Judas Priestin Glenn Tipton tänään 70 vuotta

Judas Priestin kitaristi ja yhtyeessä vuodesta 1974 ja sen debyyttialbumilta ”Rocka Rolla” soittanut Glenn Tipton täyttää tänään 70 vuotta.

Glenn Raymond Tipton syntyi Staffordshiressä ja oppi kitaransoiton alkeet veljensä Garyn kautta. Hän osasi soittaa myös pianoa, ja kyseistä instrumenttia kuultiin myöhemmin Priestin levylläkin Tiptonin toimesta vuoden 1976 ”Sad Wings Of Destinyn” balladissa ”Epitaph”.

Tipton kertoi myöhemmin varhaisista vaikuttajistaan:

Jimi Hendrix, Paul Kossoff, Eric Clapton, Peter Green and Leslie West were the big heroes of the time and that was the era I went through. My biggest influence of all time was Rory Gallagher. I was really into the blues when I started out … Robert Johnson all the way up to Freddie King. Then later on I started listening to the more current, progressive guitarists that were coming out – everybody from Allan Holdsworth right up to today’s crop of young players. You have to keep tabs on everybody and be aware of all the good guitar players.

Tipton esiintyi ensimmäisessä suurempaa huomiota saaneessa bändissään The Flying Hat Bandissa 1970-luvun alkupuolella, trio sai kohtalaista menestystä ja pääsi jopa lämmittelemään Deep Purplea. Bändi levytti julkaisematta jääneen studiolevyn, mutta kärsi manageriongelmista ja polki pahasti paikallaan, kun Tipton sai tarjouksen Judas Priestiltä.

Levy-yhtiö Gull ehdotti toisen kitaristin lisäämistä kokoonpanoon Priestin ensimmäiselle LP:lle. Tuolloin kahden kitaristin yhtyeet olivat vielä vähemmistössä ja liikkeen koettiin lisäävän jälleen uuden ulottuvuuden bändin soundiin. Lyhyen harjoitusjakson sekä muutamien livekeikkojen jälkeen siirryttiin studioon ja metallihistorian kirjan yksi merkkipaalu oli laskettu maahan. Tipton ja K.K. Downing muodostivat myöhemmin heavy metallin legendaarisimman kitaraklassikon soittaen yhdessä lavoilla 35 vuotta.

Suuri osa debyyttilevyn materiaalista oli kirjoitettu ennen Tiptonin saapumista, mutta lahjakas kitaristi pääsi kuitenkin antamaan oman panoksensa muutamaan kappaleeseen. ”Rocka Rolla”-levyn nimibiisi oli kaupallisuudessaan hyvä esimerkki tästä. Kyseessä oli samalla ensimmäinen Tipton/Downing/Rob Halford -kolmikon sävellys.

Tiptonin kynästä syntyivät myöhemmin 1970-luvun aikana mm. sellaiset Priest-ikivihreät kuten ”The Ripper” ja ”Hell Bent For Leather.” Jo toisella albumillaan ”Sad Wings Of Destiny” Priest alkoi siirtyä kohti raskaampaa ja dynaamisempaa soundia pois 1970-luvun progressiivisesta hengestä. Tiptonin sävellykset osaltaan veivät yhtyettä tällä tiellä eteenpäin.

Tipton kertoo yhteistyöstään Downingin kanssa ja oman soittotyylinsä kehittymisestä:

It took us couple of albums to find our style together, but we developed it ever since. I’ve always worked on my own style. I don’t sit down and practice scales. Maybe that’s lazy, stupid—I don’t know. I think guitar playing comes from the heart, and, if you’ve got a style, it’s very important to work on that style and identity.

Downingin villimmän ja vahvasti Hendrixin-vaikutteisen soiton rinnalle Tipton toi melodisempaa ja klassisesta musiikista inspiraatiota hakenutta soittotyyliä, joka konkretisoitui mm. ”Stained Classin” (1978) hienolla balladilla ”Beyond The Realms Of Death”, jonka pitkä soolo on yksi Glenin tunnetuimpia. Vuoden 1978 ”Killing Machine” (”Hell Bent For Leather” Amerikassa) sekä tätä seuranneella livelevyllä ”Unleashed In The East” (1979) Priestin muovautuminen modenin heavy metallin johtajaksi oli täydellinen.

1980-luvulla Priestin soolot ja harmoniat olivat biisien kohokohtia, jotka eivät koskaan varastaneet huomiota sovituksilta ja olivat silti kuin pieniä tarinoita kappaleiden sisällä. Toisaalta kaksikon soolot olivat fanien korviin hyvin tunnistettavissa ja erotettavissa toisistaan. Priestin suurimmalla menestysvuosikymmenellä loistavia esimerkkejä tästä olivat ”The Sentinel”, ”Ram It Down” sekä ”Painkiller”, jolla harvemmin kuullut ”One Shot At Glory” sekä ”Between The Hammer & The Anvil” sisältävät mestarillista soolotyöskentelyä. Tipton vastasi myös ”All Guns Blazingin” sekä ”Painkillerin” toisen singlen ”A Touch Of Evilin” sooloista, jotka käyvät hyvinä esimerkkinä miehen tyylin eri puolista. ”All Guns Blazing” sisältää useita nopeita teknisiä soolopyyhkäisyjä kun taas hitaampi ”A Touch Of Evil” on hyvin ”Beyond The Realms Of Death” – henkinen pitkä sekä polveileva sävellys.

”Ram It Down”- ja ”Painkiller”- albumit esittelivät Tiptonilta aikaisempaan materiaaliin verrattuna teknisempää osaamista, soolojen säilyttäessä melodisen vetovoimansa. Myöhemmin biisit kuten ”Demonizer” ja ”Bullet Train” sisälsivät vastaavaa Glenin soittotekniikkaa. Vuoden 2008 ”Nostradamus”- levyllä soittoon haettiin enemmän 1970-lukuisuutta soundin ollessa kuitenkin enemmän Priestin 2000-luvun linjaa mukaileva. Viimeisimmällä ”Redeemer Of Souls”– albumilla yhdistellään vaikutteita yhtyeen eri vuosikymmenten tyylistä. Varsinaisia klassikkosooloja hyvien biisien sisältä ei ole kuitenkaan jäänyt elämään. Toisaalta kuka odottaakaan Priestiltä enää ”The Sentinelin” tai ”Desert Plainsin” kaltaisia sooloeepoksia?

Rob Halfordin lähdettyä Priestistä vuonna 1992 ja Priestin ollessa telakalla Tipton valmisteli kahden soololevyn verran materiaalia. Ensimmäinen albumi ”Edge Of The World” työstettiin jo edes menneiden The Who -basisti John Entwistlen ja rumpali Cozy Powellin kanssa Tipton/Entwistle/Powell -nimikkeen alla, mutta jäi aikanaan levy-yhtiö Atlanticin toimesta julkaisematta. Se saatiin lopulta kauppoihin vuonna 2006. Sen jatkoksi tehty ”Baptizm Of Fire” ilmestyi alkuvuodesta 1997. Mukana oli edellä mainittujen Powellin ja Entwistlen lisäksi nuorempaa soittajakaartia kuten Metallicassa nykyään vaikuttava Robert Trujillo sekä Ugly Kid Joen rumpali Shannon Larkin.

Priest palasi kehiin niin ikään vuonna 1997 ja Tipton tuotti yhtyeen ”Jugulator” – levyn sekä tätä seuranneen ”Demolition” (2001) CD:n. Sanoittajana toimineen Halfordin lähdettyä, Glenn otti myös tämän roolin itselleen ja lyriikat näillä levyillä poikkeavat myös merkittävästi yhtyeen vanhemmasta ajoittain voimakkaan eeppisestä tarinan kerronnasta. Priest uuden laulajansa Tim ”Ripper” Owensin kanssa kärsi muuttuneista musiikillisista olosuhteista, mutta Rob Halfordin palattua 10 vuoden jälkeen riveihin yhtye on tasaisesti noussut menestyksessä huippuvuosiensa tasolle. Paluulevy ”Angel Of Retribution” (2005) kuuluu reilun vuosikymmenen perspektiivillä yhtyeen hienoimpiin saavutuksiin. Tiptonin ja Downingin soitto on levyllä selvästi parasta niin teknisesti kuin tunteen sekä soundin tasolla sitten vuoden 1990 ”Painkillerin”.

Muutoksilta ei ole myöhempinäkään vuosina ole bändissä vältytty. K.K. Downing jätti Judas Priestin vuonna 2011 ja hänen paikkansa otti nuori Richie Faulkner, jonka kanssa Glenin yhteispeli on pelannut hyvin. Kuten monella ikääntyvällä soittajalla, erityisesti nopeammassa sekä teknisessä materiaalissa 2000-luvulle tultaessa nuotit eivät ole Tiptonilla aina osuneet kohdalleen ja nykyään Faulkner vastaa Priestissä show-tyylisestä kitaroinnista. Tyylitajussa ja tunteessa sen sijaan Tipton ei yhä tingi ja vaikka harmillisesti metallin suurin kitarakaksikko erkanikin konserttilavalla vuoden 2009 jälkeen, pitkää yhteistä historiaa ja biisien voimaa se ei poistanut.

Ja näistä klassikoita kuullaan yhtyeen toimesta livenä edelleen. Tiptonin lisäksi ensimmäiseltä levyltä lähes 45 vuoden takaa mukana ovat edelleen keulamies Rob Halford sekä basisti Ian Hill. Kokoonpanon täydentää Faulknerin rinnalla jo ”Painkillerilla” soittanut rumpali Scott Travis. Priest on julkaisemassa jälleen uutta studiolevyä ”Firepower” ensi vuoden alussa ja on myös ensimmäistä kertaa ehdolla Rock And Roll Hall Of Fameen.

Kysyttäessä metallin nykytilasta ja kitarasoolojen arvostuksesta, Glenn Tiptonin mielestä uusien kitaristien tulisi murtaa kahleensa ja rikkoa enemmän sääntöjä soittamisen suhteen:

I think there’s some great guitar players out there that are restricted by the current trends and so-called ‘rules’ of metal – where you shouldn’t play too much lead. I think that’s a shame. You don’t have to overindulge, but I know a lot of great guitar players – you watch them play a set and they hardly play any lead. As long as the lead breaks are appropriate – they can be short, they can be long – they should be played. I’d like to see more of them break the rules down and do what they want to do. Because I know they’re capable of a lot more than what they’re playing. It’s time to break the chains.

Teksti: Ville Krannila

Onnittelut! Alla Glenn Tiptonin hienoimpia hetkiä Judas Priestin riveissä sekä soolona:

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here