Doogie White: ”En halua muuttua cover-laulajaksi”.

Skotlantilainen hard rock –laulaja Doogie White omaa vakuuttavan CV:n.

Miehen vankka kokemus kulkee aina 1980-luvun La Paz –yhtyeensä päivistä Midnight Bluen kautta Ritchie Blackmore’s Rainbowssa tapahtuneeseen läpimurtoon 1990-luvun puolivälissä. Rainbown jälkeen White on laulanut Yngwie Malmsteenin ja Tankin kanssa, tehnyt useita hienoja levyjä Cornerstone sekä Demon’s Eye –yhtyeissä ja viimeiseksi Michael Schenkerin Temple of Rockissa sekä äskettäin uuden ”Resurrection” -albumin julkaiseessa Michael Schenker Festissä. White saapui huhtikuussa Suomeen koko uransa läpileikkaavan soolokiertueen merkeissä. Tunnin juttutuokioon riitti asiaa puheliaan skotin muistellessa mielellään 30 vuoden aikana matkattuja suoria ja mutkia. Vaikka White on työskennellyt usean legendan kanssa, Tony Iommin työtarjouksen torjuminen harmittaa vokalistia edelleen.

White kiertää eri maissa soolokeikkojaan paikallisten soittajien kanssa White Noise -konseptilla.

On loistavaa, että ihmiset haluavat vielä tulla katsomaan esiintymisiäni. On jännittävää ja hienoa keikkailla soolona. Ihmiset avausiltana Riihimäellä olivat hyvin mukana menossa. Vaikka Ronnie Romeron (nykyinen Rainbow-vokalisti) syntymäpäiväjuhlillakin on varmasti enemmän porukkaa ja paikka oli pieni, tunnelma oli katossa.

White saa eri kokoonpanoissa laulaa paljon hard rock -klassikoita. Suoran kopionnin sijasta Doogie liittää tuttuihin biiseihin omat tavaramerkkinsä.

Klassikoissa on kaikissa omat tavaramerkkinsä, esimerkiksi Phil Moggilla ja Frank Sinatralla on uniikki tyyli, jota on todella vaikea, ellei mahdoton kopioida. Ja jos haluat kuulla noita lauluja Phil Moggin laulamana, mene katsomaan UFO:a. Jos vain kopioit Moggia, mitä järkeä siinä on? Tai jos laulan ”Made In Japanin” ja teen sen suoraan Ian Gillanin tyylillä. Se on täysin turhaa. En halua muuttua cover-laulajaksi tai tehdä vain cover-biisejä. Katso mitä alkuperäiset laulajat tekevät ja käytä sitä pohjana omalle tekemiselle, mutta toteuta homma omalla tyylilläsi. Muuten sinusta tulee vain karaokelaulaja, ja tunnen olevani hieman enemmän (nauraa).

Tunnetusti vaikeiden kitaristien kanssa työskennellyt White on löytänyt rauhan saksalaisveteraani Michael Schenkerin kanssa. Michael Schenker’s Temple Of Rockin jatkoksi Doogie vaikuttaa Michael Schenker Fest -kokoonpanossa yhdessä Gary Bardenin, Robin McAuleyn sekä Graham Bonnetin kanssa.

Tein Michael Schenkerin kanssa Temple Of Rockia pitkään ja oli aika pitää tauko. Silloin Michael päätti koota Schenker Festin saadakseen alkuperäiset MSG-laulajat yhteen. Pari vuotta myöhemmin hän soitti myös minulle ja pyysi mukaan projektiin. Aloin innoissani  työstää Michaelin lähettämiä kappaleita, ja sainkin kolme omaa biisiäni levylle. Minua jännitti, sillä olin kokoonpanon ”uusi poika”. Kaikki ottivat minut kuitenkin hyvin vastaan ja tulemme hienosti toimeen. Lavalla ei ole egoja eikä vakavaa kilpailua, vaikka laulajien välillä ystävällisessä mielessä sellaista aina vähän onkin. Mutta se vain tekee esityksestä paremman.

En ole koskaan aiemmin jakanut lavaa muiden kanssa, joten kyseessä on ollut opettavainen kokemus. Ja veteraanit laulavat yhä yhtä hyvin kuin nuorempina, on haastavaa nousta lavalle heidän jälkeensä. Opin heiltä paljon ja se vain tekee showsta paremman. Katselen Graham Bonnetin loistavaa esitystä ja ajattelen ”okei nyt paine on kova, minun on parasta antaa kaikkeni tuon jälkeen”.

Monet fanit toivovat jatkoa 2000-luvun hienoille Cornerstone-levyille, jotka Doogie teki alkuperäisen Royal Hunt -basisti Steen Mogensenin kanssa.

Teimme jonkin aikaa sitten Steenin pyynnöstä yhdessä muutaman uuden kappaleen. Levy-yhtiö oli lähestynyt häntä kysellen uuden Cornerstone-albumin mahdollisuudesta. Suostuin laulamaan levyllä, mutta lopulta yhtiö halusi liikaa valtaa vaikuttaa levyn sisältöön ja homma jäi siihen. Cornerstone oli hieno yhtye, bändin toiselta levyltä ”Human Stain” löytyy balladi ”Singing Alone” joka kertoo Rainbown hajoamisesta. Sillä albumilla on kappaleita kuten ”Future Rising”, jotka tein toiselle Rainbow-levylleni jota ei koskaan tullut. Myös Tankin ”Judgement Day” on siltä ajalta.

Yngwie Malmsteen ajautui viime vuonna sanaharkkaan arvosteltuaan entisiä laulajiaan. Kahdella Malmsteen-levyllä 2000-luvun puolella esiintynyt White ei kuitenkaan kanna mitään kaunaa entistä työnantajaansa kohtaan.

Minulle ei ole ollut koskaan mitään ongelmia Yngwien kanssa, pidän hänestä ihmisenä ja lähdimme eri teille ystävinä. Se oli yksinkertaisesti työsuhde, joka tuli päätökseensä. Olemme nähneet sen jälkeen joitain kertoja, mutta en ole kuunnellut hänen uutta musiikkiaan.

Musiikin kasvava digitalisoituminen herättää myös Doogiessa ristiriitaisia ajatuksia.

En usko, että ihmiset arvostavat musiikkia fyysisessä muodossaan yhtä paljon kuin ennen. Nykyään musiikin hankkiminen on niin helppoa, ettei siihen enää panosteta aikaa eikä rahaa. En ymmärrä sitä. Jouduin itse nuorena säästämään kuukausien taskurahat voidakseni ostaa ensimmäisen albumini, joka oli David Bowien ”The Man Who Sold The World” (1970). Eikä levy edes sisältänyt sitä kappaletta, jonka halusin. Joten säästäminen piti aloittaa uudelleen ja seuraavakin ostos taisi olla väärä. Siitä huolimatta kuuntelin huolellisesti albumit alusta loppuun. Ja niin tekivät muutkin varhaisten levyjensä kanssa. On myös harmillista, että CD on tallennusmuotona niin riisuttu vanhoihin LP-levyihin verrattuna. Vanhat albumit olivat näyttävämpiä ja niihin sai mukaan paljon taustietoa. Digitaalisessa muodossa ladatun musiikin mukana et saa mitään näistä asioista ja ne ovat tärkeitä kokonaisuudessa.

Kitaristirintamalla White tekisi mielellään vielä töitä Black Sabbath -legenda Tony Iommin kanssa. Iommi tarjosi laulajalle materiaalia 10 vuotta sitten, mutta tuolloin Doogie kieltäytyi tarjouksesta. Biisit päätyivät Ronnie James Dion kanssa tehdylle ”The Devil You Know” -levylle.

Minulla olisi ollut mahdollisuus tehdä yhteistyötä Tony Iommin kanssa, mutta mokasin sen. Se ei ollut yksi fiksuimmista liikkeistäni. Tony soitti minulle ja kysyi mitä olen tekemässä, sillä hänellä oli uusia kappaleita ja etsi laulajaa. Vastasin: ”Olen pahoillani Tony, olen juuri lähdössä kiertueelle” kun vastauksen olisi kuulunut olla ”Okei Tony kerro mitä haluat, olen palveluksessasi!” Ne biisit menivät sitten Ronnielle. Iommin kanssa työskentely olisi ollut loistavaa, mutta olen tyytyväinen asioihin Michael Schenkerin kanssa tällä hetkellä. Kaikki on yksinkertaista ja helppoa. Sovimme asioista kahdestaan, ilman että joku yrittää ohjata tekemistä taustalla. Emmekä myöskään keskustele turhaan, jos siihen ei ole tarvetta. Olen sosiaalinen kaveri, mutta en välttämättä halua jatkuvaa sosiaalista elämää. Kiertueella tarvitsen oman tilani.

Metalliluolan kuvagalleria Doogie Whiten Riihimäen keikalta 20.4.2018 katsottavissa linkistä. Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta:

Haastattelu: Ville Krannila, Miika Manninen & Kirsi Lätti
Kuvat: Hannu Juutilainen & Ville Krannila ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here