Guns N’ Rosesin klassikkodebyytin ”Appetite For Destruction” musiikki saa vokalisti W. Axl Rosen 60-vuotisjuhlan kunniaksi puhua puolestaan, vaikka tämän USA:n kautta aikojen eniten myyneiden pitkäsoittojen listalta sijalta 11 löytyvän ja maailmanlaajuisesti noin 30 miljoonaa kappaletta myyneen albumin syntyhistoriasta löytyy monenlaista tarinaa.
Materiaali oli testattu tiukan keikkailun myötä lavalla, mutta levyltä putosi useampi kappale, jotka päätyivät myöhemmin ilmestyneille ”Use Your Illusion” -kiekoille. Näitä olivat mm. “Back Off Bitch”, “You Could Be Mine”, “November Rain” sekä “Don’t Cry”. Tarinan mukaan kaksi viimeistä putosivat levyltä sen vuoksi, että ainoan balladin paikka oli jo varattu ”Sweet Child O’ Minelle”.
Albumin tuottajavalinta aiheutti myös ongelmia: paikkaa tarjottiin Kissin Paul Stanleylle sekä supertuottaja Robert John ”Mutt” Langelle (AC/DC, Def Leppard, Foreigner jne.), joka osoittautui kuitenkin liian kalliiksi budjetille. Työhön valittiin lopulta tuntematon Mike Clink, joka oli tullut tunnetuksi äänittäjän roolistaan mm. Ufon ja Heartin levyillä.
You know where you are? You’re in a jungle baby. You’re gonna die.
Albumi käynnistyy yhdellä albumin monista klassikoista ”Welcome To The Jungle”. Biisi starttaa Slashin ilkeällä delay-efektin sävyttämä riffillä. Miehen muistelmateoksen mukaan kyseinen intro oli todella vaikea saada osumaan yhteen Steven Adlerin rumpujen kanssa, sillä rummut lähtivät liikkeelle miten sattuu. Riffiä ei pystynyt laskemaan sisään, koska rumpuosuuksissa ei käytetty klikkiraitaa. Kitarasankarimme oli toivottava parasta ja uskottava siihen, että riffi osuu yhteen rumpujen kanssa. Tällaista oli aika ennen pro toolsia. Ilkeä biisi jyrää eteenpäin vastustamattomasti kertoen Los Angelesin ja siihen liittyvien unelmien kohtaamisesta kylmässä todellisuudessa. Loistava sävellys sisältää useita kohokohtia, mutta kliimaksi osuu Axl Rosen karjuma ”You know where you are? You’re in a jungle baby. You’re gonna die” kohtaan ja sitä seuraavaan modulaatioon. Täydellinen, ilkeä hard rock- pala, joka poikkesi suuresti tuon ajan iloisesta pop metallista, ollen silti pirullisen tarttuva.
”It’s So Easy” on Duff McKaganin säveltämä biisi, joka on ollut osa bändin livesettiä levyn julkaisusta asti, toimien Hämeenlinnassa vuonna 2017 vierailleen Euroopan paluukiertueen avausbiisinä. Mainio ja jälleen kerran ilkeä katurockpala. Ja lisää vaan pökköä pesään: ”Nightrain” on mainio oodi halvalle viinalle ja ”Out Ta Get Me”-kappaletta kannattelee ilkeä riffi, tarttuva kertsi = loistavaa hard rockia, jonka kruunaa Axlin loppuun päräyttämä säe:
They’re out ta get me
They won’t catch me
I’m innocent
So you can
Suck me
Take that one to heart.
Vinyyliajan A-puoli lähestyy loppuaan ja bändi siirtyy syntisen Bo Diddley -beatin maailmaan kertoen samalla synkkää tarinaa heroiinin vaaroista. Ladies and Gentlemen. “Mr Brownstone”.
I used to do a little, but a little wouldn’t do, so the little got more and more. I just keep trying to get a little better, said a little better than before.
Levyn eeppinen megahitti ”Paradise City” käynnistyy poikkeuksellisesti kertosäkeellä, jonka lyriikat ovat kaikille tutut. Slashin elämäkerran mukaan sanat menivät alkuun hieman erityylisenä bändin laulaessa: ”Take me down to the paradise city, where the girls are fat and have big titties”. Näin jälkikäteen ajatellen lyriikoiden muuttaminen oli kaupallisessa mielessä järkevä ratkaisu. Levyn jälkimmäinen puoliskon avaa ”My Michelle”, joka on kirjoitettu yhtyeen tuttavalle Michelle Youngille. Huumeongelmasta kärsineen Youngin äiti oli kuollut ja isä työskenteli pornoteollisuudessa.
Your daddy works in porno. Now that mommy’s not around
She used to love her heroin. But now she’s underground
So you stay out late at night. And you do your dope for free
Drivin’ your friends crazy. With your life’s insanity
Mainion biisin voi jälleen laskea klassikoksi ja vasta tämän jälkeen saadaan ilmoille ensimmäinen kappale, joka ei sitä ole. Tämä ei tarkoita sitä, että ”Think About You” olisi huono biisi, mutta tämä tarttuva rock veto hienoudestaan huolimatta ei ole sitä edeltäneen biisikatraan äärettömän kovaa tasoa.
”Sweet Child O’ Mine” kaynnistyy kaikille tutulla Slashin kitaraintrolla, jota herra itse kutsuu ”vitsiksi ja sormiharjoitukseksi”. Vitsiksi tarkoitettu tai ei, niin introa voi huoleti kutsua klassikoksi, jonka jokainen rockfani tunnistaa. Biisi itsessään oli bändin lopullinen kaupallinen läpimurto nousten mm. USA:n sinkkulistan ykköseksi ja siloittaen ”Appetite For Destructionin” tietä kaupalliseen jättimenestykseen.
”You’re Crazy” avasi albumin loppusuoran. Tiukka sovitus palautti meiningin levyn balladiosuuden jälkeen takaisin rouheaan rokkiin tiukan riffin myötä. Axlin laulaessa ”you know you’re crazy. Youre fucking crazy”, oli homma sillä selvä: Hulluhan sen täytyi olla. Loistavaa.
Mainion ”Anything Goesin” jälkeen yksi kautta aikojen parhaista rock-levyistä saa ansaitsemansa finaalin ”Rocket Queenin” myötä. Biisi ansaitsee paikkansa monesta syystä, sillä siitä löytyy mainio riffi, tarttuva kertosäe sekä upea c-osa. Kappaleen slide-kitaran sävyttämästä väliosasta kuultavissa olevat miehen ja naisen väliseen fyysiseen kanssakäymiseen viittaavat äänet on pakko mainita: Asialla olivat Axl Rose sekä Steve Adlerin on/off-tyttöystävä Adriana Smith, joka lupautui ”esiintymään” albumilla rakkaudesta bändiä kohtaan sekä pullosta Jack Daniels -viskiä. Homma hoidettiin metodinäyttelijän tarkkuudella ja nauhalle tallentui 30 minuuttia ”sitä itseään”, studion laulukopin toimittaessa rakkauden tyyssijan paikkaa.
”Appetite For Destructionista” kirjoittaminen oli vaikea kokemus. Kyseessä on yksi kautta aikojen parhaista rock-levyistä, sekä parhaista debyyteistä kaikki genret mukaan lukien. Oma historiani teoksen kanssa ulottuu lähes yhtä kauas, kuin sen julkaisusta on aikaa. Se on kulkenut mukanani kauan ja sen tahtiin on dokattu, mokattu, itketty, naurettu ja tehty monia asioita, joita ei tässä kannata mainita.
”Appetite For Destruction” oli mullistava teos, sillä levy ilmestyi aikana, jolloin ns. tukkahevi hallitsi. Albumilla oli suuri vaikutus siihen, että valtavirran rockmusiikki sai takaisin ison palan ilkeyttä ja rujoutta. Kokonaisuus on myös kestänyt ajan hammasta hyvin, sillä biisit kuulostavat yhä tuoreilta. Toisaalta ajaton sekä loistava rockmusiikki toimii aina näin. Loistava levy ja kiistaton klassikko.
10/10
Ilkka Järvenpää
1.Welcome To The Jungle
2.It’s So Easy
3.Nightrain
4.Out Ta Get Me
5.Mr. Brownstone
6.Paradise City
7.My Michelle
8.Think About You
9.Sweet Child O’ Mine
10.You’re Crazy
11.Anything Goes
12.Rocket Queen
Alkuperäinen kansikuva, joka joutui sensuurin kynsiin:
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}