Äärimusiikin juhlaa Hyvinkäällä – Steelfest 2019

Hyvinkään Villatehtaalla järjestettävä äärimusiikin erikoistapahtuma Steelfest juhlittiin nykymuodossaan jo kahdeksatta kertaa. Aurinkoisessa kevätsäässä vietetty perinteinen festarikesän avaus keräsi paikalle musiikkikansaa ympäri maapalloa, ja tapahtuma oli loppuunmyyty. Steelfestin keräämä kansainvälinen huomio välittyi jo perjantaina aamupäivästä junamatkalla Hyvinkäälle, sillä oletuskielenä festariväen keskuudessa tuntui olevan englanti.

Steelfestin tunnelmaa voisi hyvin kuvailla adjektiivi ”leppoinen” – festivaalin musiikkitarjontaa ei niinkään. Viikonlopulle oli kiinnitetty reilut kolmekymmentä toinen toistaan äkäisempää äärimetallin nimeä. Ohjelmaa vyörytettiin kahdella lavalla taukoamatta, ja kaikkien, tai edes useimpien, mielenkiintoisten aktien katseleminen vaati lähes ammattimaista aikataulun hallintaa ja todellista turnauskestävyyttä. Kokosimme alle omat poimintamme vuoden 2019 meiningeistä.

Yhden miehen projekti Antimateria on kerennyt julkaisemaan vasta yhden julkaisun “Valo Aikojen takaa (2016)”, mutta tuotos oli sen verran kova pläjäys, että keikalle oli varmasti monella suuret odotukset. Kosminen kokemus sopi slottiinsa erittäin hyvin vaikka bändin live esiintyminen ei paljoa yleisölle antanutkaan. Keulamies Ahma kaavussaan oli vähäeleinen, kuitenkin pitäen yleisön hallussaan koko keikan ajan.

Hornaa tarvitsee enää liiemmin esitellä. Bändi onkin kierrellyt keikkalavoja varsin kohtuullisesti, mikä oli selkeästi havaittavissa myös Steelfesteillä. Vankka ja varma esitys ei juuri yllätyksiä tarjonnut, mutta kylmäksi tuskin kukaan tuon esityksen nähneistä jäi. Bändin laulaja Spellgothin välispiikit tulivat englanniksi, mikä oli kohteliaisuus myös Suomen ulkopuolelta tulleille, ei suomea osaaville faneille. Spellgoth nähtiin aikaisemmin päivällä myös toisen bändinsä Trollheim’s Grottin puikoissa.

Perjantain pääesiintyjäksi kiinnitetty Mysticum tarjosi isolla kauhalla industrial-teemaista black metallia, eikä keikalta puuttunut vauhtia, huimaa valoshowta ja erilaisia asentoja, joista olisi moni saliyrittäjäkin ollut kateellinen. Epileptikkona tuolla keikalla olisi kohtaus ollut satavarma, sen verran rankasti tykiteltiin valoilla konerumpujen tahtiin. Vaikka keikka oli paitsi visuaalisesti säväyttävä, myös musiikillisesti kovaa kaahausta, jäi jotain kuitenkin puuttumaan.

Aikainen alkamisajankohta oli lauantaina koitua kompastuskiveksi, sillä tuoretta musiikkia julkaisseen Morgalin livekunto jäi tällä kertaa todistamatta, ja näinpä lauantaipäivän avasi vasta seuraava akti …and Oceans. Teiniaikojen suosikkibändi oli jäänyt jostain syystä vielä näkemättä, joten mielenkiinto oli varsin korkealla. En oikein tiennyt mitä odottaa, mutta yhtye vastasi ämpyilyyni tykittämällä industrial-henkistä bläkkistään varsin hyvällä sykkellä. Lavalla nähtiin myös jonkinmoinen kiero performanssi, kun metallimusiikin monitoimimies Spellgoth asteli lavalle vaaleaan kesämekkoon verhoutuneena ja sukuelintään hivellen. En tiedä kumpi jäi keikasta mieleen päällimmäisenä, hyvä musiikki vai tämä verkkokalvoille syöpynyt spektaakkeli.

Totalselfhatredin uusin tuotos Solitude oli onnistunut julkaisu genressään ja odotukset keikalle olikin kovat. Ja viimeistään “Ruoskan” alkaessa soimaan sai se ainakin osalla yleisöstä alahuulen väpättämään ja jollain saattoi mennä jopa vähän roskaa silmään. Vaikkei esiintymisasuihin oltu panostettu samalla skaalalla kuin toisilla, oli bändin ulosanti juuri sopivasti tuskainen ja melankolinen. Yksi steelfestin koskettavimmista esityksistä.

Yksi ennakkoon mielenkiintoisimmista esiintyjistä oli ehdottomasti Gaahl’s Wyrd. Metallimaailman kenties ristiriitaisimman hahmon kipparoima yhtye herättää huomiota aina missä liikkuukin. Kappalemateriaali vaihteli tuoreemmasta, hypnoottisesta messuamisesta Gorgoroth-aikojen sisälmyksiä riipivään tykitykseen. Shown ehdoton valttikortti on Gaahlin lavakarisma: Herran vakuuttava äänenkäyttö yhdistettynä eleettömään, jopa pelottavaan ja jollain tapaa tarkkailevaan tai yleisöaan arvioivaan olemukseen, ovat yhdistelmä, jota ei voi jättää huomaamatta.

Tässä vaiheessa on hyvä nostaa esille myös brittiläinen Grave Miasma. Bändi veti kovalla intensiteetillä oman settinsä suorassa auringonpaisteessa. Viiltävät kitarariffit toimivat livenä erittäin hyvin, vaikka biisien samankaltaisuus tuntui joitakin kuulijoita harmittavan.

Hollantilainen Asphyx ei pettänyt yleisöä tälläkään kertaa. Kultakurkku Martin Van Drunen oli tuttuun tyyliin hyvällä tuulella ja bändin settlista hakee vertaistaan. Asphyxin junttaavat riffit ja erittäin mureat soundit pistivät yleisöön vauhtia ja pitissä kävi kuhina. 45 minuutin keikka tuntui jopa harmittavan lyhyeltä. Loppuun soitettu ”Asphyx (Forgotten War) oli monille faneille selvästi mieleen. 

Ukrainan metalliylpeys Kroda on tuttu kävijä Steelfestin lauteilla. Visuaalisesti näyttävää showta häiritsi hieman ainakin salin keskivaiheilla paikoin puuroutunut ääni. Yhtye painoi kuitenkin intensiivisen hittikimaran, joskin muutama lisäkappale uusimmalta, erinomaiselta Selbstwelt-albumilta ei olisi ollut pahitteeksi.

Naglfar on ollut suhteellisen harvinainen vieras Suomen kamaralla. Yksi ikimuistoisimmista keikkakokemuksista on ollut yhtyeen esiintyminen Tuskassa vuonna 2005. Naglfar on jäänyt jostain syystä hyvin vähälle huomiolle viime vuosina, joten jälleennäkeminen oli enemmän kuin paikallaan. Reilun vuosikymmenen takaiset muistot vokalisti Kristoffer ”Wrath” Oliviuksen huikeista suorituksista eivät olleet ajan kultaamia, vaan mies näytti olevan elämänsä vedossa edelleen. Naglfar pyöritti melodista black metaliaan hengästyttävällä tahdilla, ja antoi yleisölle levähdystauon vain muutaman lyhyen välispiikin ja kiitosten lausumisen muodossa. Ylitti ehdottomasti jo entuudestaan kovat odotukset.

Jos Naglfar piiskasi yleisöään armotta, heitti Odium vielä kierroksia piirun verran lisää. Yhtyeen toistaiseksi ainokaiseen kokopitkään pohjautunut materiaali tarjoiltiin juuri niin kylmästi kuin vain toivoa voi. Todellisista pitkän linjan muusikoista (Esimerkiksi kitaraa kurittava Destructhor tuntuu soittavan keskimäärin noin joka toisessa norjalaisessa bläkkisbändissä) koostuva Odium sahasi jo entuudestaan nopeaa musiikkiaan lähes hämmästyttävällä temmolla ja tarkkuudella. Äärimmäisen nopean musiikin kanssa puuhatessa on suuri mahdollisuus kohdata ongelmia äänentoiston kanssa, mutta näin ei onneksi ollut tämän esityksen kohdalla. Odium auttoi jälleen muistamaan, kuinka hienoa on seurata ammattilaisia työssään.

Yleisön määrästä päätellen lauantai-illan odotetuimpia vieraita oli death metal-legenda Vital Remains. Perinteinen kuolometalli vei myös untuvikon mennessään, sillä yhtye oli itselleni ennakkoon vain nimeltä tuttu. Rhode Islandin pioneerit löivät löylyä innokkaalle ylesölle Hyvinkään pimenevässä illassa. Mieltä lämmitti myös vokalisti Brian Wernerin yhteisöllisyyttä korostavat kommentit, sekä nykyistä metallimaailman ennakkosensuurin ilmapiiriä ruotiva saarna: ”If they can do it to ONE of us – they can do it to ALL of us”. Vital Remains sai illan päätteeksi vähintään yhden uuden fanin.

Kovassa nousukiidossa oleva Mgła luotti samoihin elementteihin kuin monasti ennenkin: äärimmäisen riisuttu esiintyminen, sini-violetit takavalot ja syvälle kuulijan sieluun isketty musta metalli olivat palaset, joilla mentiin tälläkin kertaa. Yhtyeen lava”show” tuntuu toimivan kerta kerralta paremmin, mutta kuinka kauan tätä kaavaa voidaan jatkaa? Ainakin tietysti niin kauan kuin musiikki ja soittotaito ovat sillä tasolla kuin mitä se on nyt. Huikea ja suvereeni esitys, joka jätti kuulijan pyytämään lisää.

Saksalaisen Nargarothin keikalta ei tunnelmaa puuttunut, jos itsessään bändi tai bändin musiikki ei toiminut, niin varmasti ristien nokkaan tökätyt sian päät toivat tarvittavan kalman vanhan villatehtaan halliin. Niin bändin jäsenten, kuin myös yleisön niskalihakset saivat keikalla tarvittavan treenin päiden pyöriessä tulituksen tahtiin.

Tomittajien kommentit:

”Steelfest ei pettänyt tälläkään kertaa. On hienoa nähdä, että jotkut uivat rohkeasti vastavirtaan aikana, jona useat metallifestivaalit lähentyvät tarjonnallaan tylsän turvallista keskitietä yhä enenevissä määrin. Tämä on uutisten perusteella herättänyt jos jonkinmoista pahennusta ja pöyristymistä, sekä milloin mitäkin kytkössyytteitä, mutta niin kauan kuin musiikki on hyvää, yleisö asiallista, ja toiminta laillista, saamme nauttia tämän tyyppisestä äärimusiikin juhlasta. Jos nyt jostain täytyy naputtamalla naputtaa, niin olisin toivonut lisää kasvisruokavaihtoehtoja, mutta nämä ovat lähinnä lillukanvarsia – olut oli kylmää, seura mielekästä ja musiikki parasta mahdollista.” (MS)

”Itselleni tämä vuosi oli ensimmäinen kerta Steelfesteillä. Monena vuonna olen päättänyt että lähden, mutta aina jotain esteitä on ilmaantunut. Tänä vuonna kattaus oli itselle niin antava, joten festariviikonloppu olikin varattu jo hyvissä ajoin. Paikkana vanha villatehdas oli mielestäni loistava ja molemmat lavat toimivat erittäin hyvin. Ruoka- ja juomapaikkoja oli riittävästi ja antimet olivat maittavia. Ainoa miinus tulee viimeisen päivän kusikranaateista, joista osa lainehti jo yli, luoden hieman jopa jonoja kyseisille helpottajille. Henkilökunta oli mukavaa ja osaavaa, eikä tummanpuhuvassa festariyleisössäkään ollut muuta kuin hyvää kerrottavaa. (Toivottavasti) ensi vuonnakin pääsen uudestaan nauttimaan Hyvinkään synkimmistä iltamista! Suuret kiitokset järjestäjille ja tietenkin esiintyneille artisteille!” (JS)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here