Black Sites – In Monochrome (2017)

[three_fourth]Helmikuussa 2017 debyyttilevynsä julkaissut Black Sites oli minulle aiemmin aivan tuntematon suuruus, mutta pienen googlettamisen avulla selvisi, että kyseessä on Trials-nimisessä orkesterissa vaikuttaneen Mark Sugarin uusi bändi. Saatekirjeessä Chicagolais-orkesteri mainitsi suurimmiksi vaikuttajikseen vanhan liiton hevin, hard rockin ja progen, joten nyt luvassa oli klassisen biisinkirjoitustyylin tapaan tehtyä perinnetietoista musaa. Vai oliko sittenkään?

Albumi starttaa rauhallisella M Fisto Walzilla, joka on oikeastaan rauhallinen piano-instrumentaali, jonka myötä on helppoa siirtyä sisään Black Sitesin maailmaan. Levyn ensimmäinen varsinainen biisi on varsin modernilta heviltä kuulostava Dead languages, jossa laulajakitaristi Sugarin ääni kuulostaa hieman melodiselta Corey Taylorilta, tosin vertailussa Tayloriin Sugar jää auttamattomasti kakkoseksi.

Kolmantena kuultava Monocrome starttaa rauhallisen intron voimin, siirtyen sitten massiivisen riffittelyyn. Yli 7 minuuttia pitkä viisu pitää kuitenkin kuuntelijansa kohtuudella pihdeissään koko kestonsa ajan. Levyn neljäs biisi Burning away the day käynnistyy komealla häröilevällä riffillä, jonka jälkeen siirrytään lähes laukkaavaan riffittelyyn, jossa Black Sails selvästi nostaa hattuaan klassikkometallibändeille. Varsinkin biisin pitkä kitaraväliosa on melkoinen hatunnosto Iron Maidenin suuntaan.

Akustisesti käynnistyvä Hunter Gatherer toi allekirjoittaneelle hieman mieleen Queensrÿchen alkupään tuotannon, tosin vokaalit menivät oktaavin alempaa, kuin mistä muuan G.Tate olisi laulanut. Varsin mainio biisi yllättää kuulijansa vielä kappaleen lopussa, kun vokalisti Sugar päräyttää ilmoille varsin miehekkään kuuloista karjuntaa. Kuudentena kuultava Watching you fall on varsin eeppinen keskitempoinen kipale, joka ei oikein ainakaan minussa herättänyt juurikaan mielipiteitä. Jouduin kuuntelemaan biisin useamman kerran uudelleen, mutta en saanut siitä silti oikeastaan mitään irti. Levyn kolmanneksi viimeisenä viisuna kuullaan thrash-henkisen säkeistön ja melodisen kertsin yhdistelmään luottava Locked out – Shut down. Kappaleen melodisen kitarasoolon jälkeen bändi lyö kehiin ehkä levyn rankimmat osuudet. Ainakin tähän kuulijaan nämä rankemmat osiot toimivat vallan mainiosti.

Levyn toiseksi viimeinen biisi, In the woods vie Black Sitesin lähelle modernia proge heviä, orkesterin ahtaessa biisiin varsin hienoja koukkuja, sekä useita erilaisia tunnelmia. Yli 8 minuuttinen biisi olikin yksi omista suosikeistani tällä levyllä. Albumin viimeisenä biisinä kuullaan akustisella kitaralla käynnistyvä ”melkein balladi” Tides, joka kuulosti mielestäni melkoisesti Stone Sourilta. Bändi väistää biisissä pahimmat radiorock-miinat ja saa biisin kantamaan varsin tyylikkäästi loppuun.

Black Sails oli ennakkoon täysin outo bändi, joten orkesteri pääsi yllättämään ainakin tämän kuulijan musiikillaan ns. puun takaa. Itse en muutamien selkeiden hatunnostojen lisäksi juurikaan löytänyt levyltä saatekirjeessä mainittuja viittauksia vanhempaan metalliin. Tosin levyn varsin moderni soundimaailma saattoi hieman hämätä ainakin tätä kuulijaa, joten saa nähdä paljastuuko albumilta vielä lisää hatunnostoja vanhan liiton metallille. Näinkin tämä toimii ihan kivasti.

7-/10

Ilkka Järvenpää

[/three_fourth]
[one_fourth_last]

1. M Fisto Waltz
2. Dead Languages
3. Monochrome
4. Burning Away The Day
5. Hunter Gatherer
6. Watching You Fall
7. Locked Out – Shut Down
8. In The Woods
9. The Tides[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here