Ex-Kiss kitaristi Mark St. Johnin syntymästä 60 vuotta

mark2

Ex-Kiss kitaristi Mark St. Johnin syntymästä tulee tänään kuluneeksi 60 vuotta. St. John soitti aikanaan Kissin 1980-luvun menestyneimpiin levyihin kuuluneella ”Animalizella,” mutta jätti bändin seuranneen kiertueen aikana terveysongelmien vuoksi. Mark kuoli vuonna 2007.

Mark Leslie Norton syntyi 7.2.1956. Ennen Kissiin liittymistään hän toimi kitaraopettajana Kaliforniassa soittaen samalla Front Page-yhtyeessä lähinnä cover-materiaalia. Markin ja Kiss-yhtyeen tiet kohtasivat, kun bändi kaipasi uutta kitaristia Vinnie Vincentin paikkaajaksi keväällä 1984. Paul Stanleyn kitarat toimittanut Grover Jackson suositteli Markia pestiin. Uuden sukunimen St. John saanut kitaristi levytti soolo-osuudet suurimpaan osaan syyskuussa 1984 julkaistun ”Animalizen” kappaleista. Bändi haki soundissaan 1980-luvun teknisempää otetta, mutta myöhemmin kritisoivat tätä samaa lähestymiskulmaa ja sitä, ettei Mark kyennyt toistamaan soolojaan samalla tavalla kerran ne soitettuaan. Kiss-jäsenten ristiriitaiset lausunnot tunnetaan, sillä Markin liittyessä bändiin Stanley ylisti miestä:

Hän osaa soittaa Beethovenia kitaralla, ja saa sen kuulostamaan boogielta.

Joka tapauksessa kahteen levyn biisiin soolot veti nauhalle aiemmista Kiss-yhteyksistä tutun Bob Kulickin veli Bruce. Virallisesti syy tähän on vahvistamatta. Mark itse kertoi sen saattaneen johtua siitä, ettei mies yksinkertaisesti aikataulupaineiden alla kyennyt olemaan Gene Simmonsin ja Stanleyn kanssa kahdessa eri studiossa yhtä aikaa. Kuvatun materiaalin osalta ainoan esiintymisensä bändin kanssa Mark teki singlen ”Heaven’s On Fire” videossa, jonka kuvauksiin mies saapui suoraan sairaalasta. Biisi oli suuri hitti ja yksi kasarivuosien Kiss-klassikoista, jota bändi soittaa konserteissaan yhä tänäkin päivänä.

stjohn

”Animalize”-kiertueen alla Mark sairastui vaikeaan niveltulehdukseen, jonka seurauksena miehen käsi ja sormet turposivat niin, ettei kitaransoitosta tullut mitään. St. John pystyi soittamaan koko kiertueella vain parilla keikalla yhtyeen kanssa. Bruce Kulick korvasi hänet ensin väliaikaisesti ja joulukuusta 1984 alkaen pysyvästi.

St. John kuvasi myöhemmin aikaansa yhtyeessä:

En ollut mikään Kiss-fani aiemmin, sillä kasvoin klassisen ja jazz-musiikin parissa. He kuitenkin pitivät tyylistäni koesoitossa ja sain paikan. Kitaraosuudet ”Animalizelle” tehtiin nopeasti parissa viikossa. Tein ne ensin itse studioteknikon kanssa, mutta ilmeisesti homma ampui yli, sillä he poistivat kaikki kitara-raitani. Lisäilin sitten myöhemmin joitain juttuja Paulin soittamiin rytmikitaraosuuksiin ja tein soolot hänen kanssaan yhteistyössä. Bändi ja fanit tuntuivat pitäneen lopputuloksesta, joten olin tyytyväinen. Paineet olivat kovat ja kun sairastuin, se ei auttanut asiaa. Lopulta yhteistyömme päättyi, sillä he eivät voineet jatkaa kahden soolokitaristin showta. Olin hiukan turhautunut, mutta sellaista se on.

Kiss-ajan jälkeen St. John perusti laulaja Dave Donaton kanssa White Tiger-kokoonpanon, joka julkaisi yhden kohtalaisesti menestyneen albumin ja teki myöhemmin jonkin verran keikkoja sekä demoja. Entinen Kiss-rumpali Peter Criss liittyi bändin 1990-luvun alussa, jolloin sen nimi oli hetken The Keep ja muovautui lopulta rumpalin sooloyhtyeeksi Criss. Tästäkään kokoonpanosta ei tullut sen suurempaa menestystä, Peter ja Mark riitautuivat ja tiet erkanivat nopeasti. St. John teki koko ajan sivussa erinäisiä sessiotöitä ja palasi lopulta kitaraopetuksen pariin. 1990-luvulta lähtien hän oli vähän julkisuudessa näyttäytyen muutamia kertoja Kiss Expoissa. Tässä vaiheessa lausunnot Kiss-ajasta eivät olleen enää niin positiivisia kuin aiemmin, ja mies kertoi jopa ahdistuneensa pahasti Kiss-pestinsä aikana.

crissstjohn

Mark kuoli 5.4.2007 vain 51-vuotiaana. Virallinen kuolinsyy oli lääkkeiden yliannostuksesta johtunut aivoverenvuoto. St. Johnin nimeä harvoin kuulee mainittavan Kiss-yhteyksissä, mutta miehen työskentely ”Animalize-” albumilla oli yksi merkittävä osatekijä albumin menestyksessä ja levyn kitarasoolot teknisyydestään huolimatta kuulostavat yhä vakuuttavilta.

Teksti: Ville Krannila

Katso alta Markin esitykset Kissin riveissä kappaleissa ”Heaven’s On Fire” ja ”Thrills In The Night,” miehen haastattelu ”Kissology” II DVD:ltä ja Markin sekä Peter Crissin esitys kappaleesta ”Love For Sale”:

mark1

Kommentit

kommentit