Emma-ehdokkaat vuoden 2017 kotimaiseksi metallialbumiksi julki

Musiikkialan palkintoja jo vuodesta 1983 ja nyt 32. kerran jakanut Emma Gaala on julkistanut tänään kuluvan vuoden ehdokkaansa ensi helmikuussa järjestettävää seremoniaa varten. Metallilevy on palkittu vuodesta 2002 alkaen. Yksikään tämän vuotisista ehdokkaista ei ole voittanut aikaisemmin metallipalkintoa, mutta Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen ”Rajaportti”-levy valittiin vuoden albumiksi 2002 ja bändi sai samana vuonna myös Vuoden yhtye -palkinnon.

Mukana on tänä vuonna myös kaksi debyyttilevynsä julkaissutta yhtyettä. Vuoden metallialbumista 2017 kisaavat Beast In Blackin ”Berserker”, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen ”Lauluja Suomesta”, Hallattaren ”No Stars Upon the Bridge” sekä Battle Beastin ”Bringer Of Pain”. Kaikki kategoriat ja ehdokkaat saa katseluun tästä. Viime vuonna metallikategorian voittajaksi ylsi Stam1na ”Elokuutio” –albumilla.

Palkinnot jaetaan Espoon Metro Areenalla 3.2.2018. Metalliluolan arviot ehdolla olevista raskaan musiikin levyistä aukeavat linkeistä:

Beast In Black – Berserker
Battle Beast – Bringer Of Pain
Hallatar – No Stars Upon the Bridge
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus – Lauluja Suomesta

Artikkelikuva: Jussi Ratilainen
Lähde: Iskelmä.fi

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here