Fucking Hands – Hellhole Blues (2019)

Fucking Hands tarjoilee ainutlaatuisen nimensä saattelemana reilut puoli tuntia vanhakantaista stoner metallia grungen ja doomin sävyin. Vallitseva ilmapiiri on 1970-luvun hämyistä psykedeliaa tavoitteleva, 1990-luvun suomirockin ja Alice In Chainsin välitöntä tunnelmaa projisoiva sekä uudempaa doomia välittävä sekasikiö. Doomin ja stonerin saralla kuuntelukokemus on nykyisin valitettavan usein masentava, onneksi ”Hellhole Blues” väistää tämän ansan heittämällä kehiin suoraviivaista ja raskasta poljentaa.

Asianmukaisesti tuotanto on samalla pölyinen, mutta riittävän kirkas välttääkseen pahimpien pörinäkokoonpanojen karikot. Biisit eivät ole erityisen vakuuttavia, mutta edes Candlemass alkuperäisen laulajansa kanssa ei pysty vuonna 2019 urotekoihin, joten tähän peilaten ei olla aivan toivottamassa tilanteessa.

Levyn pelastaa sen lyhyys sekä vokalisti Mio Saksion yllättävän moni-ilmeinen huuto. Albumin loppupuolella sovitusten ryhti alkaa hiipua ja yleisilme muuttua valitettavan geneeriseksi. Tässä vaiheessa onneksi 32 minuuttia on jo käytetty. Kappaleissa on kautta linjan hyviä osia, mutta yhtye tuntuu kärsivän jonkinlaisesta epävarmuudesta, eikä anna riffien kantaa sävellyksiä riittävän painokkaasti mukanaan.

Jos mieli tekee maailmanvalloitukseen bändin nimi tulisi vaihtaa ja sopiva saattaisi löytyä esimerkiksi uuden levyn tittelistä. Plussaa puolestaan jaellaan kylmää kuolemaa henkivästä kannesta.

7/10

Ville Krannila

1.Coma
2.Secret Place
3.Bless
4.Last Words
5.Sunshine
6.Religions
7.The Underworld
8.Hellhole Blues

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here