AC/DC – Blow Up Your Video (1988)

AC/DC eli kovia aikoja 1980-luvun lopulla. Bändin julkaisemat levyt ”Back In Blackin” (1980) jälkeen olivat myyneet albumi albumilta entistä vähemmän, eikä kunnon hittibiisiä jolla käyrä saataisiin uuteen nousuun tahtonut syntyä millään. Vuoden 1986 soundtrack ”Who Made Who” tosin osoitti bändin etsivän uusia tuulia ja kuulijoita popmaisilla sävyillä. Myös taivaskanava MTV:n puoleen tehtiin myönnytys ja nimibiisistä tehtiin musiikkivideo. Tämä oli ollut kunnon rokkibändille aiemmin tabu, jota ei oltaisi haluttu rikkoa, mutta ajat olivat muuttuneet ja videot olivat tuohon aikaan valttikortti saada yhtyeille näkyvyyttä sekä uusia korvia.

”Blow Up Your Videon” äänitykset merkitsivät paluuta vanhaan parivaljakkoon, yhtyeen 1970-luvun rouheat rock-albumit tuottaneisiin George Youngiin ja Harry Vandaan. Nimituottajaa ei haluttu mukaan ja kokeilut omin voimin olivat ohi. Nyt tarvittiin ”isällistä kättä” joka saisi taas AC/DC:n soimaan niinkuin rockyhtyeen kuului soida. Suuresti ja julmasti. Myös sävelkynälle yritettiin tehdä kaikki mahdollinen, eli terävöittää se tarttuvien hittisikermien luomiseen.

Albumilta lohkaistu ensimmäinen single ”Heatseeker”, oli juuri tälläinen veto, jota AC/DC kipeästi kaipasi. Ripeä sekä tarttuva hard rock-kappale josta muodostui pitkästä aikaa hitti ja albumin myynti saatiin sen avulla kasvamaan suuremmaksi kuin kahden edellisen levyn vastaavat luvut yhteensä. Mutta kuten usein käy, ei yksi hyvä biisi kesää tai hyvää albumia vielä tee ja tämä käy petollisesti ilmi LP:n muiden raitojen kohdalla.

”That´s The Way I Wanna Rock´n´Roll” oli albumin toinen singlelohkaisu ja perin kummallinen sellainen. Oudolta ja epä-AC/DCmäiseltä kuulostava raita johtuu luultavammin halusta kokeilla uusia tuulia uusin keinoin. Ensinnäkin, perus-AC/DC soittaa AINA suoraan, ilman rumpukikkailuja. Tämä biisi eksyy hetteikköön pitkälti rumpali Simon Wrightin kikkailun vuoksi. Kappale seilaa ja heiluu kuin se tunnettu puolukka juuri siellä. Outo veto singleksi muutenkin, sillä jos lähestymiskulmaa haluttiin muuttaa, niin albumin B-puolelta löytyvä ”Two´s Up” olisi ollut paljon mielenkiintoisempi singlevalinta. Biisissä on paljon samoja elementtejä kuin jo bändin debyytiltä löytyvällä ”Love Song” -raidalla. Vaikka tämäkin kappale nykii ja kikkailee, on siinä todella komea kertosäe, jonka olisi luullut kiinnostavan taivaskanavia ja ennen kaikkea naispuolisia musiikin kuuntelijoita. Mahdollisesti Youngin veljesten mielestä ”Two’s Up” oli singleksi liian pehmeä tai korni, tiedä häntä.

A-puolen biisit ”Meanstreak” ja ”Go Zone” ovat molemmat aikamoista huttua bändin koviin luihin verrattuna ja onpa muuten outoa huomata miten jälkimmäinen veto lainaa  surutta Golden Earringin ”Radar Loven” introa. Nykivä kitarakomppi säkeen taustalla taas kuulostaa jotenkin häiriintyneeltä. ”Meanstreakissa” asia on päinvastoin, kitarat toimivat, mutta kappale on jotenkin pliisu sekä säveleltään vaisu. A-puolen loppuun on sentään saatu runnottua yksi albumin parhaista raidoista ”Kissin´Dynamite”, jossa on haikuja jonnekin 1980-luvun alkuun; aikaan jolloin Brian Johnson päästeli keuhkojensa kyllyydestä ja biisit rullasivat kuin itsestään. Tämä on usein se raita, jota tältä albumilta tulee soitettua LUJAA.

B-puolen ilonaiheet ovat vähissä. Kuunnelkaa ”Nick Of Time” ja kuvitelkaa miten bändistä potkut saanut rumpali Phil Rudd soittaisi sen. Ei ainakaan näin. Tästä tulee mieleen enemmän Iron Maiden kuin AC/DC. Korviin saadaan Johnsonin mölinää, iskuja eteen ja taakse sekä mitäänsanomatonta kitarariffiä. Totaalisen kamala tekele AC/DC:n biisiksi, jonka olisi voinut upottaa sinne syvimpään suohon ja niissä syvissä vesissä pysytään koko puolen ajan, mikäli aiemmin mainittua ”Two´s Upia” ei lasketa.

”Some Sin For Nuthin´”, ”Ruff Stuff” ja varsinkin ”This Means War” ovat paksua jöötiä, jota ei sopisi AC/DC-fanille syöttää raakana eikä edes pannulle palaneena, niin paha kusetuksen maku niistä suuhun jää. Vaikka tuttu tuottajavaljakko varmasti teki parhaansa, ei sekään voinut albumille valikoituneelle kymmenikölle muuta kuin saada ne soimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Soundimaailma on kyllä hyvä, joskin hieman kliini. Erityisen paljon kokonaisuudessa häiritsee albumin tasapaksuus, ”mennään siitä läpi mistä aita on matalin”- tason biisimateriaali sekä ”liikaa soittaminen” nimenomaan rumpujen osalta. Yksi kova hitti ja ura uuteen nousuun, niinpä niin.

Muistan tämän levyn ilmestyttyä sen pettymyksen, minkä se aiheutti, eikä asia ole 30 vuodessa muuttunut miksikään. Kyseessä on heikoin AC/DC:n levy ja viimeinen albumi jolla rumpali Simon Wright ymmärrettävistä syistä soitti. Samalla se oli viimeinen, jonka Brian Johnson sanoitti. Uudet ajat olivat kääntymässä AC/DC:lle suotuisiksi mikä näkyi ”Blow Up Your Videon” seuraajan ”The Razor´s Edgen” (1990) tulevissa huimissa myyntiluvuissa.

6/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1.Heatseeker
2.That’s The Way I Wanna Rock’n’Roll
3.Meanstreak
4.Go Zone
5.Kissin’ Dynamite
6.Nick Of Time
7.Some Sin For Nuthin’
8.Ruff Stuff
9.Two’s Up
10.This Means War

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here