Kaunis Kuolematon julkaisee EP:n ystävänpäivänä: musiikkivideo ”Yön tunteina” nyt katsottavissa.

Kuva: Hannu Tiainen
MAINOS:



Tiedote 12.1.2019

Kaunis Kuolematon, Haminassa vuonna 2012 perustettu kuolometeliyhtye julkaisee EP:llisen uutta materiaalia ystävänpäivänä 14.2.2019. Neljä kappaletta sisältävä ”Elämä ei tarvitse minua” on seuraaja kaksi vuotta sitten ilmestyneille ”Vapaus”-albumille ja ”Palava maa” -singlelle. Yhtyeen sävellysten ja sanoitusten omalaatuinen käsittelytapa onnistuu luomaan karun kauniin ja tummanpuhuvan tyylin, joka on onnistunut herättämään ihastusta laajemmassa kuulijakunnassa.

Uusi musiikkivideo kappaleesta “Yön tunteina” katsottavissa alta:

Kitaristi Ville Mussalo kertoo EP:n synnystä:

Ennen ensimmäistä ääntä oli tyhjyys, joka sai alkumuodon sisäisen äänen värittämänä. Syntymä. Käytyä dialogia tuntemattoman sisäisen voiman kanssa. Luomisen täytyy olla rehellistä, koska jos se ei kosketa sisintä, se hylätään. EP on aiempaa enemmän teosmainen kokonaisuus, johon on aikaisemminkin ollut vahva sisäinen johdatus, kuin perinteisten hittisikermien hakeminen. Tarkoitus onkin viedä kuulija matkalle pois arjen harmaudesta.

”ELÄMÄ EI TARVITSE MINUA” -BIISILISTA

1. Elämä ei tarvitse minua
2. Porteilla
3. Yön tunteina
4. Aseista riisuttu

Kaunis Kuolematon keikkailee seuraavasti:

18.1.2019 Metal Crane Festival: Nosturi, Helsinki
19.1.2019 JKL Metal Festival: Lutakko, Jyväskylä
15.2.2019 Haukka WinterFest: Music Bar Haukka, Kotka
16.3.2019 TBA, Helsinki
29.3.2019 Bar Rock Bear, Vantaa
30.3.2019 Varjobaari, Tampere
20.4.2019 TBA, Lappeenranta
12.7.2019 TBA, Lahti

KOKOONPANO
Olli Suvanto – kuolonkorina
Mikko Heikkilä – kitara & laulu
Ville Mussalo – kitara & koneistus
Jarno Uski – bassokitara
Miika Hostikka – rummut

DISKOGRAFIA
Kaunis kuolematon EP (2012)
En ole mitään -single (2013)
Kylmä kaunis maailma (Violent Journey 2014)
Eloton -single (Playground Music Finland 2017)
Tuhottu elämä -single (Haminian Sounds 2017)
Vapaus (Haminian Sounds 2017)
Palava maa -single (2017)
Elämä ei tarvitse minua EP (2019)

https://www.facebook.com/KaunisKuolematon/
https://kauniskuolematon.com/

Kuva: Hannu Tiainen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.