Deep River Acolytes – The Hour Of Trial (2018)

Oululainen Deep River Acolytes jäi potentiaalisena tulokkaana mieleen jo debyytti-EP:llään ”From The Voids Of Chaos” (2015), vaikka harmahtava soundi ja doomia sekä perinteistä heavy metallia yhdistävät kappaleet eivät vielä suurta liekkimerta saaneetkaan aikaiseksi.

Heti ”The Hour Of Trialin” avauskappaleesta ”The Unknown Grandeur” lähtien käy selväksi, että soundimaailmaa on saatu kohennettua parin vuoden takaisesta huomattavasti. Ainoa miinusmerkki vedetään rumpujen kohdalle, jotka on haudattu muun äänivallin taakse ja teknisesti hyvää työtä tekevän Eetu Kankaan patteriniskut kuulostavat välillä ikävästi pahvilaatikkoleikiltä.

Musiikillinen linja puolestaan heiluu edelleen perinteisen metallin, stoner-vivahteisen doomin ja ajoittain vanhan Venomin sävyjen välillä. Vokalisti Joey Turunen myös kuulostaa paikoitellen Cronosilta kasvattaen sovitusten uhkaavaa tunnelmaa. Nyt myös aiempaan verrattuna sävellysten punainen lanka on löytänyt itsensä parempaan uomaan ja vaikka mistään hittimateriaalista ei voida edelleenkään puhua, yhtye on onnistunut luomaan jotain omakantaista sekä samalla vahvaa pohjaa, jolle voi jatkossa rakentaa.

Levy on ylipitkä ja puolivälin jälkeen kuulijan keskittymiskyky alkaa väkisin herpaantua. ”The Hour Of Trial” ei ole keskivertokuuntelijan tavaraa ja joitain kulmia jää tulevaisuuteen hiottavaksi. Deep River Acolytes jatkaa kuitenkin omien sanojensa mukaan matkaa helvetin moottoritiellä, ja suunta on oikea. Seuraavaa etappia odotellessa ”The Hour Of Trial” täyttää paikkansa matkan soundtrackina.

7+/10

Ville Krannila

1.The Unknown Grandeur
2.Deviltrance
3.Temples Below
4.Wake At Sea
5.Cages
6.The Uninvited
7.Grave Devotion
8.Salt Of This Earth
9.The Undertow

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here