Colonist – Mechanical EP (2014)

Turun opiskelijapiireistä voinee syntyä maailmaan vain ja ainoastaan progressiivista musiikkia. Kaksi vuotta toiminnassa ollut Colonist ei tuo tähän sääntöön poikkeusta vuonna 2014 julkaistulla omakustanne-EP:llään, vaikka jäsenistö on alunperin kotoisinkin joka puolelta Suomea. Kuluvaksi vuodeksi on myös yhtyeellä suunnitteilla ensimmäisen pitkäsoiton julkaisu.

Kappaleet ovat tyylilajille ominaisesti kohtalaisen pitkiä, mutta eivät onneksi liian vaikeaselkoisia punaisen langan säilyessä läpi viiden biisin EP:n, jolle kestoa tulee lähes vanhan täyspitkän verran. Yhtye listaa vaikuttajikseen ensimmäisinä Rushin ja Iron Maidenin ja musiikillinen sekoitus onkin mielenkiintoinen yhdistelmä noita kahta suurbändiä. Tarttuva avausraita ”Digital Scream” on EP:n parasta antia, kulkien riffeineen, sanoituksineen ja melodioineen vahvasti 1980-luvun Rush-hengessä. ”Across The Atom Sean” kitaraharmoniat tuovat puolestaan mieleen viime aikojen progressiivisemmilla poluilla matkanneen Iron Maidenin.

Musiikillisesti Colonistilla on paketti hyvin kasassa ja biiseistä löytyy hyviä koukkuja. Laulumelodiat ovat paikoitellen hyvin tarttuvia, mutta laulaja Emil Kaukosen vokaaleissa on kuultavissa haparointia erityisesti korkeammissa osuuksissa. Tahtia kannattaa hiukan laskea jatkossa tällä osastolla paremman lopputuloksen aikaan saamiseksi. Tuotanto EP:llä on sopivan vanhakantainen ja pölyinen, soitinten ollessa hyvässä tasapainossa. Yleistä volyymin tasoa olisi tosin saanut jonkin verran nostaa. Suosittelisin myös vaihtamaan yhtyeen logon hieman paremmin luettavaksi, mutta muuten kansitaide puolustaa paikkaansa.

Colonist on mielenkiintoinen tuttavuus genressä, joka kieltämättä vaatii nykypäivänä uudelta yhtyeeltä paljon. Bändillä on rahkeita päästä pitkälle, mikäli vain laulu- ja tuotantopuolella ruuvia jonkin verran kiristetään.

3/5

Ville Krannila

1.Digital Scream
2.City On The Moon
3.Rain From The Sky
4.Across The Atom Sea
5.Mechanical Mind

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here