Asphyx – Death… The Brutal Way (2009)

MAINOS:



 

[three_fourth]
Hollannin sotakoneiston yksi suurimpia tekijöitä on Asphyx, jonka perinteinen death metal on tehnyt tuhojaan ympäri maailmaa aina yhtyeen debyytista (The Rack 1991) lähtien. Vuonna 2000 yhtye lähti sotatantereilta lomille ja palasi v. 2009 paluulevyn Death…The Brutal Wayn turvin eturintamalle tekemään sitä minkä parhaiten osaa.

Asphyx on siitä erikoinen yhtye, että musiikki ei ole muuttunut juurikaan yhtyeen alkuajoista. Jotkut voivat nähdä huonona puolena sen, että levyt kuulostavat ennen pitkää hyvinkin samanlaisilta. Death…The Brutal Way jatkaa siis siitä, mihin yhtye vuonna 2000 jäi ja painaa menemään tuttuja reittejä Martin Van Drunen kuolonkorinan johtaessa joukkoa.

Albumin biisimateriaali on pelottavan tasaista. Yhtyeen murhaavat keskitempoiset riffit viiltävät kurkkuja auki tempon vaihteluineen ja raskaampine runttauksineen. Asphyxin tavaramerkkinä tunnetut doomahtavan raskaat kappaleet loistavat myös tällä levyllä tuoden hengähdystaukoja. Voisi sanoakin, että albumilta ei heikkoja lenkkejä löydy. Levyn parhaimmistoon nousee brutaali avausbiisi ”Scorbutics”, joka vie kuuntelijaa yhtyeen ensimmäisten albumeiden kohokohtien luokse. Joten jos biisit kuten ”Ms Bismarck” tai ”Asphyx (Forgotter War)” ovat mieleesi, niin tämä ei tuota pettymystä. Räväkämpää menoa tarjoilevat myös nimibiisi sekä ”Eisanbahnmörser”, jotka nousevat avausbiisin ohella omiksi suosikeikseni. Levyn loppupuolella maininnan ansaitsee “Cape Horn”, joka yhdistelee tyylikkäästi Asphyxin vahvuuksia surumielisten melodioiden saattelemena.

Albumi on 50 minuutin mitallaan juuri sopivan pituinen. Muutama pidempi biisi tuo myös sitä tyhjäkäyntiä, mutta ei sillä tavalla että se levyn kokonaisuutta suuremmin haittaisi. Levyn ainoa heikkous löytyykin tuotantopuolella. Soundimaailma on jollain tapaa tukahduttavan tasainen vailla suurempia nyansseja. Vaikka levy soi todella kovaa ja brutaalilla tavalla, niin soundit saisivat olla tarttuvammat. Se, että haittaako se on sitten kuuntelijasta ja laitteista kiinni. Eron huomaa kuitenkin parhaiten iskemällä yhtyeen seuraavan albumin Deathhammerin (2012) soimaan, jossa soundit ovat hengittävämpiä sekä dynaamisempia.

Perinteisen death metallin faneille levy on pakollinen hankinta, eikä varmasti tuota pettymystä. Omissa listoissani albumi nousee Asphyxin parhaimmistoon ja hyvin lähelle legendaarista Last One On Earthia (1992). Asphyx nähdään kevään aikana Hyvinkäällä Steelfestissä, joka on yhtyeen faneille pakollinen tapahtuma. Jos menneisiin settilistoihin on luottamista, niin tämäkin levy on edustettuna toukokuussa. Steelfestissä ja moshpitissä siis tavataan.

8 / 10

Juha Karvonen

[/three_fourth]

[one_fourth_last]
asphyx

1. Scorbutics
2. The Herald
3. Bloodswamp
4. Death The Brutal Way
5. Asphyx II [They Died As They Marched]
6. Eisenbahnmörser
7. Black Hole Storm
8. Riflegun Redeemer
9. Cape Horn
10. The Saw, The Torture, The Pain [/one_fourth_last]

Profiili | + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-