Block Busterin debyyttialbumi ”Losing Gravity” julkaistaan syyskuussa: uusi video ”Move” ulkona.

Tiedote 11.6.2019

Block Buster julkaisee ”Losing Gravity” -debyyttialbuminsa syyskuun 13. päivänä, ja nyt saadaan lisää ennakkomaistiaisia, kun uusi biisi ”Move” sekä reippaan kappaleen musiikkivideo on saatu ulos nautittavaksi. Albumin on tuottanut yhdeksi Suomen kovimmista rock-tuottajista noussut Johnny Jonas.

Jo pitkään ansiokasta työtä tehnyt yhtye solmi aiemmin tänä vuonna maailmanlaajuisen sopimuksen italialaisen Frontiers Music Srl. -levy-yhtiön kanssa, ja bändi on nyt osana myös yhtiön New Breed -ohjelmaa, joka esittelee uusia kykyjä.

Sujuvasti vanhan liiton groovaavan rymistelyn ja tämän päivän rock-soundit yhdistelevä bändi sai tulevalle albumille melkoisen runsaudensarven.

Bändi luonnehtii:

Tyylimme on yhdistelmä monista asioista. Kasvoimme kuuntelemalla ’klassista rokkia’, mutta pidämme myös tämän päivän artisteista ja genreistä, joista imemme yhtä lailla vaikutteita. Kyse on siis retron ja modernin yhdistelmästä, ja se kuulostaa mielestämme tuoreelta. Ei olisi mitään järkeä tehdä uudelleen 70- ja 80-lukujen soundimaailmaa, kuulostamme mieluummin uuden vuosisadan yhtyeeltä. Yhtä kaikki, kyse on kuitenkin pohjimmiltaan rock-musiikista.

Blos Buster julkaisee samalla mukavan nipun keikkapäiviä:

14.6. Rock In The City, Kuopio – FI*
29.6. Virgin Oil, Helsinki – FI
5.7. Rock In The City, Rauma – FI*
6.7. One Pint Pub, Helsinki – FI*
12.7. Rock In The City, Lahti – FI*
13.7. Sataman Helmi, Kuopio – FI*
19.7. Rock In The City, Kouvola – FI*
25.7. Kuopiorock, Kuopio – FI
26.7. Cape Fear Meeting, Tuusniemi – FI
2.8. Rock In The City, Lappeenranta – FI*
16.8. Rock In The City, Joensuu – FI*
13.9. Henry’s Pub, Kuopio – FI
14.9. Kerubi, Joensuu – FI
27.9. Rock House Kulma, Kajaani – FI
2.-5.10. Lost In Music, Tampere – FI
5.10. On The Rocks, Helsinki – FI
16.11. Tuiskula/Nivala, Nivala – FI

*Akustinen setti

”Losing Gravityn” kansi ja biisilista puolestaan näyttävät seuraavalta:

1.Out In The City
2.Gone By The Morning
3.Flammable
4.Back From The Shadows
5.Losing Gravity
6.Sweet Mary Jane (Album Version)
7.Somebody To Shock Me
8.Walking Like A Dog
9.Move
10.Would You Do It Again
11.Bulletproof (Bonus Track)

Block Buster on:
Aarni Metsäpelto – Lead vocals & Guitar
Jaakko Metsäpelto – Drums & Vocals
Joonas Arppe – Bass & Vocals
Elias Salo – Lead Guitar & Vocals

Tilaa “Losing Gravity” ennakkoon täältä.

www.facebook.com/blockbusterband
twitter.com/BlockBusterFIN
www.instagram.com/blockbusterband

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here