Hatefury – Reinventing The Crucifixion 2014 (Demo)

[three_fourth]Hatefury on perustettu 2000-luvun alussa Vihdissä. Monien jäsenmuutosten jälkeen yhtye asettunut paikoilleen ja pitää pääkallopaikkaansa tätä nykyään Vantaalla. Bändin alkuvuodet menivätkin päätä seinään hakatessa ja oman tyylin etsimisessä. Omien laskujen mukaan tämä on yhtyeen neljäs demo, joka on varustettu erittäin tyylikkäällä kansikuvalla. Viisihenkinen orkesteri lupailee aggressiivista death / thrash pieksentää, jota ei ole hiottu liikaa, vaan yleisilme olisi sopivan rosoinen ja alkukantainen.

Demo käynnistyy varsin hyvillä kappaleilla. ”Instrument Of Destruction” sekä ”I Spit On The Thought of God”, jotka molemmat ruoskii uskovaisista viimeiset uskonrippeet ulos. Suhteellisin simppeleihin riffeihin pohjautuvat biisit saavat liekkiä alleen laulaja Niko ”Nylle” Nymanin varsin tulenkatkuisesta örinästä. Erityisesti tykkään Nyllen pidemmistä karjahduksista, joiden käyttö on isketty juuri oikeisiin kohtiin korostamaan likaista äänimaailmaa. Toinen asia mikä myös ilahduttaa on Erkki Pokkisen basson soitto. Basso on erittäin hyvin pinnalla ja suhteellisen tarkasti Pokkinen iskeekin nuotit kuulijan ytimiin.

Jos kaksi ensimmäistä kappaletta olivat thrash ja death metallin äpärälapsen vihajuhlaa, niin ”Sawidicessa” vedetään sitten tiukemmalla asteella ja paahdetaan kolmen ja puolen minuutin ajan kaasu pohjassa. Jos muissa kappaleissa on kuultavissa pieniä säröjä, niin ”Sawidice” on sovituksiltaan ja riffeiltään parasta antia. Demon kaksi viimeistä biisiä ”Abomination” sekä ”Meatgrinder” eivät yllä aivan alkukolmikon tasolle, vaikka vähän tylsistynyt lihakoukun terä viskeleekin ruhoja pitkin teurastamon seiniä.

Yhteenvetona voisi sanoa, että Hatefuryn tinkimätön asenne ja kunnianhimo ovat ainakin kohdallaan. Bändi vetääkin tiukasti yhteen, mutta hiomisen varaa löytyy. Vaikka tuotannon heikohko taso ja osittainen viimeistelemättömyys paistavat lävitse, niin missään nimessä Hatefuryn viiden biisin kokonaisuus ei ole huonolla mallilla. Nyt kun bändi on päässyt vauhtiin, niin voimme odottaa että seuraavalla julkaisulla virheet ovat korjattu ja veret lentelee varmemmin kuulijan silmille.

2,5 / 5

Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
hatefury
1. I Spit on the Thought of God
2. Abominations
3 .Instrument of Destruction
4 .Sawicide
5. Meatgrinder[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here