Corpsessed – Impetus Of Death (2018)

Järvenpääläislähtöisen death metal –yhtye Corpsessedin albumi “Impetus Of Death” on yhtyeen toinen studiolevy jo reilun vuosikymmenen uran jälkeen. Valmistelu on ottanut aikansa ja huolimatta viitekehyksen tylystä lähestymiskulmasta, sovituksiin ja tuotantoon on pyritty saamaan monipuolisia ja ennen kaikkea nykypäivän vaatimusten riman ylittävää laatua.

Jo albumin kannessa on uhkaavaa tunnelmaa, joka on kuin yhdistelmä War Of The Worldsin ja Ragen 30 vuotta sitten ilmestyneen thrash-klassikon ”Perfect Man” tunnelmista. Kappaleet kertovat yhtyeen omien sanojen mukaan elämän raadollisuudesta ja ovat metaforia omasta psyykeestä sekä siihen uppoutumisesta. Kaava noudattaa suomalaista sielunmaisemaa, jonka vuoksi myös levyn sanoituksiin tulee syvennyttyä erilaisella innokkuudella.

Corpsessedin death metal on pelkistetyn kylmää ja erityisesti tämän vuosituhannen alun soundeihin nojaavaa. Tempot pysyvät pääasiassa maltillisina. Levy tuntuu kasvavan parhaaseen loistoonsa puolivälin jälkeen kun ”Paroxysmal” ja ”Forlorn Burial” lyövät tiskiin vahvan voittokaksikon. 10-minuuttiseksi venyvä päätös ”Starless Event Horizon” osoittaa bändin kasvaneen ja kehittyneen muusikkoina selvästi.

Levy kuulostaa sopivan kalmaiselta sekoitukselta teknistä Immolation-henkeä ja myrkyllistä myöhempien aikojen Autopsya. Tekninen ote ei aina suodatu läpi kaikkein tehokkaimmin jälkimmäisen soundimaailmassa, mutta toisaalta Corpsessed kuulostaa myös sopivasti omalta itseltään. ”Impetus Of Death” ei ole musertavuudessaan helpointa kuunneltavaa, ja death metallinsa Asphyxin tapaan suoraviivaisena toivovat eivät ole sen ominaisinta kuulijakuntaa. Päätöskappaletta mukaillen levyyn pudotaan eikä sen jälkeen valokaan karkaa syvyydestä.

8-/10

Ville Krannila

1.Impetus Of The Dead
2.Sortilege
3.Endless Plains Of Dust
4.Graveborne
5.Paroxysmal
6.Forlorn Burial
7.Begetter Of Doom
8.Starless Event Horizon

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here