Hyvinkäältä metalliskeneen ponnistava Lost In Grey julkaisee maaliskuussa debyyttinsä “The Grey Realms”. Yhtye on tiputellut viime vuoden aikana maistiaisia levystä ja sen prosessista. Metalliluola jututti bändin jäseniä Harri Koskelaa, Anne Lilliä ja Miika Haavistoa ja selvitti mistä bändissä on kyse.
Minkälaisista olosuhteista tai niiden pakosta Lost In Grey on syntynyt?
[Harri] Alkuvuodesta 2013 kaiken muun silloisen musiikkitoiminnan ohessa huomasin, että mulla oli muutama biisi joista halusin tehdä jonkinsortin oman projektin, EP:n, jossa olisi ollut vierailevia laulajia. Pyysin Annea suunnittelemaan visuaalista puolta sille projektille, ja siinä suunnitellessa Anne sitten sai biiseistä inspiraation tarinaan, ja pikkuhiljaa lähtikin kehittymään ajatus, että siitä EP:stä tulisikin tehdä täyspitkä albumi, jolloin myös kipinä itse bändin perustamisesta syttyi. Sittenhän piti lähteä kasaamaan jäsenistöä sen bändin ympärille. Joonaksen (Pykäläaho) kanssa olin työskennelly jo monta vuotta ja äänitellyt yhtä sun toista, joten oli erittäin luonnollista pyytää häntä mukaan bändiin. Ja kuten Joonas, niin myös Aapo (Lindberg) oli tuttu aiemmista musiikkikuvioista ja lupautui projektiin bassotaiteilijaksi. Laulujen puolesta oltiin jo Annen ja Emilyn kanssa hetken aikaa keretty yhdessä touhuilemaan, joten puuttui enään kitaristi. Joonas oli soitellut jotain biisien demoversioita Miikalle (Haavisto) ja hän myös samoihin aikoihin etsiskeli orkesteria minkä parissa pääsisi enemmän kitaran varteen, niin eipä aikaakaan kun huomattiin että tässäpä erinomainen heppu jonka kanssa oltiinkin jo kovaa vauhtia äänityspuuhissa.
Debyyttinne “The Grey Realms” julkaistaan 3.3.2017. Kuinka pitkä ja harras levyn prosessi on ollut?
[Harri] No jos lähetään ihan sieltä aivan alkutaipaleelta liikkeelle, niin ei mulla varsinaisesti sävellyksellisesti, tai muutenkaan, ollut mitään aikatauluja asetettuna, joten sain hyvinkin vapaasti kokeilla kaikenlaisia juttuja biisien kanssa. Oli hienoa, että oli mahdollisuus kaikessa rauhassa etsiskellä nykyistä tyylisuuntaa. Tarinan kirjoituksessa ja laulujen sovituksia tehdessä meni myös oma aikansa. Itse levyn äänitykset ajoittui pääosin 2014-2015 välille, eli aika verkkaisesti silloin touhuiltiin albumin kimpussa siinä tiimellyksessä kerkesin myös puolisen vuotta tekemään mm. elokuvamusiikkia. Saipahan hyvin aikaa vielä antaa levyn hautua ennen miksausta. Miksaukset saatiin valmiiksi loppuvuodesta 2015, jonka jälkeen lähdettiin etsimään sopivaa levy-yhtiötä jonka kanssa työskennellä.
Minkälaiset musiikilliset taustat bändin jäsenillä on?
[Harri] No melko kirjavaa musiikkitaustaa omaavaa porukkaa ollaan kaiken kaikkiaan. Aina black metallista ja teknosta oopperaan, mutta eniten meidän jäsenistöllä taustaa löytyy metallimusiikista. Hyvin monta vuotta on Lost in Greyn jäsenistöä kaikenlaisissa musiikillisissa ympyröissä pyöritelty, niin ihan eilisen teeren poikia ja tyttöjä ei enää olla. Siitä syystä varmaan bändin kasaan hitsautuminen onkin ollut helppoa, kun kaikilla on historiaa bänditoiminnan parissa. Tälläkin hetkellä porukkaa vaikuttaa Lost in Greyn ohella muunmuassa Thaurorodissa, Amberian Dawnissa, Azaghalissa ja Kalmankantajassa.
Minkälaisia esikuvia Lost In Greyn musiikista on havaittavissa?
[Harri] Sävellyksellisesti niitä esikuvia sieltä varmasti jokainen bongaa jos jonkinmoisia, mutta ite näkisin, että aika paljon mun touhut säveltäjänä nojailee leffamaisiin elementteihin – sellaiseen tarinankerrontaan musiikilla. Yks suurimpia esikuvia elokuvamusiikin säveltäjistä mulle on Hans Zimmer. Popimman osaston puolelta varmaan Michael Jackson on mulle yks suurimmista esikuvista. Metallimusan puolelta vuorostaan muhun vaikuttaneita bändejä tahi jonkinlaisia esikuvia äkkiseltään tulee mieleen Moonsorrow ja Nightwish. Siitä en sitten osaa tarkemmin sanoa, että mitä näistä edellämainituista esikuvista meidän musiikissa on havaittavissa… Ihme kyllä, vielä nykyäänkin monesti kuulee sanottavan naislaulajan omaavista metallibändeistä, että jaahas, nää on taas näitä female-fronted Nightwish-wannabe bändejä, ja tyhmäähän se nyt ois tyrmätä sitä väitettä, etteikö Nightwishin musiikki ois meikäläiseenkin vaikuttanut, kun on kyse yhdestä Suomen menestyneimmistä bändeistä, joka on alusta asti tehnyt omaa juttuaan – mutta, aivan yhtä hyvin voitaisiin väittää, että korkealta laulavalla mieslaulajalla varustetut metallibändit ois vain wannabe Iron Maideneita. Oli ne esikuvat mitä hyvänsä, jokainen bändi on uniikki.
[Anne] Lopputuloksestakin lienee kuultavissa, että monenlaista esikuvaa löytyy. Siis sen lisäksi, että säveltäjä pitää niin monenlaisesta musiikista, niin kaikki muutkin jäsenet tuovat omat vaikutteet ja mieltymyksensä soppaa maustamaan. Ja mikäs siinä, moninaisuus rikastuttaa! Laulavia esikuvia lienee itselläni paljon, mutta mielenkiintoiset sanoittajat tuntuvat olevan harvassa. Mutta niistä erinomaisista sanoittajista sitten ainakin Mathias Nygård, Ismo Alanko ja Ines Lukkanen pitävät otteessaan, niin erilaisia kuin ovatkin.
“Joku sanoi Game of Thrones, eikä säveltäjä ole edes nähnyt koko sarjaa.”
Hyvään levy-yhtiöön pääseminen ei ole itsestäänselvyys. Miten onnistuitte päätymään NoiseArt Recordsin talliin?
[Harri] Ensinnäkin takana piilee järjetön määrä työtunteja, sekä levyn tuotannon kanssa, että levy-yhtiöihin kontaktoinnin kanssa. Mielenkiintoiseksi tämän asian teki se, että julkisesti koko bändiä ei ollut vielä olemassakaan, eikä mitään musiikkia oltu julkaistu missään muodossa, kun lähdettiin levy-yhtiöitä lähestymään. Se jo tuo omat haasteensa hommaan, mutta toki meillä oli albumi valmiina ja graafinen puoli pitkälti suunniteltuna, joten itse prosessi oli oikeastaan aika yksinkertainen ja luonnollinen – otin muutamaan levy-yhtiöön yhteyttä, jotka koin meille sopiviksi kumppaneiksi. Kerroin keitä me ollaan, mitä tehdään ja mitä on suunnitelmissa. Paras yhteisymmärrys asioista sattui olemaan NoiseArtin mahtavan porukan kanssa. Homma toimi heti alusta asti ja he uskoivat meidän juttuun, jonka me koimme tietenkin tärkeimmäksi aspektiksi. Siitä on sitten aika helppo lähteä rakentamaan hommaa etiäpäin.
Onnistunut “Dark Skies”-kappaleen musavideo on tehty myös bändin omasta toimesta. Minkälainen projekti oli ja kuinka kovasta työmäärästä oli kyse?
[Anne] Kiitos, mukava kuulla että pidit siitä!
Musavideoprojekti oli hyvin samankaltainen kuin itse levyn tekokin – eli alati muovautuva prosessi itsessään. Alussa oli toki mielessä jokunen yksittäinen elementti tai kuva jotka halusin tuoda myös lopulliseen teokseen, mielikuva tai ristiriita. En kuitenkaan halunnut mitään tarkkaa käsikirjoitusta lähtiessäni metsästämään kuvia, vaan halusin antaa tilaa leikille ja improvisoinnille. Työtuntien lopullista lukumäärää en ole vieläkään uskaltanut laskea, mutta voin sanoa, että lukuisat ovat ne aamut joina olen herännyt ennen kukonlaulua ja metsästänyt paremmalla tai huonommalla menestyksellä sumuja soilla, tai jahdannut auringonnousuja. Ehkä vaivannäöstä kertonee jotain myös hetket kun olen esim. lillunut jääkylmässä joessa miltei hypotermiassa kiroten omia ideoitani.
Mikä on mielestänne musiikkivideon merkitys tämän päivän metalliskenessä ja uuden bändin promoamisessa?
[Anne] Musiikkiteollisuuden tai esim. levy-yhtiöiden näkökulmasta en kykene tätä kysymystä käsittelemään, mutta itse kuulijana ja katsojana, artistina ja kuvaajana olen pohtinut asiaa jokseenkin näin… Toki uutta kuunneltavaa toki löytyy esim. Spotify- tai YouTube -suositusten perusteella, ohjelman ehdottaessa aiemmin kuunnellun perusteella jotain uutta. Mutta harmillisen usein musiikkivideo jää pelkäksi promoamiseksi, vaikka mielestäni hyvä musiikkivideo voisi tuoda jotain lisää varsinaiseen musiikkiin, tai olla jopa uusi erillinen teos itsessään. Viimeisimpänä esimerkkinä tulee mieleen Wardrunan “Raido”, joka ei ole yksinomaan esteettinen elämys, vaan tuo ihan uusia ulottuvuuksia tekstin tulkintaan – kokonaisuudesta kun tulee enemmän kuin osiensa summa. Yhtä erinomaiset videot ovat harvassa, mutta välillä ainakin pyrkimys sellaisen tekemiseen välittyy, ja sitä arvostan. Liian usein kun unohtuu niin musiikki, kuin kerronta ja runollisuuskin… Nykytrendinä vaikuttaakin olevan, että genrestä riippumatta niin paikkansa vakiinnuttaneille kuin uudemmillekin orkestereille touhutaan videoita vain videoiden vuoksi, eikä niin suurta väliä sen sisällön kanssa muuten. Musiikkivideoitten alkuaikoina toki lähinnä tehtailtiin soittovideoita, mutta siitä huolimatta ajattelen, että jos haluan nähdä yhtyeen soittamassa, niin menen keikalle – en tuijota bändiä ruudultani.
Olette tiputelleet “The Grey Realms”-levystä tipoittain ja jopa salamyhkäisesti infoa. Kuuluuko mystinen ja “harmaa” tematiikka bändinne imagoon ja miten se näyttäytyy? Onko esimerkiksi Lost in Grey-nimessä jotain erityistä merkitystä?
[Anne] Salamyhkäisyydestä en osaa sanoa, mutta nykyajan informaatiotulvassa kenties pätee vanha tuttu tokaisu “less is more” (Harri lisää: “How can less be more? More is more!”, johon Anne reagoi läpsäyttämällä Harria tuttavallisesti takaraivoon todeten “turpa kiinni”).
Merkityksiä on enempi tai vähempi “jemmailtuna” kutakuinkin kaikkeen, nimestä lähtien, ja kaikki liittyy kaikkeen, ainakin useimmiten. Myös mielikuvitukselle ja erilaisille tulkinnoille on pyritty jättämään tilaa. Esimerkiksi harmauden voi nähdä värien puuttumisena, turtumisena, tai vaikka suruna. Sitten taas toisaalta harmaan sävyjen moninaisuuden voi ajatella vastakohtana mustavalkoisuudelle – esim. käsityksille absoluuttisesta hyvästä tai pahasta, oikeasta ja väärästä.
Innokkaimmilla kuulijoilla onkin tässä moneksi illaksi bongailtavaa ja pohdiskeltavaa. Hommaan ei ole lukittuna mitään yhtä ainutta oikeaa tulkintaa, sillä tulkinnan monipuolisuus on, musiikin ohella myös muilla elämän osa-alueilla, yksi ihmisyyden jännimmistä jutuista. Sen myötä, ja etenkin niistä ristiriitaisista näkemyksistä, syntyy parhaimmillaan keskustelua ja mahdollisuuksia oppia ja luoda kaikkea uutta.
Ilman muuta on jatkoa – seuraavaa levyä sävelletään jo. Ei meistä näin helpolla päästä.
Levynne kansitaide on komeaa katseltavaa. Miten se on syntynyt?
[Miika] Kansitaiteen suhteen sain hyvinkin vapaat kädet toteuttaa omia visioitani ja valmista materiaalia alkoikin syntyä melko vaivattomasti kunhan se punainen lanka oli ensin löydetty. Uuden bändin ensimmäisen levyn käyntikorttina esitellään simppelisti itse bändi – nimi ja logo. Itse tykkään rakennella tämän kaltaiset fiiliskuvat erilaisista tekstuureista ja kerros kerrokselta kasatuista elementeistä. Hyvänä vastapainona tälle ovat sisäsivujen jylhät ja suorastaan mieltä rauhoittavat maisemakuvat, jotka ovat siis Annen käsialaa.
Kuvailkaa levyn jokaista biisiä yhdellä lauseella:
Waltz of Lillian: Alkusoitto Lillianin, ja kuulijan, matkalle.
Road to Styx: Liukastelua mutaisilla metsäpoluilla powerimpien tahtien saattelemana.
Dark Skies: Ensimmäinen sinkkubiisi, aamunkoitto Lillianin löytämässä maailmassa.
Revelation: “Turistikierros” Harmaassa valtakunnassa.
The Order: Dialogin täyteinen kappale, niin musiikillisesti kuin tarinallisestikin.
New Horizon: Joku sanoi “Game of Thrones”, eikä säveltäjä ole edes nähnyt koko sarjaa.
The Grey Realms: Eepos, mistä koko Lost in Greyn tarina sai alkunsa.
Silence Falls: Esirippu laskeutuu, ja näyttelijät poistuvat lavalta.
…Kuitenkin tämänkaltaisen kuvailemisen sijaan mielekkäämpää voisi olla esittää kysymyksiä, kuten minne Lillian on menossa ja minne hän lopulta päätyy, millaisia mielikuvia Lillianille luodaan ja mitä lupauksia tehdään, millaisia ristiriitoja kohtaamme, jne.?
Onko Lost In Greylle luvassa jatkoa vai onko tämä vain yhden levyn projekti?
[Harri] Ilman muuta on jatkoa – seuraavaa levyä sävelletään jo. Ei meistä näin helpolla päästä.
Kiitos haastattelusta! Metalliluola toivottaa bändille mitä parhainta menestystä!
[Harri] Kiitoksia, oli ilo vastailla kysymyksiinne!
Lost in Grey toivottaa myös mitä parhainta jatkoa Metalliluolalle ja lukijoille!
HAASTATTELU: PETE ALANDER
*******
Lost In Greyn levynjulkkaribileet Hyvinkäällä Crafters Barissa 3.3.2017 klo 18 alkaen.
Katso tapahtuman Facebook-sivu.
Tutustu Lost In Greyhin:
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.
