Haastattelussa Funeral For The Masses

1

Brutaalia metallia soittava oululainen Funeral For The Masses julkaisee uuden EP:n nimeltä ”Pitch Black” perjantaina 13.1.2017. Otimme yhteyttä yhtyeen kitaristi Eemeli Boddeen haastattelun merkeissä.

Hyytävää keskitalvea Luolasta. Mitäs herroille kuuluu ja mitkä ovat tunnelmat uuden EP:n ”Pitch Blackin” tiimoilta?

Kiitoksia kysymästä! Erittäin hyvää kuuluu ja tunnelmat ovat katossa itse kullakin uuden julkaisun suhteen. Tähän mennessä biisit on saanu tosi hyvää palautetta ja porukka on tykänny joten innolla odotetaan että päästään laukomaan loputkin biisit linjoille.

Yhtyeenne on perustettu vuonna 2014 ja uusi EP:nne on järjestyksessään kolmas. Miten näette musiikillinen suunnan kehittyneen alkuajoista?

Ehdottomasti tyylitajullisesti ja musiikillisesti ollaan menty isoja harppauksia eteenpäin. Biisit on ehjempiä kokonaisuuksia ja ollaan löydetty sitä omaa soundia joka julkaisun myötä aina vaan enemmän ja enemmän. Eihän sitä tiedä vaikka kohta uskaltaisi tehdä jo ihan kokonaisen levynkin.

Funeral For The Masses sekoittelee taidokkaasti eri metallin osa-alueita. Miten kuvailisitte itse musiikkianne?

Alkuaikoina koitettiin miettiä, että mikä olisi meitä eniten kuvaileva tyylilaji ja mihin meidän musiikki kuuluisi lokeroida mutta todettiin että eihän siitä mitään tullut. Siinä vaiheessa myllyssä oli jo deathcorea, modernimpaa dödistä, groovea ja sitä kuuluisaa suomalaista melodista melankoliaa sekaisin, eikä ne vaikutteet ole ainakaan vähentyneet tähän päivään mennessä. Lopulta päädyttiin lokeroimaan itsemme ”Brutal Metalliksi”, joka on onnistunut aika hyvin kuvaamaan meidän tyyliä.

”Pitch Black” julkaistaan  tammikuun 13. Päivä. Minkälainen prosessi oli saada biisit lopulliseen muotoon ja onko jälki juuri semmoista mitä lähditte hakemaan?

Prosessi alkoi heti edellisen julkaisun jälkeen ja biisejä alkoi syntyä tappavan tasaiseen tahtiin. Ensiksi tehtiin demot biiseistä kotistudiossa ja sitten hinkattiin niitä reenikämpillä melkein kyllästymiseen saakka että saatiin biisit, ja koko julkaisu, toimimaan kokonaisuutena. Poikkeuksena F.F.T.M – musavideobiisi, joka tehtiin vasta itse äänitysvaiheessa valmiiksi. Levyhän on kokonaan itse tehty miksausta ja masterointia lukuunottamatta. Sen tontin hoiti Hacktivistin Timfy James. Lopputulos oli juuri sitä mitä haettiinkin.

Esiinnyitte viime kesänä Nummirockissa. Minkälaiset fiilikset keikasta jäivät ja onko isommilla festareilla esiintyminen niin suuri ponnahduslauta uusille yhtyeille kuin voisi äkkiseltään kuvitella? Kilpailu on varmasti joka genressä kovaa?

Nummirockin keikka oli kyllä yksi kesän kohokohdista. Soitettiin hyvä keikka, tavattiin uusia ihmisiä ja pidettiin hauskaa. Ponnahduslautanahan nämä festarit toimivat aina, sillä siellä on väistämättä uusia naamoja katsomassa keikkaa ja tottakai isommat keikat ovat elintärkeitä uusien bändien keikkakokemuksen kannalta. Kilpailua on kyllä aivan älyttömästi, mutta me pistetään kovalla kovaa vastaan. Ja vielä täysiä.

Monia varmasti kiinnostaa tietää miten bändit tänä päivänä harjoittelevat. Onko treenisessionne kaljanhuuruisia kohtaamisia vai jotain täysin muuta?

Me pidetään yleensä kaljoittelut ja soittaminen erillään. Treenit pidetään treeneinä ja niiden jälkeen sitten otetaan jos otetaan, yhdessä tai erikseen. Tottakai kalja tai pari saattaa mennä siinä soiton ohessa silloin tällöin, mutta ei sen enempää. Keikoilla sama homma. Ennen showta kukaan meistä harvemmin juo sitä paria kaljaa enempää että pystytään toimittamaan paras mahdollinen liveshow, mutta keikkojen jälkeen ne kaljahuurut ovat monesti vähän vahvempia.  

Jos mennään lyriikkapuolelle, niin mitä haluatte kappaleillanne viestittää? Kuka vastaa sanoituksista ja miten ne syntyvät lopulliseen muotoon? 

Suurin osan sanoista kirjoittaa meidän vokalisti Teemu, ja pieni osa on omaa käsialaani. Inspiraatio sanoihin ja ideoihin tulee unista ja mielikuvituksen koukeroista, elokuvista ja osa jopa suomen poliittisesta tilanteesta. Kaikki nämä pienellä fiktiolla höystettynä tottakai. Teemaa löytyy vähän laidasta laitaan, mutta yhtään iloista FFTM – kappaletta ei taida vielä olla olemassa.

Miltä tulevaisuus näyttää? Onko luvassa kiertuetta tai isompia yksittäisiä keikkoja / festareita?

Tulevaisuus näyttää erittäin hyvältä! Nyt tammikuussa vedetään levynjulkkari minitour Carnalationin kanssa joka huipentuu levynjulkkarikeikkaan 28. päivä Oulussa. Heti julkaisun jälkeen aletaan pommittamaan keikkajärjestäjiä uudella materiaalilla. Tarkoituksena olisi olla ensimmäisenä yhteydessä juurikin näihin festaritahoihin.

Mitkä bändit ovat vaikuttaneet eniten Funeral For The Massesin syntyyn ?

Suicide Silence, Thy Art Is Murder ja Whitechapel taisivat olla ne suurimmat vaikuttajat bändiä perustettaessa. Tottakai niitä muitakin nimiä samasta ja eri genreistä oli taustalla mutta nämä kolme mainittakoon pääasiallisesti.

Terveisiä faneillenne ja Metalliluolan lukijoille?

Iso käsi kaikille meidän tukijoille, ja jos bändi ei ole entuudestaan tuttu nii käykää tutustumassa meidän Facebook ja Instagram sivuihin! Tulkaa keikoille pitämään hauskaa meidän kanssa ja tulkaa ehdottomasti nykimään hiasta ja juttelemaan jos jossain satutte meitä näkemään. Keep It Brutal!

Haastattelu: Juha Karvonen
Bändikuva: Teemu Halmetoja
Livekuva: Raisa Krogerus, Metalliluola

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here