korjauksia tehtiin jälkikäteen studiossa, mutta ainoastaan levyn kokonaislaadun parantamiseksi.

Lue lisää kannesta ja sen taustoista valokuvaajan haastattelusta.

Mitkä ovat omat muistosi ”Kiss Alive!” albumista? Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan KISS-aiheinen palkinto.

Katso video kappaleesta ”Strutter” Detroitista vuodelta 1975 alta:

Kommentit

kommentit