Black Dreams julkaisi uuden musiikkivideon kappaleesta ”Kiss the Gun”

Tiedote 22.2.2018

Black Dreams julkaisi tänään uuden singlen ”Kiss the Gun”. Kappale on luonnolinen jatkumo kahdelle aikaisemmalle singlelle ”My Hell” & ”Soul Stealer”. Bändi on myös tekemässä kokopitkää albumia, jonka julkaisuajankohdasta tiedotetaan myöhemmin.

Katso musiikkivideo alta:

Black Dreams on Raumalta lähtöisin oleva bändi, joka soittaa bluespohjaista raskasta rockia. Bändin aikaisemmat julkaisut ovat saaneet radiosoittoa mukavasti ympäri maailmaa ja bändi teki keväällä 2017 kiertueen Itä-Euroopassa.

”Kiss the Gun” –biisi kertoo lohdutonta tarinaa naisesta, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Käytös on sekopäistä ja arvaamatonta, ehkä siksi että kyseinen nainen on elänyt rankan lapsuuden. Kiss the Gun –otsikko sisältää kuitenkin paljon vaihtoehtoisia merkityksiä, ja kuulija voikin muodostaa tekstin, videon ja kansitaiteen perusteella ihan oman näkemyksensä aiheesta.

Juha Kraapo, laulaja ja pääasiallinen biisintekijä:

Valitsimme tällä kertaa videobiisiksi kappaleen nimeltä ”Kiss the Gun”. Onko se sitten tähänastisista biiseistämme paras? Vaikea sanoa, katsotaan, millaista palautetta tulee. Ainakin se perustuu omiin kokemuksiin, on yllättävää millainen sekopäämagneetti tatuoitu pitkätukkainen bändin solisti voi pahimmillaan olla. Ehkä se pahan pojan imago vetää puoleensa ongelmia. Tai sitten se blondi solisti on vain itsekin ihan hullu jätkä haha.

Kuuntele “Kiss the Gun”:
Spotify: http://spoti.fi/2EUptaG
Deezer: http://www.deezer.com/album/57409432
Tidal: https://listen.tidal.com/album/84905232
Apple: https://apple.co/2GyRQbr

Kokoonpano:
Juha Kraapo, Laulu
Jari Rippe Rantanen, Rummut
Jere Kalla, Lead kitara & taustalaulu
Sami Räikkönen, Kitara
Antti Kalliokoski, Basso

Linkit:
https://www.facebook.com/BLACKDREAMSOFFICIAL
https://twitter.com/Black_Dreams_FI

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here