Death – Spiritual Healing (1990)

Suoraviivaisen Leprosyn (1988) jälkeen Deathin leirin ovi pysyi sen verran tiukasti kiinni, että vain kitaristi Rick Rozz sai lähteä. Tilalle tuli legendaarinen James Murphy (mm. Obituary, Testament). Pari vuotta Leprosyn jälkeen Death julkaisi Spiritual Healing – nimisen albumin, joka oli ensimmäinen suurempi askel kohti teknisempää Deathia. Vuonna 1990 death metal oli saanut jo jalansijaa ja bändit alkoivat rohkeammin kehittelemään omia juttujaan, lähinnä liikkuen kohti nopeampia ja brutaalempia tyylejä. Chuck Schuldiner pysyi tiukasti visiossaan säilyttäen raakuudeen musiikissaan, mutta tuoden sinne myös teknisyyttä sekä progressiivisia vivahteita. Tuloksensa on Deathin yksi parhaimia albumeita.

Levyn käynnistävä ”Living Monstrosity” on biisi jonka alkuriffit ovat jättäneet jälkensä metallin historiaan. Biisin dynaamiset temponvaihdokset, tiukkaakin tiukemmat soolot sekä Schuldinerin raskaat, pinnalle nostetut demoniset vokaalit iskevät levylle suuret lähtökohdat jotka lunastetaan kappale kappaleelta. Sovitus- ja sävellystyöhön on panostettu. Kappaleiden rakenteet ovat monimuotoisempia hävittämättä kumminkaan primitiivisen death metallin peruspilareita. Progressiiviset osiot näyttäytyvät, varastamatta kumminkaan koko areenaa. Death taituroikin hienosti aallonharjalla säilyttäen kahdeksan kappaleen ajan kuoleman löyhkän, mutta tuoden myös rajan taakse annoksen valoa ja toivoa. Spiritual Healingilla kuoleman voisi sanoa olevan kaunista.

”Altering The Futuren” voi nostaa heittämällä yhtyeen jalokiviin. Biisin raskaat riffit ja taidokkaat kitaramelodiat vyöryävät eteenpäin voimalla joka huipentuu lyhyeen kertosäkeeseen ja taidokkaisiin sooloihin. Kierroksia lisätään seuraavalla raidalla, ”Defensive Personalities”, jonka kitara-ja bassosovitukset hakevat vertaistaan. Biisin ja koko albumin sanoitukset tekevät selvää pesäeroa edellisillä levyiltä tutuksi tulleisiin zombie- ja verenroiskimisteemoihin. Teksteissä pureudutaan elämän peruskysymyksiin ja sen myötä ilmenneisiin epäkohtiin jotka tekevät albumista entistä kiehtovamman. Mestarin lähestyminen death metalliin oli ottanut selvästi uutta suuntaa ja merkit muutoksesta olivatkin entistä selvemmin havaittavissa. Albumin kansi puhuttelee henkiparantajien rahanahneutta ja henkisesti köyhien ihmisten surutta huijaamista.

Albumin kahdeksan kappaleen taso on pelottavan laadukas. Biisit ovat viimeisilleen hiottuja yksilöitä joihin on saatu istutettua musiikillisia koukkuja ja yksityiskohtia. Jokainen kappale on omiaan edustamaan albumia. Soundillisesti jälki on myös vahvaa tekoa. Biisit soivat raskaasti ja erottelevasti säilyttäen kumminkin aikakautensa brutaaliuuden. Basson varressa Terry Butler soittaa varsin mallikkasti, vaikka seuraavilla levyillä esiintyvä Steve DiGiorgio onkin aivan eri tason bassonkurittaja. Rumpali Bill Andrews jatkaa vahvoja otteita soiton ollessa vieläkin tarkempaa ja monipuolisempaa kuin Leprosylla. Andrews asuu muuten nykyään Japanissa ja toimii opettajana.

Nimibiisi ”Spiritual Healing” iskee henkiparantajia puukolla suoraan sydämeen. Biisit riffimyrskyt ja melodiat piirtävät syviä uurteita albumin keskivaiheille eikä pelkästään kahdeksan minuutin kestollaan. Ennen kertosäettä kuultava pahaenteinen tilutus saa kusetuksessa mukana olevat pyörätuolipotilaat jalkeilleen ja oksentamaan herran kristuksen verta . Loppupuolella kuultavat kappaleet ”Low Life” sekä ”Genetic Reconstruction” eivät tuota myöskään pettymystä. ”Killing Spree” on suoraviivaisuudessaan aivan loistava päätös. Biisi etenee höyryveturin lailla jättäen yhden aikakauden taaksensa.

Screams filled the air, there was no way to help
The ones he mourns, he killed himself

Spiritual Healing on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen kovimpia death metal – albumeita. Levy on harmittavasti jäänyt fanien keskuudessa ”Leprosyn” ja ”Humanin” varjoon eikä ole noussut aivan sille tasolle minkä ansaitsisi. Mestari Schuldinerin kädenjälki on viimeiseen asti mietittyä eikä yhteenkään keskinkertaiseen ratkaisuun ole tyydytty. Vaikka death metallin kummisetä on kuollut, niin hänen musiikkinsa yhä kolisuttelee taivaan portteja raskain kolauksin. Aika jättää jälkeensä yhä enemmän poisnukkuneita mestareita, meidän tehtävänä on pitää heidän muistoa yllä. Spiritual Healing on siihen oiva esimerkki.

10-/10

Juha Karvonen

death
Living Monstrosity – 5.08
Altering the Future – 5.34
Defensive Personalities – 4.45
Within the Mind – 5.34
Spiritual Healing – 7.44
Low Life – 5.23
Genetic Reconstruction – 4.52
Killing Spree – 4.16

Kommentit

kommentit