Kairon; IRSE! – Ruination (2017)

Kun levyn mukana tuleva saatekirje alkaa lauseella: ”Kairon IRSE! –nimen taakse kätkeytyy neljä sisäavaruuden lasta Pohjanmaalta”, en voinut välttyä ajatukselta, että olenkohan minä aivan oikea henkilö arvioimaan tätä albumia? Päätin kuitenkin päräyttää levyn cd-soittimeen ja yrittää kirjoittaa jotain tästä Seinäjokelais-nelikon 3.2.2017 julkaistavasta kakkosalbumista, eli tässä mennään.

Kairon; Irse kuvailee musiikkiaan 60-70-lukujen kokeellisen pop-musiikin ja modernin 2010-luvun soundin yhdistelmäksi. Määritelmä osuu mielestäni varsin hyvin maaliin, sillä bändin musiikki on hyvinkin retron kuuloista, olematta silti varsinaista retro-musaa. Bändin juuret ovat mielestäni selkeästi vanhemmassa musassa, mutta orkesteri on silti tämän päivän kamaa.

”Ruination” käynnistyy pitkällä Sinister waters 1:llä, joka on arpeggio-kitarariffin ympärille rakennettu musiikillinen trippi, joka voisi verrata liikaa hallusinogeenien kanssa taiteilevaan nuorallatanssijaan: ilmassa on koko ajan pelko putoamisesta, mutta niin vain homma pysyy hanskassa. Levyn toisena kuullaan Sinister waters 2, joka on mielestäni sisarteostaan helpommin lähestyttävä hippeily. Levyn kolmas biisi, mielenkiintoisesti nimetty Llullaillaco on jyräävän kitarariffin varassa kulkeva tanssi kukkakedolla, tai ainakin tällaisen mielikuvan allekirjoittanut biisistä sai.

Levyn omaksi suosikkikipaleeksi nousi neljäntenä kuultava Starik, joka on fuzz-säröbasson voimalla eteenpäin puskeva runttaus. Valitettavasti kappaleen vokaalit imivät biisistä pois kaiken potentiaalisen mahdollisuuden rokata. Tosin ns. perinteinen rokkaus ei taida kuulua orkesterin tiekarttaan, vaan pääpaino taitaa olla siinä, että kuulija saadaan vietyä musiikilliselle tripille. Levyn toiseksi viimeinen biisi, jälleen mielenkiintoisesti nimetty, Porphyrogennetos jatkaa levyllä tutuksi tulleella linjalla, eli biisi on jälleen melkoinen happotrippi. Hämmentävän levyn viimeisenä biisinä kuullaan albumin nimikkoraita, joka on rauhallisesti käynnistyvä tunnelmapala, joka kasvaa melkoisen raskaaksi paisutteluksi. Biisi olikin toinen suosikkini tällä levyllä, ei vähiten siitä syystä, että kappaleessa oli melkoisen pitkiä instrumentaaliosia.

Ruination oli allekirjoittaneelle melkoisen vaikea tapaus. Suurin ongelma bändin musaa arvioidessa oli ainakin minulle, vokalisti Dmitry Meletin melkoisen munaton ”anteeksi-että-olen-olemassa laulu”. Ymmärrän hyvin, että kyseinen laulutyyli on omiaan tällaiseen shoegaze-kohtaa-psykedelia-rock-musaan, mutta kaltaiseni vanhan liiton hard rock-laulajien suuri fani saa tällaisesta laulutyylistä ainoastaan puistatuksia. Pahoittelut orkesterille, mutta vanhalle koiralle on tällä saralla turha alkaa opettamaan uusia temppuja. Ei vaan iske.

Kairon; IRSE! on orkesterina mielenkiintoinen tapaus. Bändin taitavuutta ei voi kiistää ja orkesteri pystyy tekevään pitkiä biisejä, jotka pitävät kuulijan salakavalasti kieroutuneessa otteessaan. Ehkä kyseessä on stimulanttien puute, mutta minuun tämä ei kuitenkaan täysin iskenyt. Bändi on melkoisessa nosteessa, joten kyse taitaa olla ainoastaan siitä, että orkesteri ja allekirjoittanut eivät tällä kertaa kohdanneet musiikkimaun suhteen. Joku tällaista kamaa enemmän arvostava voisikin helposti pyöräyttää antamani arvosanan toisinpäin.

Ruinationion kanssa julkaistaan uudelleen myös bändin 2014 ilmestynyt debyyttialbumi Usubasajuba (2014). Molemmat levyt on saatavissa myös vinyyliformaatissa, joten musiikillista trippiä etsivät: Kairon; IRSE! voi olla juuri SE bändi teille. Bändi kiertää helmikuussa Suomea yhdessä Death Hawksin ja Hexvesselin kanssa, joten orkesterin meininki on mahdollista tarkistaa pian myös livenä.

6/10

Ilkka Järvenpää


Sinister waters I
Sinister waters II
Llullaillaco
Starik
Porphyrogennetos
Ruination

Kommentit

kommentit