Jalometalli 8-9.7.2016 – festariraportti @Kuusisaari, Oulu

Jalometalli-2016_www_bg_v4

Ouluun oli kokoontunut mittava määrä metallidiggareita 8-9.7.2016 jo viidettätoista kertaa järjestettäville Jalometalli-festareille. Aiemmin perinteisesti elokuussa pidetty tapahtuma juhlittiin tällä kertaa siis jo heinäkuussa. Metalliluola jututti festarin pääpromoottoria Marco Järvenpäätä aiemmin, joten kyseisestä haastattelusta halukkaat voivat tarkistaa syyt miksi festarin ajankohtaa päätettiin siirtää, eli ei siis muuta kuin itse asiaan ja Jalometalliin vuosimallia 2016.

Oulun Kuusisaari toimi nyt toista kertaa peräkkäin tapahtumapaikkana ja paikalle oli saatu varsin muikea kattaus orkestereja vetonauloinaan mm. Sabaton, Anthrax sekä At The Gates. Jalometallin iskuryhmä oli tuplaantunut viime vuodesta, joten ehdimme tsekkaamaan melkoisen nipun kiinnityksiä. Tosin muutama yhtye jäi kuten aina aikataulullisista syistä näkemättä, joten heti alkuun pahoittelut bändeille, joiden lavakuntoa emme ehtineet kahteen mieheen tarkistamaan.

Perjantai 8.7.2016

Allekirjoittaneen kymmenes Jalometalli alkoi saapuessamme festareille kollegani kanssa ja tehdessämme heti hieman jakoa mitä keikkoja kukin iskuryhmämme jäsen tulisi tsekkaamaan. Itselleni aiheutti tänä vuonna pientä järjestelyä oma tuplaroolini, eli olin paikalla sekä toimittajana, että esiintyjänä. Bändistämme 2/5 asuu Helsinki-Riihimäki-akselilla, joten Jalo-perjantaihin kuului osaltani soittotreenit lauantain keikan takia. Tämän vuoksi perjantain ensimmäinen visiitti festarialueella kesti osaltani noin ruhtinaalliset 20 minuuttia. Tuona aikana ehdin nähdä kakkoslavan korkanneen Burning Pointin showta lyhyen hetken. Tämän perusteella orkesterin meininki vaikutti varsin hyvältä. Uusi vokalisti Nitte Valo näyttää löytäneen paikkansa orkesterissa ja paikalle tässä vaiheessa saapunut yleisö näytti ajankohtaan nähden varsin innostuneelta. (IJ)

Burning Point

Minulle (JK) kyseessä oli ensimmäinen Jalometalli, joten kohtuullisen tietämättömänä lähdin Kuusisaaren alueelle tarkastamaan mitä tuleman pitää. Festareiden kattaus vakuutti allekirjoittaneen, eikä aikatauluissa hirveästi ollut päällekkäisyyksiä. Koko edeltäneen viikon säätiedotukset lupailivat sateista viikonloppua, mutta perjantaina aurinko paahtoi festarikansaa, eikä lauantainakaan loppujen lopuksi huono ilma ollut.

Festivaalin avasi kakkoslavalla esiintyvä Burning Point ja telttalavalla tykittävä Torture Pulse. Valitsin viimeisimmän, eikä se huono valinta ollutkaan. Vaikka yleisöä ei hirveämmin ollut paikalla, jaksoivat miehet painaa täysillä koko keikan. Bändi oli myös aiemmin ilmoittanut, että kamerat kannattaa kaivaa keikalla esiin, koska tuleva musiikkivideo olisi tarkoitus koostaa yleisön kuvaamasta materiaalista. Muutaman biisin teltasta kuunneltuani siirryin teltan ulkopuolelle, josta löytyikin erittäin hyvä spotti äänentoistollisesti ja loppukeikan katsoinkin samoista asemista ulkopuolella.

image

Seuraavana suunnaksi otettiin päälava, jossa Kalmah aloitti esitystään. Odotin tältä keikalta paljon ja paljon myös sain. Äijät vetivät unohtumattoman shown ja laulajakitaristi Pekka Kokko viihdytti yleisöä välispiikeillään, jotka vaihtelivat keski-ikäisen rokkarin jaksamisesta juomiseen ja hillan poimimiseen. Yleisöä oli kertynyt ajankohtaan nähden mukava määrä, mutta varmasti aikainen soittoaika verotti osaltaan. Tosin Kokko mainitsikin, että mukavaa kun järjestäjä on kerrankin laittanut pääesiintyjän alkupäähän soittamaan. Edellä mainituista syistä itsensä ”Swamplordin” pyytämä wall of death jäikin lähinnä muutamien ihmisten ryntäilyksi. Pienenä miinuksena eräissä kappaleissa bassorumpujen alle hautautui suuri osa muista instrumenteista, mutta muuten kyseessä oli erittäin hyväsoundinen keikka.

Telttalavalla soittanut kotimainen death metal pioneeri Purtenance keräsi paikalle vain kourallisen yleisöä. Nähdyn perusteella nokialaiseen pitkän linjan orkesteriin onkin syytä perehtyä hieman tarkemmin. Nopean nestetankkauksen myötä olikin aika siirtyä kakkoslavalle, jossa The Duskfall pisteli menemään raivolla, vaikka aurinko paahtoikin suoraan lavan suuntaan. Aikaisemmin kyseinen orkesteri on jäänyt kohtuullisen vähälle kuuntelulle, mutta tämä keikka heitti kyllä reilusti bensaa liekkeihin. Varsinkin bändin laulaja Aki Häkkinen, joka pestattiin orkesteriin viime vuoden loppupuolella, jaksoi pitää tunnelmaa yllä. Miehen meiningistä huomaa, että keikkaa on heitetty ennenkin. Vaikka keikan loppupuolella miehen ääni hieman pettikin korkeimpien huutojen osalta, on tämä silti selkeästi livebändi. ”So feed them fuckers to the pigs!” The Duskfall oli erittäin hyvä piristysruiske juuri sopivassa paikassa illan ohjelmaa. (JK)

image

Palasin tapahtumien ytimeen parahiksi tarkistamaan länsinaapurin The Hauntedin lavakunnon. Tässä vaiheessa myös yleisöä oli kertynyt ainakin päälavan eteen varsin mukavasti ja yleisö saikin niskaansa melkoisen rautaisannoksen Svedu-mättöä. Vokalisti Marco Aro otti homman komeasti heti kättelyssä haltuun ja turpaanveto oli vähintäänkin vakuuttavaa. The Hauntedin keikan aikana livistin hetkeksi kolmoslavalle tsekkaamaan kovassa nosteessa olevan Oululaisen Temple Ballsin keikkaa. Olen missannut nuoret miehet jo pari kertaa, joten oli aikakin käydä katsomassa mistä hommassa oli kyse. Lavalla oli viisi hoikkaa nuorta miestä päräyttämässä melkoisella asenteella hyvinkin 1980-luvun henkistä hard rockia. Meininki oli hyvä, mutta ehkäpä musa oli Jalometalli-kansalle hieman liian rokkia. Oli miten oli, niin ainakin allekirjoittanut tykkäsi menosta. (IJ)

The Haunted

Tänä vuonna uuden albumin julkaissut True Black Dawn olikin seuraavana telttalavalla ja päivän ensimmäiset corpsepaintit saatiin nähtäville. Soitto käynnistettiin aikataulun mukaisesti, mutta keskeytyi lähes heti ilmeisesti kitaraongelmien vuoksi. Ongelma kuitenkin hoidettiin kunniakkaasti ja bändin julistus saattoi alkaa toden teolla. Nokkamies Wrath aloitti vertahyytävän saarnansa pidellen mustaa ristiä kädessään rituaalin aloitukseksi. Vaikkakin keikka oli ilmeisesti hieman ”riisutumpi” versio normaalista, sai eturivi pienimuotoisen verikasteen Wrathin hoitaessa roiskinnan. Ja vaikka keikka oli kohtuullisen vähäeleinen, niin yleisössä olisi viihtynyt pidempäänkin. Äänimaailma oli mielestäni saatu erittäin hyvin kohdalleen ja Wrathin haudantakaiset huudot saivat ihokarvat nousemaan pystyyn, eivätkä soittimetkaan puuroutuneet. Orkesteri oli ehdottomasti yksi päivän parhaista!

Battle Beastia seurasin useamman biisin lähempää kunnes loppukeikan ajaksi oli pakko saada nestetasapainoa kohdilleen sekä löydettävä penkki, missä hetki hengähtää. Bändin vokalisti Noora Louhimo saikin hyvin yleisön villiintymään ja viimeistään ”nyt se perse heilumaan”- huudoilla ne perseet sitten saatiinkin heilumaan. Varsinkin tunnetuimmat kappaleet näyttivät uppoavan festarikansaan mukavasti, enkä ihmettele yhtään tuolla innokkuudella ja lavaenergialla.

Battle Beast

Omalta kohdaltani yksi illan odotetuimmista esiintyjistä oli päälavalla soittanut At The Gates. Ja mukavasti oli myös kanssakuuntelijoita saapunut etualalle. Bändin laulaja Tomas Lindberg jaksoi pomppia lavan ja sen edustalle tehdyn ständin välillä kuten se kuuluisa aropupu. Vaikkakin yhtye oli minulle yksi ”pääesiintyjä” niin ilmeisesti monelle muulle ei, ainakin jos seurasi yleisön joukosta löytyviä bändipaitoja. Silmiini tarttui koko aikana ainoastaan yksi At The Gates-paita ja sekin lauantaina. Joka tapauksessa yhtye tarjosi vakuuttavaa laatua, ja kun settilistalta löytyi sellaisia helmiä kuten ”Blinded By Fear”, ”Cold” ja ”Under A Serpent Sun” ei yleisössä voinut olla yhtään pettynyttä fania. Jos Kuusisaaressa sattui joku sellainen ihminen olevan paikalla, joka ei ole At The Gatesia aikaisemmin kuullut, väitän että tuo kerta tuskin jäi viimeiseksi. Erittäin kova veto!

At the Gates

Spiritual Beggars Amott

Tämän huuman jälkeen festareiden kakkoslavalla aloitti Spiritual Beggars, joka omaan musiikkimakuun ei iske mitenkään. Silti täytyy myöntää että yhtyeen vokalisti oli erittäin vakuuttava ja omasi kadehdittavan äänen. Jokusen biisin kuunneltuani nälkä alkoi vaivaamaan siihen malliin, että ruokaa oli saatava. Ja sitä alueelta sai ilmeisesti vain ja ainoastaan yhdestä ruokakojusta, johon sattui olemaan noin puolen tunnin jonot. Ruoka sinänsä oli hyvää, mutta hinta/laatusuhde olisi saanut olla tässä kohtaa hieman parempi. (JK)

Allekirjoitan kollegani tekstin At The Gatesin osalta, ja yhtye heitti helvetin kovan keikan. Allekirjoittaneelle Spiritual Beggars oli kuitenkin se perjantain odotetuin orkesteri ja keikka tuli seurattua kokonaisuudessaan. Upealla äänellä varustettu vokalistin Apollo Papathanasion ja kitaristi Michael Amottin (Arch Enemy) vetämä viisikko veti mielestäni mainion tunnin 1970-luvun henkeen soivaa hard rockia, jossa oli myös melkoisesti Stoner-vaikutteita. Amottin kitarointi toi mieleen Michael Schenkerin tyylikkäät soolot ja kaltaiseni vanha jarru tykkäsi kovasti yhtyeen flirttailuista esim. funkin kanssa. Bändi todellakin groovasi kuin se kuuluisa hirvi! Loistava keikka ja tähän suuntaan se perjantain kovin veto. (IJ)

Illan pääesiintyjäksi oli valikoitunut ruotsalainen Sabaton, ja odotukset olivat korkealla ainakin suurimmalle osalle yleisöä. Itse kuuntelin kaksi kappaletta kyseistä orkesteria, jonka jälkeen totesin, että tämä ei vieläkään ole minun juttuni. Suuntasin kohti telttalavaa, jossa meikäläisen illan pääesiintyjä Thyrane aloitteli settiään. (JK)

Sabaton2

Sabaton soitti pari viikkoa aiemmin Iron Maidenin lämppärinä Hämeenlinnassa, jossa en jaksanut innostua seuraamaan bändin keikkaa pari rallia pitempään. Jalometallissa jaksoin jonkin verran pidempään, jonka jälkeen siirryin katselemaa keikkaa anniskelualueen puolelle. Yhtyeessä ei ole todellakaan mitään vikaa, mutta kun en yksinkertaisesti ole mikään power metallin suuri ystävä. Toisaalta bändin suosio on helppo ymmärtää, sillä orkesterilla on komea show, varsin tarttuvia kipaleita ja selkeästi livetilanteessa löytyy ammattitaitoa. Valitettavasti en vain jaksa innostua orkesterin musiikista. Mutta hei – eikö sitä sanota, että toinen tykkää äidistä, toinen tyttärestä? Yleisöä oli joka tapauksessa kertynyt paikalle runsaasti ja se saikin seurata varsin komeaa keikkaa, jossa ei pommeja todellakaan säästelty. Homma pärähti käyntiin ”Ghost Divisionilla” ja jatkui ”Far From The Famella.” Alkuvaiheessa kuultiin myös yleisön hurmioon saanut ”White Death”. Tässä kohdassa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että homma on nähty ja koettu eikä setin loppu tuonut muutosta asiaan. (IJ)

Minulle perjantai-illan pääesiintyjä oli orkesteri nimeltä Thyrane, joka soitti 12 vuotta sitten edellisen keikkansa, eli Jalometallissa kyseessä oli samanaikaisesti jäähyväis- ja paluuesiintyminen. Toivottavasti bändi huomasi kuinka haluttu kyseinen ryhmittymä on, sillä päälavalla soitti suurta mainetta niittävä Sabaton ja kuitenkin telttalava oli täyteen ammuttu uskollisia Thyrane-faneja sekä uteliaita uusia katsastajia. Yhtye aloitti settinsä introlla ja kappaleen ”Insidious Dream Of Inhuman Fear” alkulausahduksella, jonka moni muisti huutaen mukana. Bändistä huomasi selkeästi, että paluuta on harjoiteltu. Soitto kulki ja jäsenilläkin näytti olevan hauskaa. Settilista oli varsin vakuuttava. Biisejä kuultiin jopa bändin demoajoilta, josta esimerkkinä oma suosikkini ”Black Harmony”. Myös jokaiselta täyspitkältä saatiin näytteitä kuuluvaksi ja illan aikana soivat mm. ”In The Shape Of A Demon”, ”Chaotic Profane Phenomena” sekä ”Parasites Of Submission”. Vaikka päivän muut esiintyjät eivät todellakaan olleet huonoja, niin Thyrane saattoi allekirjoittaneen sellaisiin tiloihin, joista olen vain kuullut isojen poikien keskustelevan. Iso hatunnosto bändille ja tervetuloa takaisin! Pitkä odotus todellakin palkittiin. (JK)

image

Lauantai 9.7.2016

Jalometalli-lauantai alkoi minulla aikaisin aina mukavasti vaikut korvista irrottavalla soundcheckillä. Oma keikkani oli klo 16.30, jonka vuoksi ehdin vilkaista 15.30 aloittanutta The Man-Eating Treetä vain pari biisiä. Homma toimi, mutta miesten tunnelmasynkistely ei ehkä ollut valoisassa ulkoilmassa aivan parhaissa olosuhteissa. Bändi ei antanut tämän kuitenkaan haitata, vaan antoi palaa antaumuksella. TMET:n jälkeen vuorossa oli oma keikkani National Napalm Syndicaten kanssa. Siitä en osaa sanoa muuta kuin sen, että porukkaa oli paikalla varsin hyvin ja sairastelusta huolimatta hommasta selvittiin kunnialla. Viikon sairastelun seurauksena olin oman keikkani jälkeen harvinaisen puhki, joten seuraavana vuorossa oli pieni lepohetki ja reilusti nestetankkausta. Pienen levon jälkeen palasin takaisin kehiin juuri sopivasti Moonsorrowin aloittaessa päälavalla. Orkesteri vakuutti, vaikka rehellisyyden nimissä herrojen musiikki sopii paremmin pimeään. (IJ)

Lauantaipäivä alkoi kysymysmerkillä, kun vastakkain olivat saman soittoajan saaneet kaksi paikallista bändiä, eli The Man-Eating Tree ja Bonehunter. The Man-Eating Tree oli hieman tutumpi bändi, kun taas Bonehunter täysin uusi tuttavuus. Molempien livekunto oli minulta jäänyt aikaisemmin tarkastamatta, joten päädyin tarkastamaan molempien suorituksen. Aloitin Bonehunterin keikalla ja jälleen kerran huomasin, että anniskelualueella teltan ulkopuolella oli huomattavasti mukavampi äänentoisto (johtuen luultavasti oman kuulonsuojauksen puutteesta). Jätkien asenne ja vakuuttava poljento ansaitsee kyllä hatunnoston, sillä paikalle oli saapunut kohtuullisen vähän porukkaa. The Man-Eating Treen keikkaa seurasin hieman sivummalta, koska Bonehunter kummitteli vielä takaraivossa. Vaikka TMET ei ole ominta musiikkia ja toimisi omasta mielestä paremmin suljetummassa ilmapiirissä, niin kyllä bändissä potentiaalia löytyy.

The Man-eating Tree

image

Lauantaina päälavan korkkasi Wolfheart ja taas oli tiedossa juoksua lavalta toiselle, kun sisälavalla samaan aikaan aloitteli omaa kaljanhuuruista turpaan vetoaan 30-vuotisjuhlakeikan muodossa National Napalm Syndicate. Homma aloitettiin Wolfheartilla ja ”The Hunt” iski käyntiin monitaituri T.Saukkosen luotsaaman bändin setin. Eturiviin olivat innokkaimmat fanit tiensä löytäneet, mutta monet katselivat keikkaa hieman taaemmalta, jättäen taistelutantereen kohtuullisen väljäksi. Muutamia kappaleita ihailtuani päätin lähteä tarkastamaan, olisiko sisälava vielä pystyssä. NNS-juhlakeikka näytti kiinnostavan monia, sillä porukkaa oli hyvin paikalla. Laulaja Ile Järvenpään vokaaliosuudet olivat mahtavaa tykittelyä, vaikka taiteilija kertoikin olleensa flunssassa lähes koko edellisen viikon. Keikalla kuultiin myös Metallican ”Whiplash”, johon vokaaleihin saapui vahvistukseksi Markus Makkonen bändeistä Sadistik Forest ja Hooded Menace.

Moonsorrow2

Telttalavan uumenista löytyi alttarinsa pystyttänyt Gloomy Grim. Ajankohta oli hieman haasteellinen ja keikka olisi ehkä toiminut paremmin sisälavalla. Vaikka laulaja Agathon yritti omalla esityksellään saada tunnelmaa paremmin kohdilleen, vastakaikua oli vaikea saada. Paikalla oli harvakseltaan yleisöä ja reaktioiden perusteella muutamia keikka tuskin edes kiinnosti. Omiin korviin esitys kuulosti erittäin hyvältä ja sopivan synkältä, mutta olosuhteet eivät välttämättä olleet yhtyeen puolella.

Päälavalla yksi lauantain odotetuimmista bändeistä oli Moonsorrow. Tämä yhtye on ollut pitkään ”must see-listalla”, sillä aikaisemmin tätä mahdollisuutta ei ole ollut. Keikka oli valitettavasti lyhyytensä vuoksi pettymys. Tunnetusti Moonsorrowin kappaleet kestoltaan ovat ”hieman” pidempiä kuin perinteiset radiobiisit ja monta hyvää kappaletta jäi kuulematta kohtuullisen lyhyen soittoslotin vuoksi. Bändi jääköön edelleen edellä mainitulle toivelistalle, josko seuraavaksi näkisi ja kuulisi hieman enemmän tätä erinomaisuutta. Saksalainen thrash-metal yhtye Accuser oli joutunut perumaan keikkansa ja tilalle valikoitui oululainen Mors Subita. Tähän suuntaan tämä järjestely toimi erittäin hyvin ja moni muukin oli tullut paikalle katsomaan bändiä. Erittäin energinen liveshow oli kyseessä ja tällaisella innolla esiintyjien pitääkin toimia. Bändin jäsenillekään edellä mainittu järjestely tuskin harmia toi, sillä mukavaa näytti olevan myös lavalla. Kannattaa tarkastaa Mors Subita jos kohdalle sattuvat! (JK)

Moonsorrow

Komppaan kollegaani: Mors Subita oli helvetin kova. Miehillä oli asenne ja meininki kohdillaan. Tsekatkaa tämä orkesteri. Tämän jälkeen seuraava yhtye, jonka keikalle päädyin oli Swallow the Sun. Bändiä on minulle hehkutettu paljon, mutta en ole kyseiseen kokoonpanoon aiemmin kovin perusteellisesti jaksanut tutustua. Yhtye oli ilta-auringossa ehkä hieman poissa tutusta ympäristöstään, mutta tämä ei pahemmin haitannut meininkiä, myös yleisön ollessa mukana hyvin. Swallow the Sun oli yksinkertaisesti erittäin vakuuttava. (IJ)

Swallow the Sun

Kaverin suosituksesta ja omasta mielenkiinnosta telttalavalla esiintyvä Demilich oli myös lauantai-iltana tarkastettava. Varsinkin vokaaliosuuksille täytyy kohottaa malja, vaikka örinät eivät ihan samaa tasoa olleet, kuin mitä olin kuullut. Bändin soittotaitoa oli myös pakko ihailla. Keikka jätti hyvän fiiliksen ja illan vanhetessa olikin aika siirtyä synkistelemään Swallow The Sunia. Edellisten yhtyeiden jälkeen päällä oli ehkä hieman väärä mielentila tälle esitykselle, joten päätin siirtyä hieman sivummalle todistamaan melankolista synkistelyä ja huolehtia nestetankkauksesta ennen illan pääesiintyjää Anthraxia. (JK)

Anthrax

Festarin pääesiintyjänä paikalla oli varsin tiuhaan Suomessa vieraileva Anthrax. Thrash-veteraani vieraili Oulussa viimeksi vuonna 1987 jo edesmenneessä Kuusrockissa, jolloin en bändiä päässyt näkemään. Äitini mielestä olin liian nuori ja kaiken lisäksi lähdimme seuraavana aamuna lomamatkalle. Anthraxin ukot muuten sattuivat silloin samalle lennolle Oulusta Helsinkiin, mutta tämä on kokonaan toinen tarina… Jalometalli oli siis ensimmäinen Anthrax-keikka, jota pääsin todistamaan, joten odotukseni olivat varsin korkealla. Yhtye avasi keikkansa uuden levyn ”For All Kingsin” avauksen ”Impaled-Monster At The End”-kaksikolla, jonka jälkeen siirryttiin suoraan klassikko-osastolle: ”Caught In A Mosh,” ”Madhouse” ja ”Got The Time” saivat melkoisen meiningin aikaan ja kävihän tuo nuorempi kollega pyörähtämässä moshpitissäkin. ”Fight’ Em ’Til You Can’t,” ”Evil Twin,” ”Medusa” sekä ”In the End” jatkoivat iltaa varsinaisen setin loppuessa ”Antisocialiin.” Keikan aikana muistettiin toivottaa onnea syntymäpäivää juhlineelle basisti Frank Bellolle ja yhtye palasi vielä lavalle uuden levyn oman suosikkibiisini ”Breathing Lightingin” ja lopullisesti potut kellariin lyöneen ”Indiansin” kera. Mainio keikka. Oma Jalometallini loppui tähän ja pariin kylmään sihijuomaan parhaassa mahdollisessa seurassa. (IJ)

Anthrax4

Vaikkakaan Anthrax ei ikinä ole ollut kauhean läheinen, on pakko myöntää että keikka oli ikimuistoinen. Tosin moshpitin usean ringin pyöritykseen ei enää tuona iltana vanhasta ollut. Muutamat mustelmat matkamuistoina ja mielestäni onnistuneet kappaleet riittivät tällä kertaa. Edellisestä illasta poiketen päätin lähteä jatkoklubille Hevimestaan vielä tarkastamaan Mokoman pikametalli-spektaakkelin. Paikka oli saapuessani täyteen ammuttu ja kahden päivän seisoskelu vaati jo veronsa. Muutama nopea ralli Mokomaa ja suuntasin karaoken puolelle etsimään penkkiä perseeni alle. (JK)

Jalometalli 2016 oli taas kerran erittäin onnistunut festivaali. Erittäin suuri kiitos on annettava ystävälliselle henkilökunnalle, niin itse festarialueella kuin Hevimestassa. Juomapisteitä ja kusiputkia alueella oli riittämiin, mutta ruokapuoleen olisi mukava saada muutosta ensi vuonna. Tarjontaa oli varsin vähän ja sapuskajonot olivat välillä reilut 20 metriä pitkiä. Lavajärjestelyt olivat myös kunnossa, esiintyjiä oli sopiva määrä ja eri genret olivat sopivasti edustettuina kattauksessa. Yhteinen arviomme tämän vuoden Jalometallista on varsin mairitteleva, 10 pistettä ja papukaijan merkki.

Teksti: Jarno Kärnä & Ilkka Järvenpää
Kuvat: Ilkka Järvenpää, Jarno Kärnä, Mia-Maria Kerovaara
image

Kommentit

kommentit