Arjen Lucassen: ”Tulevat Ayreon-keikat taltioidaan 30 kameralla”

Multi-instrumentalisti ja musiikillinen nero Arjen Lucassen on tehnyt pitkän uran progressiivisen metallin saralla ja kitaristina mies tuli tunnetuksi jo kotimaansa Hollannin hard rockin vientituotteisiin 1980-luvulla kuuluneesta Vengeancesta.

Lucassenin lukuisista projekteista tunnetuimpana on säilynyt vuoden 1995 jälkeen yhdeksän levyä julkaissut Ayreon, jonka tavaramerkkinä ovat lukuisten vierailevien tähtien lisäksi eeppiset ja vertaistaan hakevat sovitukset sekä tarinat. Ayreonin tuorein julkaisu ”The Source” esittelee 11 eri laulajaa ja tuplalevyn mitassaan on jälleen melkoinen paketti sulateltavaksi. Hyväntuulinen Arjen kertoi Metalliluolalle levyn taustoista ja avasi omia työskentelymetodejaan sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan, joihin kuuluvat Ayreonin historian ensimmäiset liveshowt syyskuussa.

”The Source” oli tyypilliseen tapaan runsaasti aikaa vienyt projekti ja useiden laulajien mukanaolo loi omat haasteensa.

Levytyksiin meni kaiken kaikkiaan hiukan yli vuosi. Olen oma pomoni ja täydellinen perfektionisti. En lähetä levyä eteenpäin ennen kuin olen varma lopputuloksesta, mutta sen jälkeen menee monta kuukautta ennen julkaisua ja oloni muuttuu aina jossain määrin epävarmaksi. Ensimmäinen single ”When The World Breaks Down” sai kuitenkin niin hyvän vastaanoton, että se hälvensi huoleni. Palaute musiikista on toistaiseksi ollut todella positiivista.

Kirjoitan levyjen hahmot laulajille eli mielessäni on jo säveltäessäni kuka lopullisen version tulee laulamaan. Esimerkiksi Floor Jansen (Nightwish) oli aina lapsena halunnut biologistiksi, joten kirjoitin hahmon valmiiksi hänelle. Toisaalta Tobias Sammett (Edguy, Avantasia) välittää olemuksensa kautta hieman itserakasta persoonaa, joten hän sai Kapteenin roolin. Sävellän ensin musiikin, se inspiroi minua tarinaan, sen jälkeen etsin laulajat ja sovitan heidät mukaan. Viimeiseksi kirjoitan sanoitukset laulajien esitettäväksi.

Kysyttäessä vertailukohtaa aikaisempiin Ayreon-levyihin, ”The Source” on jälleen Arjenin mielestä uusi kappale aina muuttuvan projektin historiakirjassa.

Kaikki Ayreon-levyt ovat hyvin erilaisia toisiinsa nähden ja yritän aina tehdä jotain eri tavalla – joko työskentelemällä eri laulajien kanssa tai kokeilemalla eri metodeja studiossa. Viime levyllä ”The Theory Of Everything” (2013) menin studioon täysin ilman valmista materiaalia ja aloin rakentaa kokonaisuutta pala palalta. Tämän vuoksi siitä muodostui melko vaikea albumi, se ei ole kovin tarttuva tai selkeästi lähestyttävä. ”The Source” sen sijaan on huolitellumpi ja melodisempi. Se on myös kitarapainotteisempi ja ehkä lähempänä ”Flight Of The Migrator”-levyn (2000) raskautta. Mutta mukana on myös paljon folk-sovituksia ja akustisia osuuksia. Kappaleet vaihtelevat myös paljon tunnelmaltaan raskaasta kevyempään ilmaisuun.

Lucassen kertoo olevansa egomaanikko, eikä kykene työskentelemään musiikkinsa suhteen kuin itsensä kanssa. Ulkopuolista tuottajaa mies ei ole koskaan levyilleen edes harkinnut.

Se on kuin joku ehdottaisi Stephen Kingille: ”keksihän sinä tarina ja joku muu saa kirjoittaa kirjan valmiiksi!” Minulla on kyllä luottamuksen kehä, johon kuuluu noin 10 ei-musiikillista taustaa omaavaa henkilöä ystävistä perheenjäseniin. Lähetän heille materiaalia sessioiden aikana ja he antavat minulle palautetta. Kun laulajat tulevat soittamaan osuutensa, toivotan myös heidän palautteensa tervetulleeksi. Vaikka vokalisti muuttaisi laulumelodiansa kokonaan, hyväksyn sen jos lopputulos parantaa kokonaisuutta. Mutta varsinaisen musiikin ja sävellystyön suhteen haluan toimia yksin.

Ayreon tulee nousemaan lavalle ensimmäisen kerran kolmelle loppuunmyydylle Ayreon Universe-keikalle Hollannissa syyskuussa. Live-areenoita kammoava Arjen aikoo tehdä vierailun lavalla ja paljastaa konserttien myös tulevan taltioiduksi tulevaa BluRay/DVD-julkaisua varten.

Soitamme konserteissa kaksi kappaletta jokaiselta Ayreon-levyltä. Kaikki show myivät päivässä loppuun, mikä oli uskomatonta. 9000 lippua! Kuvaamme keikoista kaksi 30 kameralla ja 25 kameramiehen avulla. Mukana on bändin lisäksi 16 laulajaa ja kaiken yhteen sovittaminen kolmen päivän ajaksi vei vuosia. Kyseessä on todella suuri projekti, joka täytyy dokumentoida täydellisesti. En tule olemaan osa yhtyettä, koska bändin kitaristit ovat paljon parempia soittajia kuin minä! Lisäksi vihaan live-esiintymistä. Minulla on paha lavakammo, enkä koskaan harjoittele soittokuvioita. Silti minun on tehtävä jonkinlainen vierailu konserteissa, fanit odottavat sitä.

Uuden levyn suhteen Arjen toivoo faneilta rehellistä arviota lopputuloksesta.

Minut saa hyvin kiinni nettisivujeni ja Facebookin kautta. Kertokaa mitä mieltä olette levystä, vaikka vihaisitte sitä. Kestän sen kyllä.

”The Source” julkaistaan Mascot-levymerkin kautta 28.4.2017 ja on tilattavissa linkistä.

Kuuntele koko haastattelu alta:

Haastattelu: Ville Krannila

Ayreon Facebookissa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here