Boogie Man: AC/DC:n Brian Johnson tänään 70 vuotta

AC/DC:n kultakurkku ja yhtyeessä 36 vuotta laulanut Brian ”Beano” Johnson täyttää tänään 70 vuotta.

Johnson sai pitkään esiintyä edeltäjänsä Bon Scottin varjossa ja vaikka Beano ehti vaikuttaa bändissä kuusi kertaa niin kauan kuin karismaattinen edeltäjänsä, yhä monien mielestä AC/DC päättyi Bonin kuolemaan vuonna 1980. Johnson kirjoitti myös ensimmäisten kahdeksan vuoden aikana kaikki bändin sanoitukset ja vaikka karismassa Bon Scottia ei ollut voittaminen, Brian välitti tarinoissaan sekä esiintymisessään samaa aitoa maanläheistä tyylisä sekä kaksimielistä lähestymistapaa. Johnson myös kasvoi ja kehittyi tulkitsijana, mihin bändin viimeisten kolmen levyn aikana 2000-luvulla aukesi uusia mahdollisuuksia.

Brian Francis Johnson syntyi 5.10.1947 Dunstonissa, Gatesheadissa. Kuten monet muusikot hän kiinnostui laulamisesta jo nuorena ja esiintyi kuorossa sekä teatterissa. Nähtyään Little Richardin TV:ssä 1950-luvulla, kokemus vastasi Johnsonin mukaan käsikranaatin tippumista huoneeseen. Ensimmäisessä yhtyeessään Brian lauloi 15-vuotiaana ja perusti myöhemmin USA-nimisen kokoonpanon, josta kehittyi Johnsonin ensimmäinen menestystä saanut bändi Geordie.

Geordie yhdistettiin vahvasti brittiläiseen huipulla tuolloin vaikuttaneeseen rock-yhtye Sladeen, eikä vähiten Brianin Noddy Holderia muistuttaneen vokaalityylin vuoksi. Vuosina 1972-1973 Geordie alkoi saada nimeä itselleen ensimmäisten singlejulkaisujensa sekä debyyttialbumin myötä. Esiintymiset suositussa Top Of The Pops-ohjelmassa siivittivät suosiota. Kuten monen toiveikkaan rock-bändin kanssa, tarina ei koskaan yltänyt sateenkaaren toiseen päähän aarteen luo. Johnson jätti yhtyeen vuonna 1976 perustaen oman versionsa Geordiesta, ja teki tässä sivussa töitä autojen parissa elättääkseen itsensä.

I was completely broke. I had nothing. And I had two kids and a mortgage to pay. I was driving a VW Beetle that was fourteen years old. I was fucking skint.

32-vuotiaana Johnson oli valmis hyväksymään unelmansa rock-tähteydestä kadonneen lopullisesti kunnes huomasi ilmoituksen, jossa AC/DC etsi uutta laulajaa. Helmikuussa 1980 yhtyeen vokalisti Bon Scott oli menehtynyt traagisesti ja yllättäen. Epätoivoinen yhtye oli vain vähän ennen tätä aloittanut uuden levyn valmistelut. Joitakin viikkoja asiaa surtuaan, bändin perustajat Youngin kitaristiveljekset Angus ja Malcolm päättivät jatkaa, koska ”Bon olisi toivonut sitä”. Ensimmäinen pyyntö meni tutulle nimelle Noddy Holder, joka kieltäytyi kunniasta. Myös Back Street Crawlerin Terry Slesser oli harkinnassa, mutta ei läpäissyt paljastavaa koesoittoprosessia.

Yksi ensimmäisistä yhteydenotoista oli mennyt Brian Johnsonille, jonka yhtye muista ironista kyllä Bonin kautta. Scott oli nähnyt Johnsonin esiintymässä Geordien kanssa aiemmin 1970-luvulla ja ylistänyt tätä bänditovereilleen. Lopulta vain kokeilumielellä koesoittoon saapunut Brian Johnson otti vuoronsa ja esitti Geordien kanssa laulamansa AC/DC-klassikon ”Whole Lotta Rosien” sekä Ike & Tina Turnerin hitin ”Nutbush City Limits”. Vartin jälkeen Brian palasi kadulle epävarmana mahdollisuuksistaan mutta vakuuttuneena paikan sopivuudesta itselleen. Youngin veljekset kertoivat laulajan kiistattoman vokaalitaidon lisäksi nostaneen hymyn heidän huulilleen ensimmäistä kertaa Scottin kuoleman jälkeen, joka kertoi heille valinnan olevan oikea.

Johnson kertoi pian liityttyään lehdistölle seuraavaa:

These guys shook the shit out of me. I got goosepumps like I’d never had before. The first time I met this lot I felt as if I could go out and have a pint with them and I wouldn’t have to prove anything. I’ll give it my best shot. I mean once I get up there I don’t give a fuck, I just get on and do my best. I’ve always been lucky enough to have a great rapport with audiences, so I hope they will give us a chance.

Johnsonin rekrytointi julkistettiin aprillipäivänä 1980 vain muutama päivä sen jälkeen, kun laulaja itse oli saanut tietää pestistään Angus Youngilta puhelimitse. Bändi siirtyi välittömästi studioon taltioimaan ensimmäistä albumiaan tuoreen kasvon kanssa.

Lopputuloksena syntyi yksi raskaan musiikin historian myydyimmistä levyistä ja AC/DC:n megabändien luokkaan nostanut ”Back In Black”. Tribuuttina Scottille tehty levy huokuu hänen läsnäoloaan ja loistavasti laulanut Johnson onnistui viemään yhdessä Mutt Langen kanssa bändin pidemmälle jo ”Highway To Hellillä” alkanutta mahtipontisempaa linjaa. ”Back In Blackin” jokainen kappale oli mestariteos aina ”Hells Bellsin” kelloista ”You Shook Me All Night Longin” radioystävälliseen soundiin, ”Have A Drink On Men” sekä nimikappaleen kiistattomaan Bon Scott- vaihteeseen ja lopuksi rikollisen aliarvostettuun ”Rock And Roll Ain’t Noise Pollution”. Johnson toteaa biisin lopuksi ”Rock’n’Roll is just rock’n’roll” ja tässä on koko AC/DC kiteytettynä.

”Back In Black” on myynyt 50 miljoonaa kappaletta ilmestymisensä jälkeen taaten AC/DC:lle tulotason, jossa bändin ei välttämättä olisi tarvinnut edes jatkaa työskentelyä. Yhtye eteni 1980-luvulla kuitenkin levystä toiseen ja vaikka ”Back In Blackin” suosiota ei saavutettukaan levyt kuten ”Flick Of The Switch” ja vuoden 1990 kaupalliseen menestykseen yltänyt ”The Razor’s Edge” olivat vahvoja näytteitä yhtyeeltä.

Johnsonin alkuvuoden kimeä laulutyyli muuttui seuraavan vuosikymmenen aikana rouhivammaksi ja syvemmäksi. Vuoden 1995 ”Ballbreaker”– levyllä alkanut blues-vaikutteiden vahvempi esiin nosto antoi Brianille mahdollisuuden esitellä kuulasta keskirekisteriään. Parhaiten tämä on esillä vuoden 2000 ”Stiff Upper Lipillä”, joka on yhtyeen mahdollisesti blues-painotteisin teos.

AC/DC vähensi viimeisten 20 vuoden aikana levytyssykliään merkittävästi ja julkaisi tuona aikana vain kolme studiolevyä. Kiertueet olivat silti massiivisia ja pääasiassa stadionympäristössä toteutettuja. Tämä luonnollisesti asetti merkittäviä haasteita laulajalle, niin lavaesiintymisen kuin teknisen suorituksen osalta. AC/DC nähtiin toistaiseksi viimeisen kerran Suomessa heinäkuussa 2015 ja tuolloin Brian antoi tuttuun tyyliinsä vakuuttavan esityksen.

Johnson joutui vetäytymään AC/DC:n keulilta kesken vuoden 2014 viimeistä levyä Rock Or Bust” seurannutta maailmankiertuetta maaliskuussa 2016 kuulo-ongelmien vuoksi. Johnson oli tiedostanut ongelmansa jo aiemmin kertoen olevan vaikeuksissa yrittäessään seurata kitaroita ja tätä kautta hänen vokaalisuorituksensa oli alkanut kärsiä.

Lääkärit kielsivät vokalistilta esiintymisen välittömästi varoittaen miehen menettävän kuulonsa kokonaan, mikäli jatkaisi keikkailua. Kuulo-ongelmat ilmeisesti eivät johtuneet niinkään vuosikymmeniä jatkuneesta työstä vaan Johnsonin kilpa—autoharrastuksesta, jossa desibelit nousivat usein kipurajan ylittäviin lukemiin.

Laulaja kertoi omassa toukokuussa 2016 julkaisemassaan tiedotteessa olevansa surullinen tilanteesta, mutta olevansa hengessä mukana jokaisella tulevalla AC/DC-keikalla. Johnson on sairaslomansa aikana saanut hoitoa ongelmaansa ja raportit miehen terveydentilasta ovat olleet positiivisia. Vokalisti teki paluun lavalle äskettäin esittäen Musen kanssa ”Back In Black”-klassikon kahdessa eri konsertissa ja on nähty myös oman tv-ohjelmansa ”Brian Johnson – Life On The Road” vetovastuussa muiden tunnettujen rock-tähtien kanssa.

AC/DC:n tulevaisuus ilman Beanoa tai Beanon kanssa sen sijaan on täysi arvoitus. Yhtye hoiti sovitut keikkavelvoitteet vuonna 2016 loppuun Axl Rosen toimiessa laulajana. Rosen esitys ei ollut monien povaama fiasko ja Guns N’ Roses-keulamies on julkisesti kertonut olevansa valmis jatkamaan töitä AC/DC:n kanssa. Sen sijaan 40 vuoden uran yhtyeessä tehnyt basisti Cliff Williams ilmoitti jäävänsä eläkkeelle kiertueen loputtua ja kun rumpali Phil Rudd oli huumeongelmien vuoksi jo aiemmin tippunut kyydistä sekä Malcolm Young dementian takia lopullisesti sivussa, legendan tulevaisuus on ainoastaan Angus Youngin tiedossa.

Johnsonin viimekesäinen esiintyminen Musen kanssa huokuu kuitenkin niin vahvasti hänen luonnollista iloaan, vokaalien repivyyttä ja juurekasta voimaa, että on vaikea uskoa vokalistin kirjoittaneen uraansa viimeistä lukua. Ja jos hän ei ole vielä lavoja jättänyt, toivoa on myös AC/DC:llä.

A lot of people still look on me with a bit of pity. But I know I’m a lucky git. What would I do if I was sixteen again? Exactly the fucking same. I wouldn’t change a thing.

Teksti: Ville Krannila

Katso alta Johnson Geordien keulilla vuonna 1975, miehen hienoimpia esityksiä AC/DC:n riveissä sekä paluuna suurelle lavalle Musen kanssa Reading Festareilla esitetty ”Back In Black”:

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here